Maapallomaanantai: Helppoja tapoja auttaa ja jakaa joulumieltä

Helppoja tapoja auttaa ja jakaa joulumieltä

Joulu on ilon ja antamisen aikaa. Joulutunnelma lähtee sydämestä. Vain osalla ihmisistä on etuoikeus nauttia notkuvista joulun herkkupöydistä ja toivotuista lahjoista tai edes turvallisesta paikasta viettää joulua. Jo Buddhan tärkein opetus onnellisuudesta oli se, että vain auttamalla toista voi itsekin saavuttaa aidoimman ja parhaimman onnellisuuden. On ilahduttavaa, miten paljon nykyään on mahdollisuuksia auttaa suoraan erilaisia avun ja jouluilon tarpeessa olevia henkilöitä maailmalla ja lähellä. Näitä ideoita olen koonnut aikaisemminkin. Monet ovat juuri nyt ajankohtaisia tai ihan uusia. Ainakin oikealla asenteella toteutettuna nämä kaikki sopivat myös hyvin maapallomaanantain teemaan.

Elävä kuusi vuokralle käsintehdyssä ruukussa

Tiesitkö muuten, että elävän joulukuusen voi myös vuokrata itselle tai ystävälle? Konsepti on alunperin Iso-Britanniasta ja Suomeen se on saatu paikallisen biologianopettajan idoimana. Hän nostaa kuuset maasta ja istuttaa ne veljensä kanssa vanhoista eurolavoista käsintaotusta raudasta itse tekemiinsä ruukkuihin. Kuuset asuvat hänen takapihallaan Helsingin Myllypurossa, josta hän kuljettaa niitä jouluksi ihmisten iloksi, mutta ei mielellään kovin kauksi, koska koko idea on tietysti luonnonmukainen ja kestävä. Ei ihme, että symppis idea nousi nopeasti joulun hitiksi ja Vuokrapuun kuuset on jo tänä jouluna varattu.

Joulupuu: Joululahjoja toivomusten mukaan vähävaraisille lapsille

Joulupuu-keräys on helppo ja kiva tapa antaa joululahjoja lapsille, jotka jäisivät muuten ilman lahjoja. Tämä on todella hienosti organisoitu tapa ilahduttaa antajaa ja saajaa ja toteuttaa konkreettisesti lasten joulutoiveita vaikka omassa kotikaupungissa. Helsingissä lahjoja voi toimittaa Forumin kauppakeskukseen vielä 12.-15.12. saakka, ohjeet löytyvät täältä.

Jouluapua: Toivomusten täyttämistä suoraan lähiseudun ihmisille

Jouluapua-projekti on hyvä tapa auttaa heikossa taloustilanteessa olevia jouluna. Projekti on upea esimerkki yhden naisen hyvästä ideasta. Se on aloitettu vasta muutama vuosi sitten, mutta kasvanut nopeasti koko maan kattavaksi hienoksi kampanjaksi. Kuka tahansa, vaikka väliaikaisestikin apua tarvitseva, voi ilmoittautua avun tarvitsijaksi. Samalla voi ilmoittaa, tarvitseeko jouluna esim. ruokaa, lahjoja tms. ja lahjatoiveita ja niiden tarvitsijoita voi hakea helposti täältä. Kuka tahansa voi antaa apua vaikka lähellä olevalle, helposti kartasta löytyvälle henkilölle tai perheelle.

Kotona Asuen Seniorihoiva: Kukka jouluna yksinäiselle vanhukselle

Viime aikoina olen eri kanavissa usein vinkannut, kuinka paljon senioritaloissa on yksinäisiä vanhuksia, joita voi ilahduttaa vierailulla. Valitettavasti myös heitä, joita kukaan ei muista jouluna. Kotona Asuen Seniorihoiva ilahduttaa senioreita kukkatervehdyksillä. Projektissa ollaan valittu kaupunkien kotihoito- ja hoivayksiköiden kautta kukkayllätysten saajiksi juuri sellaisia vanhuksia, jotka ovat vähävaraisia ja yksinäisiä. Kampanja jatkuu 18.12. asti ja siinä voi valita haluamansa kukan projektiin osallistuvista kukkakaupoista ja samalla voi kirjoittaa henkilökohtaisesti viestin vanhukselle, jolle kukan mukana toimitetaan jouluiloa moneksi päiväksi.

Muita ideoita auttamiseen jouluna aikaan

Hyvää mieltä kannattaa jakaa joulukuussa. Jouluiloa voi jakaa helposti ja vaikka nopealla inspiraatiolla monella konkreettisella eleellä. Tässä muutamia ideoita, joista on helppoa napata oma tai jalostaa vielä parempi omaan elämään ja ympäristöön sopiva tapa ilahduttaa:

  • Kiire on kaikilla aina, eivätkä työt tunnu tekemällä loppuvan varsinkaan jouluna. Siksi aikakin vilistää ihan liian kovaa. On ihanaa rauhoittua itse tunnelmallisiin hetkiin polttelemaan kynttilöitä ja siemaisemaan kuppi glögiä. Oma aika voi olla myös arvokas tarjottava vaikka yksinäiselle naapurustossa asuvalle vanhukselle. Mitä jos kutsuisit hänetkin glögille, tarjoutuisit viemään kynttiälän hänen puolestaan jouluhaudalle tai veisit hänen joululauluiltaan?
  • Käytä aamulla ylimääräinen vartti ja vie kiireisen lapsiperheen koira kävelylle tai puhdista heidänkin autonsa ikkunat jäästä.
  • Neulo lämpimät tumput, tee joulunhenkinen ruoka-annos tai kirjoita joulukirje yksinäiselle sukulaiselle. Itse tehty lahja sisältää aina henkilökohtaista lämpöä ja viestin siihen käytetystä ajasta.
  • Mitä muuta keksisit?

Lisää ympäristöystävällisiä jouluunkin sopivia lahjavinkkejä voit käydä kurkkaamassa myös aiemmasta postauksestani 5 x ekologiset lahjavinkit.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (6)
  1. Kiitos hyvistä ja tärkeistä ideoista! Hyvää joulun odotuta <3

    1. inspirations
      15.12.2018, 16:01

      Kiitos, kiva että tykkäsit, ja että nämä herättivät sinussakin ajatuksia. – ihanaa joulun odotusta <3

  2. Kiitos kivasta ja hyödyllisestä jutusta! Kotona Asuen Seniorihoivan alla olevista linkeistä kaksi jälkimmäistä ei muuten toimi.

    1. inspirations
      13.12.2019, 17:33

      Hei Mari! Kiitos kivasta kommentistasi ja että huomasit nuo toimimattomat linkit. Poistin ne ja onneksi ensimmäisen kautta pääsee nyt tutkimaan tuota tosi hyödyllistä ja kivaa kampanjaa. Toivotaan, että mahdollisimman moni päättää ilahduttaa senioreita. Hyvää joulun aikaa sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *