Sokeriton 10 kuukautta takana, ilman diettaamista!

10 kuukauden muutos

Sokeriton ruokavalio on nyt ollut yli 10 kuukautta mun jokaisessa päivässä ja mitä siitä on seurannut? No ainakin kasvojen kaventumista kuten kuvasta näkyy. Aloitin tosiaan tämän sokerittoman matkan reilu 10 kuukautta sitten tavoitellakseni parempaa ihoa/kauneutta. Eli en tosiaan painonpudotus mielessä. Kyseessä oli ainoastaan testaus siitä kuinka paljon sokeri esim. aiheuttaa iho-ongelmia ja onko niistä mahdollista päästä eroon ilman sokeria? Onko sokeriton yhtäkuin herkuton?

Tästä kaikki alkoi:

Kauneus lähtee sisältä vai lähteekö?

En siis ole karsinut viljoja, maitotuotteita, kahvia yms. ajattelin pidättäytyä kuitenkin oman mielenterveyden vuoksi näin ainakin ekan vuoden vaan sokerittomassa ruokavaliossa, sen verran haastavaa sekin oli alkuun tällaiselle sokerinarkille.. 😀

Sokeriton ruokavalio

Kirjoitin postauksen kun oli kulunut sokeriton-haastetta 5 kuukautta ja alta voi lukea fiiliksistä, mitkä ne olivat silloin:

Sokeriton 5 kuukautta takana, fiiliksiä ja muutoksia.

kasvot ennen ja jälkeen

Viiden kuukauden jälkeen oli tosiaan painoa pudonnut huomaamatta 8 kiloa ja kasvoissa näkyi isoin muutos, ne olivat kaventuneet reilusti. Ja sainkin teiltä paljon palautetta kuinka iso muutos oli näkyvissä. 🙂

sokerinaama

sokeriton ruokavalio

Mitä sitten voi syödä?

Se on hyvin selkeää, kaikkea missä ei ole sokeria! Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, koska lähes kaikessa tuntuu olevan sokeria, siis oikeasti melkein kaikessa! Piilosokereita tulee vedettyä huomaamattaan ihan järkyttäviä määriä ennenkuin siihen alkaa oikeasti kiinnittämään huomiota. Ihan jo esimerkiksi ruokaa laittaessa kaikki pitää tehdä alusta asti lähes kokonaan itse, esim. suurimmissa osissa lihaliemissäkin on sokeria ja muissa mausteissa. Useimmissa leivissä on myös sokeria. Joten ehkä se isoin asia, jonka tämän sokerittomuuden myötä huomasin oli se, että piilosokeria on mennyt paljon kroppaan aiemmin ja sen päälle olen kiskonut vielä ne suklaat, karkit, kakut ja jäätelöt, huhhu.

Eineksiä en syönyt aiemminkaan ja niissähän sokeria riittää. Sokerittomuuden myötä on kaikki ruoat tämän myötä muuttuneet ainakin “puhtaammaksi” ravinnoksi kun lähes kaikki on tehtävä itse alusta pitäen ja jätettävä puolivalmisteet yms. kauppojen hyllyille.

lähtötilanne ennen sokerittomuutta

Herkuttelu

Viimeksi kun postasin 5 kuukauden jälkeen moni kysyi, että voinko sitten herkutella? Ja voi kuulkaa oonkin tässä sen edellisen postaamisen jälkeen herkutellut koko ajan. Ainoa mistä oon pitänyt huolen on se ettei ruoassa tai herkuissa ole sitä sokeria. Sokerittomuudellani tarkoitan kuitenkin sitä, että voin syödä tuoreita marjoja ja hedelmiä, joten luontaista hedelmäsokeria saan herkutella. Niistä on tullutkin superherkkuja. Lisäksi oon muutamia kertoja leiponut keinomakeutuksen avulla ja syönyt sokeritonta suklaata. Maistuu muuten sairaan hyvälle kun makeanhimo on kova!

Pastaa, risottoa, leipää, kermaisia kastikkeita yms. yms. eli en todellakaan ole ollut millään dietillä (enkä muuten tule koskaan olemaankaan). Olen antanut itelleni luvan nauttia ruoasta ja herkuista ihan samoin tavoin vaikka se sokeri onkin poissa ruokavaliosta.

vuosi ilman sokeria

Tuloksia

Ja lopputulema tämän 10 kuukauden sokerittomuuden jälkeen on se, että ekat 5 kuukautta elin hiukan rajaten muuta herkuttelua pois ja ehkä snadisti välttelin kuitenkin vaaleita jauhoja eli niitä “tyhjiä hiilareita”, joten 8 kiloa tippui painoa senkin takia nopeasti. Nyt olen antanut palaa tämän viimeisen 5 kuukautta ja herkutellut kunnolla rajaamatta mitään muuta ruokavaliosta kuin sen sokerin. Mitä tapahtui painolle? Luulin, että nyt ainakin kilot tulee takaisin, mutta ei! Paino on täysin sama eli se 8 kiloa on pysynyt poissa ja mikä parhainta olo ja elo on parempaa!

Tässä vielä positiiviset muutokset 10 kuukauden jälkeen:
  • energisyys parempi
  • ei verensokerin ailahteluita
  • iho voi paremmin
  • ei ihottumia enää jatkuvasti
  • menkkakivut pienemmät
  • kasvojen ja kropan pöhötys laskenut
  • silmät kirkastuneet
  • ei lisääntyneitä juonteita 10 kuukauteen
  • hampaat voi paremmin
  • järkikin tuntuu juoksevan paremmin

Nuo nyt ainakin ne isoimmat muutokset mitkä tulevat äkkiseltään mieleen, jotka ovat olleet parhaimpia. 🙂 Sokeriton elo tuntuu jo niin helpolta, että mun vuosi ilman sokeria-haaste taitaa kyllä jatkua vielä tämän viimeisen parin kuukaudenkin jälkeen. 🙂

Kommentoikaa ihmeessä jos itse ootte sokerittomalla ja kysykää vaan mitä tahansa jos tulee kysyttävää aiheeseen liittyen! Ja niin mulle saa myös antaa vinkkilöisiä niistä esim. leivistä joissa ei olisi sitä sokeria.. 😉 Sokeriton-reseptejä saapi laittaa myös tulemaan. 😀

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

 

Kommentit (26)
  1. https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/4266/fazer-juuresleipa-ruis-proteiini-harkapapu–palsternakka-4-kpl-280g-/
    Esim tuo tuoteperhehän on sokeriton jos siis käsitin oikein ja välttelet nimenomaan lisättyä sokeria. Noissa on vain kasvisten oma sokeri ja muistaakseni kauraversioissa sama homma. Ja on hyviä vaikkakin hintavia noi nyt tuli ekana mieleen. Ja yleensä 100% kauraleivissä ei ole sokeria. Siis niissä, jotka on oikeesti kauraa, eikä 90% vehnää ja pikkuosa kauraa
    Miten sulla on muuten onnistunut toi piilosokerin karsiminen? Et käytä mitään salaatinkastikkeita tai muita kastikkeitakaan ilmeisesti? Kun tuntuu, että pitää lopettaa kaiken syöminen, jossei haluu niitä sokereita. Sokeria kun on nykyään tungettu ihan joka paikkaan. Maidotonta on kokeiltu taistelussa aknen ja atopian kanssa, mutta sokeritonta ei oo vielä testattu.

    1. idajokikunnas
      22.3.2018, 18:57

      Kiitos Petra vinkistä, täytyy ottaa leivät haltuun. 🙂 Joo tosiaan kaikki salaatinkastikkeet yms. ovat jääneet. Itse kun tekee niin sillon tietää ettei tuu sokeria. Karsiminen on onnistunut hyvin, mutta kyllähän se tietysti vaatii enemmän keskittymistä ja sitä et tekee hyvin paljon kaiken itse. Ravintoloissa yms. niin silloin jätän annoksista ne pois missä on käytetty sokeria ja hyvää palvelua saa nykyisin vaikka haluaakin tietää tarkkaan annoksen tarkat sisällöt. 🙂 Itse en ole maitotuotteita karsinut, koska juustot ovat mun heikkous.. Tsemppiä siihen jos se sulla auttaisi ihoon. <3

  2. Essi Ratilainen
    22.3.2018, 21:11

    Hei,
    Oletko hunajankin jättänyt pois? Itse en ole mitenkään virallisesti sokerittomalla mutta paljon yritän katsoa ettei olisi lisättyä sokeria. Leivoin tuossa yksi päivä banaani-taateli-pähkinäkakkua johon ei tullut makeutusta ollenkaan, mutta hyvää oli kun oli todella kypsiä banaaneja ja taatelit makeita.. 🙂 Seuraavaksi menee kokeiluun italialainen sokeriton jugurttikakku.. Leivistä voisin sen verran antaa vinkkiä, että nykyään kaupoista löytyy jo joitain hapanjuureen leivottuja leipiä (myös vaaleita) ja niihin ei lisätä yleensä sokeria jos on “oikealla” tavalla tehty.. 🙂 Hyvää ruisleipää unohtamatta.. 😉 Yleensä kyllä pienempien leipomoiden tuotteita..

    1. idajokikunnas
      24.3.2018, 08:24

      Moikka Essi. Jätin kyllä hunajankin pois, eli tosiaan ainoastaan marjoista ja hedelmistä tuleva sokeri ollut käytössä sekä keinomakeutus silloin tällöin. Marjoistakin sen verran, että nekin ihan tuoreena tai itse pakastettuina kun yleensä kaupan pakasteissa on lisätty sokeria pakasteisiin vaikka pussissa sitä ei luekaan. Myöskään taateleita en oo käyttänyt. Kiitos myös leipävinkeistä. 🙂

      1. Whaat???? Mistä olet saanut tiedon, että pakastemarjoihin olisi lisätty sokeria???? Ihana blogi.

        1. idajokikunnas
          27.3.2018, 09:28

          Kiitos Mirja! <3 Olen kuullut muutamilta ravitsemusalan ammattilaisilta tästä ja huomannut käytännössäkin itse. Sokerikiteitä näkyy ihan marjojen pinnalla. Toki on niitäkin joissa ei ole lisättyä sokeria lainkaan. 🙂 Itse vaan tehnyt hommasta pomminvarmaa pakastamalla itse marjat.

          1. OIKEESTI??? Siis ihan tavallisissa (esim. Rainbow) pakastemustikoissakinko muka sokeria?! Se ei saa olla totta! Se kyllä pitäisi sitten lukea siinä pussissa. Onko sulla, Ida tietoa, missä pakastemarjoissa ei olisi sokeria? Mä tsiigaan aina tosi tarkkaan tuoteselosteet, ettei olis sokeria eikä niitä pahimpia lisäaineita missään mitä ostan. Mulla on kyllä karkkipäivä kerran kuussa ja silloin ostan melkein kilon irtokarkkej+ suklaalevyn ja kyllä seuraavana päivänä näkyy ja tuntuu. Ihan ku ois darra. Kiitos muuten taas kerran ihanasta blogistasi.

      2. Kiinnostaisi myös tietää lähde että pakastemarjoissa olisi lisättyä sokeria ilman merkintää siitä :0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *