Elokuun parhaita hetkiä: rapuja, rapuja!!

Elokuun parhaita hetkiä: rapuja, rapuja!!

Aina kun meillä joku on tehnyt lähtöä pidemmäksi ajaksi pois Suomesta, tulee minun tehtyä viimeisen parin viikon aikana erityisen paljon suomalaisiksi mieltämiäni ruokia. Ravut on ehdottomasti yksi sellainen. Tai joka tapauksessa ravut kuuluvat tähän sesonkiin, mutta nyt rapupöytäkin haluttiin vielä syödä ennen pojan maailmalle lähtöä.

Elokuun parhaita hetkiä: rapuja, rapuja!!

Alkupalaksi tein vain aika pienet lohisalaatit, koksa ravut on meillä aina se pääjuttu, ja niiden ei haluta loppuvan kesken, vaan päinvastoin niillä halutaan oikeasti saada vatsat täyteen. Olen todennut, että siihen riittää n. 20 rapua / henkilö. Kaikki eivät jaksa niin montaa, mutta joku sitten vähän enemmänkin.

Enemmän ideoita rapujuhliin ja vinkkejä sekä pakastettujen että tuoreiden rapujen valmistamiseen löytyy edellisestä rapupostauksestani täältä.

treeni-ja-ravinto reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *