20 x random vinkkiä hyvän olon kylvämiseen tällä viikolla

20 x random vinkkiä

Maanantai on hyvä päivä. Siitä alkaa aina uusi puhdas viikko, johon voimme vaikuttaa alusta asti. Tälläkin viikolla meillä 7 päivää aikaa tehdä hyviä asioita itsellemme, läheisillemme  ja ympäristöllemme.

Tämä maanantai on myös syntymäpäiväni. Jokainen syntymäpäivä myös aloittaa uuden vuoden elämässämme, puhtaan pöydän yrittää käyttää vuosi niin hyvin kuin mahdollista. Se on suuri lahja.

Usein pienet asiat ovat toiselle suuria. Tänä maantaina ja tänä syntymäpäivänäni haluan listata sellaisia ideoita, joita kylvämällä tästäkin viikosta ja tästäkin vuodesta tulee taas onnellinen mahdollisimman usein ja mahdollisimman monelle. Aion totettaa itse koko listan tällä viikolla ja jos moni teistä lukijoistakin tekee saman, on viikolla jo isot edellytykset tulla monelle ihmiselle iloisten yllätysten viikko.

 

 

 

20 x random vinkkiä hyvän olon kylvämiseen

  1. Lähetä postikortti (juuri niin, vaikka kukaan ei enää lähetä niitä) vähintään kahdelle yksinasuvalle vanhalle tutullesi.
  2. Kiitä vähintään kahta ihmistä, jotka tekevät toistuvasti työtä ympärilläsi, älä unohda siivoojaa, postinjakajaa, kaupanmyyjää tai opettajaa.
  3. Lähetä tällä viikolla vähintään kaksi kiitos-tekstiviestiä.
  4. Leivo jotain hyvää (ja terveellistä!) ilahduttaaksesi muita, vaikka perhettä, naapuria tai työkavereita.
  5. Avaa ovi muille aina kun mahdollista.
  6. Anna tietä jalankulkijoille aina kun se on mahdollista.
  7. Tee pieniä palveluksia; auta kauppakassien kanssa tai tee lumityöt naapurinkin puolelta.
  8. Poimi vaatekaapista ylimääräisiä vaatteita ja lahjoita ne hyvään kotiin.
  9. Huomioi ja korosta työpaikalla muiden hyviä ideoita ja tekoja.
  10. Hymyile aina, kun muistat.

Viikon jälkeen toivottavasti mahdollisimman moni näistä kohdista muuttuu tavaksi seuraavillekin viikoille.

Nämä kuvat varmaan valikoituivat tähän kirjoitukseen vain siksi, että niistä tulee mieleeni niin hyviä muistoja, juuri sellaisia, joita haluan syntymäpäivänäni vaaliakin. Koko perhe kylpemässä auringon alla Atlantissa Floridan Sanibel Islandilla, jalkojen alla pehmeää hiekkaa ja valkoisia simpukoita, kylmälaukussa tuoreita mansikoita ja juomia, hymyt huulilla ja olo niin kevyt kuin vain tuollaisena lomapäivänä voi olla ♥.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *