Fetasalaattia aidoimmillaan (ja parhaimmillaan)

Fetasalaattia aidoimmillaan

Kuka ei rakastaisi Kreikan lomalla fetasalaattia aidoimmillaan? Vaikka olen kotonakin salaattien ylin ystävä, on ihan eri asia, kun Kreikassa lautaselle kasataan auringon alla kasvaneita mehevän makeita tomaatteja ja mietoa tuoretta sipulia ja maukkaita kurkkulohkoja. Jopa vihreät paprikat ovat salaatissa miellyttävän makuisia, eivätkä tippaakaan kitkeriä. Salaatinlehtiä ei kreikkalaisissa fetasalaateissa harrasteta, muttei se haittaa. Vihannekset riittävät juuri hyvin.

Fetasalaattia aidoimmillaan

Ja parasta kaikessa on tietysti paikalliset ihanat oliivit ja fetajuusto, jonka päälle ripotellaan usein kuivattuja Välimeren yrttejä. Miksei muuten fetakaan  maistu yhtä hyvältä Suomessa kotikaupasta ostettuna vaikka onkin kreikkalaista? Voi namskis, näitä salaatteja tuli syötyä tälläkin Kreikan lomalla ihan joka päivä. Ja parhaimmillaanhan ne huuhdeltiin alas paikallisella jääkylmällä valkkarilla.

Loman parhaiden palojen ei tosiaankaan tarvitse olla kovin monimutkaisia ♥ Tätä kirjoittaessa alkoi taas tehdä mieli salaattia. Jos sinunkin, voit vilkaista blogin salaattireseptejäni täällä. Niitä on kertnytkin jo 120 kpl ja monta erilaista versiota fetasalaatistakin löytyy. Kuvat ovat hotellimme rantaravintolasta. Lisää Rodoksen matkapostauksia taas löytyy täältä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *