Täyteläinen Brie-kukkakaalikeitto

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy

Täyteläinen Brie-kukkakaalikeitto Ihanaa vuoden alkua raikkaiden kokkausten parissa! Joululoma osuu jotenkin aina niin oikeaan kohtaan pimeän syksyn päätteeksi. Lomailun jälkeen arki tuntuu taas kevyemmältä ja rennommalta. Päivätkin ovat jo alkaneet pidentyä, vaikkakin pikkuhiljaa. Meidän joulu Floridan auringon alla on ollut todellista rentoutumista. Rakastan joulua ja kotona Suomessa vietetyssä joulussa on toki ihan oma taikansa. En kuitenkaan voisi ola tyytyväisempi taas jo kolmanteen jouluumme Floridassa. En ole taipuvainen stressaamaan, mutta silti loppuvuoden työkiireet ja joulun valmistelu aiheuttavat kotona kerta toisensa jälkeen viimehetken kiireen, joka jää kokonaan pois kaukana kotoa ja on mahdollista keskittyä hetkeen ja joulun tunnelmaan. Oikeastaan täällä toteutuukin se tärkein asia joulussa – yhdessä oleminen. Ja tietenkin ihanista suomalaisista jouluruoista nauttiminen floridalaisella twistillä. Kukkakaali Kukkakaalikeitto Erilaiset keitot ovat tammikuussa erityisen tervetulleita ruokia. Ne lämmittävät kylminä talvipäivinä. Plussaa on myös niiden keveys joululoman syömisten jälkeen. Joulun aikaan  tulee syötyä isompia annoksia ja useammin ja tammikuussa tekee taas mieli vähän keventää ruokailuja.

Tässä onkin resepti ihanan täyteläiseen brie-kukkakaalikeittoon. Olen tehnyt monia erilaisia ihania keittoja juustojen ja kasvisten yhdistelmistä, mutta valkohomejuusto taisi päästä soppaan nyt ensimmäistä kertaa. Kukkakaalikin sopii sen pariksi täydellisesti. Molempien melko miedot maut pääsevät keitossa hyvin esille. Härkis® Rouheseos on loistava tuote kasvissosekeitoissa proteiinin lähteeksi. Rapea Härkis® Rouheseos on helppo jauhaa tasaiseksi jauheeksi ja sekoittaa keiton joukkoon. Kaikki blogin herkulliset reseptit Härkis® ja Beanit® tuotteista löydät täältä! Härkis Rouheseos Härkis

Täyteläinen brie-kukkakaalikeitto

Ainekset (8 annosta)

1
Kukkakaali
2 dl
Härkis® Rouheseosta
200 g
Brie-juustoa
1
Sipuli
1
Valkosipulinkynsi
6 dl
Vettä
3 tl
Suolaa
1,5 tl
Mustapippuria
2 tl
Kuivattua timjamia (Tai reilu kourallinen tuoretta silputtuna)
1 rkl
Oliiviöljyä
Annoksen päälle
Tuoretta timjamia
Saksanpähkinöitä

Tee näin:

  1. Kuori ja kuutioi sipuli ja valkosipuli.
  2. Kuullota kattilassa oliiviöljyssä n. 5 minuuttia.
  3. Lisää kattilaan vesi.
  4. Poista kukkakaalista lehdet. Revi/leikkaa kukkakaali reilun kokoisiksi paloiksi ja lisää kiehuvaan veteen.
  5. Lisää kattilaan suola ja anna kiehua n. 5 minuuttia.
  6. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää joukkoon pippuri, timjami ja brie-juusto paloina.
  7. Jauha Härkis® Rouheseos jauheeksi tehosekoittimessa ja sekoita keittoon.
  8. Anna kiehua muutama minuutti miedolla lämmöllä ja soseuta brie tasaiseksi sauvasekoittimella.
  9. Keitä vielä miedolla lämmöllä n. 5-10 minuuttia.
  10. Tarjoile tuoreen timjamin ja saksanpähkinöiden kanssa.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *