Rapujuhlat kotona (ohje tuoreille ja pakasteravuille)

Rapujuhlat kotona

ravut

Minusta yksi elokuun kivoimpia juttuja on rapujen aika. Tai oikeastaan meillä syödään usein rapuja jo heinäkuun lopussa, mieheni synttärinä. Toinen raputraditiomimme osuu myös heinäkuun loppuun, jolloin keräännytään koko miehen puolen suvun kesken rapupöydän ääreen saaressa.

Nyt muuttokiireet osuivat juuri niihin viikkoihin ja vasta tänään heräsin miettimään, mikä olisi tänä vuonna hyvä ajankohta järjestää rapujuhlat kotona. Samalla löysin kovalevyltä nämä viime vuotisten rapukestien kuvat.

savulohisalaattikattausshamppanja

Rapupöytä on minusta todella kaunis ja visuaalisesti inspiroiva… ulkona hämärtyvässä illassa siihen kuuluu tietysti myös lyhdyt puissa, ja miksei sisälläkin. Snapseja en juurikaan harrasta ja rapujuhliinkin meillä kuuluu yleensä alkuun kuohuva ja jatkoon kylmä valkkari. Viime vuonna pöydässä korkattiin  sukulaisten Champagnesta tuoma jättipullo samppanjaa pojan Jenkkiyliopiston alun kunniaksi.

rapuja

tyttorapuleipa

Rapujen alle sopii muuten ihan yhtä hyvin tumma kuin vaaleakin leipäviipale. Varsinkin mieto perunainen limppu on hyvä. Tosin ihan mielelläni korvaan senkin parilla uudella perunalla. Tilliä ja sitruunaa pitää aina kuitenkin löytyä rapupöydästä.

rapujuhlatshamppanjaajalkkari

Rapujuhlat kotona

Rapuja varataan yleensä reilu 10 kpl henkeä kohden. Meillä kaikki rakastavat rapuja ja usein niiden lisäksi ei tehdä toista ruokaa. Silloin varaan rapua tuplamäärän jokaiselle ja niiden jälkeen riittää kevyt, marjaisa jälkiruoka.

Rapujen keittäminen:
  • Tuoreita rapuja keitetään n. 10 minuttia reilussa vesimäärässä, esim. 50 rapua / 6 l vettä.
  • Kun vesi kiehuu, siihen lisätään lisätään 40 g karkeaa merisuolaa / lira.
  • Ravut laitetaan kattilaan n. 5 rapua kerrallaan, suurimmat ensin.
  • Veteen lisätään reilusti kruunutillin pilkottuja varsia ja kukintoja, vähintään nippu / 10 litraa vettä.
  • Kun vesi kiehuu viimeksi lisättyjen rapujen jälkeen kunnolla, keitetään 8-12 minuuttia.
  • Ravut ovat valmiita, kun kuoren ja pyrstön väliin tulee rako.
  • Koko kattilan voi jääähdyttää vesialtaassa, johon lasketaan uutta kylmää vettä tai mökillä kaivoveteen nostetussa isossa astiassa.
  • Pilko jäähdytysastiaan runsaasti uutta tilliä ja nostele ravut sinne ja keitinvesi päälle.
  • Ravut ovat paraimmillaan 6-12 tuntia keittämisestä.
  • Ne säilytetään keitinliemessään ilman tilliä.
Pakasterapujen sulatus:
  • Laita pakasteravut sulamaan 48 h ennen tarjoilua jääkaappiin tai 12 h ennen tarjoilua pöydälle  pahvilaatikosta poistettuna.
  • Laita alle nestettä varten esim. tarjotin tai sulata tiskipöydällä.
  • Jos ravut ovat vielä jäisiä ennen tarjoilua, huuhtele niitä kylmällä vedellä sulamisen nopeuttamiseksi.
  • Pakasteravut ovat valmiita syötäväksi sellaisenaan ja tilliliemessä olevat valmiiksi maukkaita.  

Hyväksi testatut VHH-Rapujuhlien menu-ideat:
(linkit aiempiin postauksiini, joissa tarkemmat ohjeet kuvineen)

1. Ravut pääruuan jälkeen
Lohimedaljongot, kermainen kanttarellikastike ja höyrytetty kukkakaali
Rapupöytä
Mansikoita ja mascarpone-vaahtoa

2. Ravut alkuruuaksi
Aluksi samppanjaa ja rapupöytä
Muurikassa paistetut karitsanfileet ja vihannekset
Marjoilla koristellut melonit

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *