Hyvän olon hotelliin tutustumista

Hyvän olon hotelliin tutustumista

Lentomme aikataulu siirtyi muutamaa tuntia eteenpäin kreikkalaisten lennonjohtajien lakon vuoksi. Alkuperäisen aikataulun mukaan olisimme tulleet hotellillemme jo yhdeksältä aamulla, mutta saavuimmekin vasta iltapäivällä. Ilma oli hieman usvainen ja miellyttävän lämmin ja halusimme heti tehdä pienen kävelylenkin hotellialueella. Tässä kuvamaistiaisia siitä.

Hyvän olon hotelliin tutustumista

Olin tietty tutustunut netissä etukäteen hotelliimme, Levante Beach Resortiin, joka kuuluu kansainväliseen aktiviteettilomia tarjoavaan Mark Warner-ketjuun ja Suomessa Apollo Sports-hotelleihin. Sporttisena perheenä olemme ennenkin lomailleet paljon akiviteetteja tarjoavassa hotellissa, mutta tämä hotelli yllätti silti monipuolisuudellaan heti ensimmäisellä kävelykierroksella.

Hotelli sijaitsee Rodoksen pisimmällä yhtenäisellä rannalla, Afandou Beachillä, joka on ainakin näin toukokuussa todella rauhallinen. Kauniit hiekkarannat ja pyöreiksi hioutuneista merikivistä muodostuneet poukamat kehystyvät vuorimaisemilla. Kaikkialla on rauhallista, siellä täällä kauniita hotelleita, joiden edestä rantareitti kulkee läheiseen kylään. Oman hotellimme kohdalla on uskomaton valikoima kaikkeen veriurheilun sopivia varusteita ja siisti alue rauntatuoleja bambuvarjoineen.

Hotellialueellamme ja sen naapurimaastossa on satoja upeita vanhoja oliivipuita. Maisema jatkuu edessä turkoosirantaiseen Välimereen ja takana vuorille. Rakennuksia ja erilaisia uima-allasalueita on useita.

Eniten kiinnitin huomiota siihen, miten onnistuneesti hotellialueella on yhdistetty lomaisaa tunnelmaa kauniissa maisemissa ja todella kattavasti erilaisia aktiviteetteja ihan kaiken ikäisille ja tasoisolle liikkujille. Alueella aistii kivan lomatunnelman ja lomalaisia on urheilijoista pienten lasten perheisiin ja senioreihin – ja kaikkea siltä väliltä. En enää ihettele, että monet hotellin nettikommentoijista olivat tulleet tänne jo useita kertoja.  Hyvää oloa on varmasti tarjolla jokaisena lomapäivänä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *