Hedelmä-Lotta on herkullinen ja raikas jälkiruoka

Hedelmä-Lotta on herkullinen ja raikas jälkiruoka
Kevät on parasta aikaa raikkaille kakuille ja jälkkäreille. Muistatko Hedelmä-Lotan, joka on yksi koko blogin suosituimpia reseptejä? Tätä on luettu jo kymmeniätuhansia kertoja ja pyydetty taas uudelleen täksikin vappuviikoksi.

Tämän aurinkoisen kakun pyöräytin alunperin, kun halusin jälkiruokainspiraatiosta värikkään, raikkaan, tuoreen, tietysti hyvänmakuisen ja tottakai terveellisenkin (paljon proteiinia ja vain vähän hiilareita, eikä lainkaan jauhoja tai sokeria.) Helppoudesta vielä lisäpisteitä eli päädyin perinteiseen Lottaan. Tästä versiosta halusin mandariininmakuisen ja koristelut eri värisistä hedelmistä – vaikka kevään tuloa symboloimaan.

Annospala.jpg
Sitruksinen.jpg

Lotan valmistus käy hetkessä, kun aineet oikeastaan vain sekoitetaan keskenään, eikä kypsytystä tarvita ennen koristelua. Uunia ei tarvita ollenkaan. Hyydyttäminen tehdään kuitenkin liivatteilla eli Lotta kannattaa laittaa tekeytymään edellisenä iltana tai viimeistään viisi tuntia ennen sen nauttimista. Se myös säilyy hyvin kylmässä vaikka seuraavienkin päivien jälkkäreiksi tai raikkaaksi aamupalaksi.
Lautasella.jpg
Hedela%25CC%2588kakku.jpg

Lotan valmistukseenkaan ei tarvita mitään sen erikoisempia välineitä. Halusin tehdä siitä pullean. Matalat kakkuvuoat eivät  käyneet ja toisaalta en halunnut keskelle reikää, koska koristeluideani ei olisi silloin toiminut. Käytin sen sijaan ihan tavallisen mallista posliinikulhoa.

Valitsin mielestäni parhaan mallisen astian, jolla on myös iso perinnearvo. Se on äitini lapsuuden kodista. Tuohon aikaan yli 4-lapsisille perheille annettiin tämä kaunis Arabian astiasto, jossa on punainen ruusukuviointi. Lottakin on vanha perinneruoka eli se sai kulhosta oikastaan ihan täydellisen muotin.

Astia.jpg
Hedelma%25CC%2588t.jpg
Astia kannattaa vuorata kelmulla, jotta kakun saa hedelmineen siitä siististi ja helposti irti. Mansikan puolikkaat tiheästi aseteltuina mintunlehtien kanssa toimisivat myös hyvin. Ehkä teen sellaisen heinäkuun versioksi.

Lotta.jpg

Ohjekuvat.jpg

Hedelmä-Lotta

5 mandariinia
2 kiiviä
1 sitruuna
6 liivatelehteä (kasvisruokavalioon korvattavissa Vegegel-jauheella, annosteluohje täällä)
3 dl kuohukermaa
steviaa (tai hunaja tai muu haluamasi makeuttaja)
250 g rahkaa

Liuota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuori ja siivuta 2 mandariinia ja muut hedelmät. Vuoraa kulho kelmuilla ja hedelmäviipaleilla. Vaahdota ja makeuta kerma. Leikkaa 1 mandariini pieniksi paloiksi. Sekoita mandariinipalat ja rahka kermavaahtoon.

Purista yhden mandariinin mehu. Kuumenna se ja liota siihen hyvin puristellut liivatteet. Kaada liivatemehu kermarahkaseokseen hyvin sekoittaen. Kaada seos kulhoon ja tasoita pinta. Laita hyytymään jääkaappiin yöksi (tai 6 tunniksi). Kumoa tarjoiluastialle.

Kommentit (20)
  1. Ihanan näköinen! Pakko tehdä tuollainen.

  2. Ihanan näköinen! Pakko tehdä tuollainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *