Uunimunakoisoa passionin ja chilin kera

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy

Uunimunakoisoa passionin ja chilin kera

Härkis

Täytetyt munakoisot toimii monilla eri täytteillä. Esimerkiksi parmesaani, mozzarella ja yrtit sekä pistaasipesto ja feta ovat ihania yhdistelmiä. Tarkoituksena oli tehdä nyt tulisia munakoisoja Härkiksellä® ja lisätä ripaus makua ja väriä mintunlehdillä sekä granaattiomenan siemenillä. Kaupasta oli granaattiomenat loppu ja olin jo lähdössä hakemaan niitä seuraavasta, mutta mieleeni tuli passionhedelmän kirpeän voimakas mutta makea maku. Testiin!

Sekoitin kahden passionin hedelmälihat muiden täytteiden joukkoon heti, ja kaksi lisäsin vasta munakoisojen tullessa uunista. Tuoreena lisätyt maistuivat freeseiltä ja maku jäi sopivasti pinnalle. Kypsytetty passionhedelmä toimi myös hyvin. Maku sopii tosi hyvin chilin tulisuuden kanssa.

Munakoiso

kokkaus

Kaavin reilusti munakoisojen hedelmälihaa isoon kulhoon ja hieron munakoisojen pintaan kunnolla oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria. Laitoin munakoisot uuniin edeltä ja lisäsin täytteet 15 minuutin päästä. Kulhoon lisäsin reilusti chiliä, pari passionhedelmää, fetaa, inkivääriä ja paketillisen Härkistä®. Minttua, lisää fetamuruja sekä kaksi passionhedelmää lisäsin joukkoon vasta kypsennyksen jälkeen.

Makuyhdistelmä oli superherkullinen. Uunimunakoisojen tulee kypsyä tarpeeksi pitkään, jotta mausta tulee pehmeä, eikä se jää kitkeräksi. Erilaiset täytteet saavat munakoisonkin maun erilailla esiin. Granaattiomenan siementen kokeilu on vielä listalla, mutta passionhedelmä toimi tällä kertaa erinomaisesti.

Katso kaikki blogin ihanat Härkis® – sekä muut härkäpapureseptit täältä!

Minttu

Illallinen

Uunimunakoisoa passionin ja chilin kera

Ainekset (2 annosta)

2
Munakoisoa
1 pkt
Härkistä®
1,5
Chiliä
4
Passionhedelmää
200 g
Fetaa
1
Limen mehu
Pieni pala inkivääriä
Suolaa ja pippuria
Oliiviöljyä
Tuoretta minttua

Tee näin:

  1. Leikkaa munakoisot kahtia pitkittäissuunnassa ja kaavi lusikalla ja veitsellä pois reilusti munakoison sisusta.
  2. Säästä sisus kulhoon ja hiero puolikkaiden munakoisojen pintaan reilusti oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria.
  3. Paista puolikkaita munakoisoja uunissa 15 minuuttia.
  4. Valmista samalla täyte: sekoita munakoison sisuksen kanssa kulhossa Härkis® paketti, kahden passionin hedelmäliha, limen mehu sekä hienonnettuna chili, inkivääri ja feta n. 150 g.
  5. Täytä munakoisot täytteellä ja jätä uuniin vielä noin 25-30 minuutiksi.
  6. Lisää kypsennettyjen munakoisojen päälle vielä 2 passionin hedelmälihat, tuoretta minttua sekä fetaa muruina.
treeni-ja-ravinto reseptit kasvisruoka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *