Maapallomaanantai: Reloven liiketoimintaa luonnon ehdoilla

herkut

Maapallomaanantai: Liiketoimintaa luonnon ehdoilla

Kirpputorien ihanuus ja hyödyllisyys

Olen ollut kirpputoreilla kävijä jo ennen sen ympäristönäkökulman korostamista. Edullista hintaa suurempia motiivejani ovat olleet muut tekijät. Olen aina viihtynyt kirppareilla paremmin kuin vaatekaupoissa. Siellä on mielenkiintoisia ihmisiä, kiva kuhina ja positiivinen fiilis. Isojen Euroopan pääkaupunkien kirpputoreilla on ihanaa kierrellä vaikka vain imemässä niiden urbaania, moninaista ja inspiraatiota herättävää tunnelmaa. 

Olen myös ajatellut, että pääsen helpommalla, kun voin hyödyntää muiden ihmisten vaatehankintoja. Yleensä kirpparille mennessäni bongaan vaatepöytien takaa yksi tai kaksi kanssani samanhenkistä naista, jotka tunnistan jo vähän kauempaa. Heidän pöytänsä luona huomaan, että tarjolla on juuri minun kokooni ja makuuni täydellisiä asuja, joista moni on useimmiten löytöjä matkoilta eri puolilta maailmaa. Näin ollen ajattelen, että niiden myyjä on jo tehnyt ison työn puolestani käyttäessään omaa arvokasta aikaansa vaatteiden ostoon, sovittamiseen ja valitsemiseen. Hän on vielä kantanut ne kotiin ja pitänyt niistä niin hyvää huolta, että ne ovat edelleen kuin uusia. Lisäksi vaatteet ovat myös laadukkaita, koska ne säilyvät hyväkuntoisina seuraavalle käyttäjälle. Nämä vaatteet edustavat myös hyvää ja ajatonta designia, joka ei kulu yhdessä sesongissa. 

Luonnollisesti olen myös aina ajatellut sitä, miten turhaa on ahtaa maapallolle lisää vaatteita, kun niitä on jo enemmän kuin jaettavaksi. Viime vuosina ympäristönäkökulma on luonnollisesti korostanut tämän tosiasian tärkeyttä. Olisi sulaa hulluutta olla jakamatta, vaihtamatta ja kierrättämättä käytettyjä ja hyväkuntoisia vaatteita, kun uusien valmistaminen kuluttaa ja kuormittaa arvokasta maapalloamme samoin kuin vanhojen hylkääminen jätteeksi. 

relove vip

kasvit

taulu

Uudenlainen kirpparikauppa

Kutsun itseäni usein suunnittelutoimistoksi. Business-ideoita on aina kuhissut päässäni enemmän kuin niitä ehtisi koskaan toteuttaa. Yksi ideoistani oli jo ennen nykyistä kierrätysbuumia perustaa ihana kirpparikauppa. Sellainen, johon haluavat tulla myös ne shoppailijat, jotka tykkäävät vaatekaupoissa kiertelystä. Joka on viihtyisä, jossa voi sovittaa vaatteita rauhassa ja jossa kaikki myytävät vaatteet on aseteltu esille kauniisti ja selkeäsi. Niin, että niitä ei tarvitsisi penkoa röykkiöissä, eikä jokaisen kasan takana tarvitsisi seistä myyjää järjestelemässä kuten kirpputoreilla.

vaatteet

Onhan kirpparikauppoja ollut pitkään, mutta ajatuksissani pyöri sellainen oikeasti ihana kauppa, joka olisi kauniisti sisustettukin. Tajusin jo vuosia sitten, että tämä on yksi niistä monista ideoista, johon en itse tulisi koskaan löytämään oikeaa ajoitusta ja muita mahdollisuuksia. Enkä varmasti ole ainoa, joka tällaisia ajatuksia on päässään pyöritellyt ja onhan erilaisia kierrätyskauppoja toteutettukin.

Reloven liiketoimintaa luonnon ehdoilla

Relove on kuitenkin vienyt kierrättämisen myymisen ihan uudelle asteelle ja tehnyt siitä vielä moninkertaisesti ihanampaa kuin omissa mielikuvissani olisin ikinä osannut edes maalailla ihanasta kirpparikaupasta haaveillessani.

Kävin vuosi siten 5kulmassa avatun Reloven avajaisissa ja kirjoitin siitä suositun postauksen Ihana uusi hyvän mielen liike Helsingissä. Nyt tuo liike muutti Fredalle suurempiin ja entistäkin kauniimpiin ja toimivampiin tiloihin, jonka avajaisista nämä kuvat ovat.

Relovessa ajatellaan, että kierrätetty vaate on arvokkaampi kuin uusi ja siksi sitä kohdellaan hyvin ja se laitetaan esille usein kauniimmassa ympäristössä kuin miten se uutena myytiin. Omien vaatteiden sekä arvokkaampien korujen tai asusteidenkin myymiseen on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja.

Pop-up corneri

Relovessa on yhdistetty ihanan boheemisti ja kutsuvasti sisustettuun putiikkimaiseen tilaan kierrätysvaatteiden lisäksi mielenkiintoista taidetta, kosmetiikkaa ja sisustustavaraa esittelevä ja myyvä pop-up-myymälä, jossa on kuukausittain vaihtuvia brändejä ja kivoja lahjaideoita.

popup

Herkkukahvila

Reloven kahvilassa panostetaan puhtaaseen kotimaiseen lähiruokaan. Luomua suositaan ja vege- ja gluteenittomat tuotteet löytyvät helposti. Ainakin tuorepuurolle, avokadoleiville ja raakasuklaaherkuille annan täydet suositukset. Nyt kiireellisen päivän tunnelman voi unohtaa myös upottautumalla muhkeaan sohvaan nauttimaan lasillisen luomuviiniä tai samppanjaa.

cafesiemennäksytavajaismenu

Relove löytyy edelleen myös Töölöntorilta. Uusi Fredan liike on tervetullut ihanuus Helsingin kierrätys-, putiikki- ja kahvilatarjontaan. Onnittelut Reloven perustajalle Noora Hautakankaalle uuden ihanan liikkeen perustamisesta ja hienosta esimerkistä, miten liiketoimintaa voi pyörittää luovasti luonnonkin ehdoilla <3

Kiitos Relovelle kivasta avajaisillasta ja suositukset lukijoille – Relovessa kannattaa piipahtaa jo sen ihanan tunnelmankin vuoksi.

herkut

 

 

Kommentit (2)
  1. ihana liike! Sinne pitääkin mennä tutustumaan. Kahvilan herkutkin näyttää tosi hyviltä.

    1. inspirations
      3.3.2019, 12:51

      Hei Ulla – kiitos kommentistasi, kiva että innosuit myös Relovesta. Suosittelen! Ihana paikka käydä fiilistelemässä ja samalla voi herkutella ja tehdä hyviä kierrätyslöytöjä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *