Yksin mökillä

Syksyllä huomasin somesta, miten eräs perheellinen naispuolinen ystäväni kertoi viettäneensä viikon päivät yksin erämaamökillä Lapissa. Hän oli tehnyt siellä etätöitä, valokuvannut ja no, ollut yksin. Hän kuvaili kokemustaan mykistävän upeaksi matkaksi myös omaan itseensä. Uskon, mutta samalla mietin, olisko minusta tuohon? Viikko yksin – keskellä ei mitään! Epäilen.

Yksin omien ajatusten kanssa – pelottavaa

Viikko yksinoloa – hmm kiehtovaa, mutta myös vähän pelottavaa. Vain omat ajatukset – ja mielikuvitus. True Crime podcastit ja juuri lukemani dekkari ponnistaisivat taatusti mieleen, ainakin iltaisin ja öisin. Varsinkin, kun on tottunut koko elämänsä nukkumaan jonkun kanssa ja ollut läsnä yhdessä – toisten ympäröimänä. Mehän asumme keskustassa, joten elämisen ääniä kuuluu ympäriltä yötä päivää, jos vaikka lapset sattuvatkin olemaan hiljaa.

Silti en epäröinyt, kun minulle tarjoutui viime viikonloppuna mahdollisuus jäädä saareen mökillemme Nauvoon yhdeksi yöksi. Meidän mökkimme sijaitsee kahden lossin takana, mutta on kyllä kaukana erämaamökistä: on sähköt, juokseva vesi ja autolla pääsee pihaan. Mutta silti, kokemus oli minulle jotain uutta – ja todella hienoa.

Kiireetöntä yksinoloa

Hiljaisuus suorastaan kaikui päässäni, en nähnyt yhtään ihmistä vuorokauteen. Kävelin pitkän lenkin pitkin metsiä omissa ajatuksissani ja kirjaa kuunnellen (Pakko muuten vinkata aivan upeasta kirjasta: Delia Owens: Suon villi laulu- aivan käsittämättömän väkevä ja puhutteleva teos). Istuin rannassa omiin ajatuksiini vaipuneena, merta ja lintuja katsellen. Joutsenet kävivät tervehtimässä minua ja peurat poikkesivat pihassa.

Ajoitin saunan lämmityksen niin, että ehtisin uiskennella valoisaan aikaan. Saunalta mökille tarpoessani alkoi metsä painua tummaan uneensa, vain eläinten ja tuulen ääniä kaikui pimeydestä. Mökkiin päästyäni oli ympärilläni vain pimeää.

Pimeys ja hiljaisuus – kontrasteja kaupungille

Asumme keskusta-alueella Turussa, joen katulamput valaisevat maisemaamme yötä päivää. Autoja huristelee läheisellä tiellä, mutta nyt ei kuulunut kuin puuskissa puhaltavan tuulen ääniä. Pimeys oli mieletön kontrasti minulle, kaupungin valoon ja ääneen tottuneelle. Pimeys alkoi suoraan mökin ovelta. Näkyvyys oli muutamia metrejä.

Nautin mökin lämmöstä, saunasta, valkoviinistä ja yksin olosta. Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että sain valvoa tai mennä nukkumaan, koska lystäsin. Ruokaa piti laittaa vain itselle (tein lämpimiä voileipiä iltapalaksi). Haaveilin jo illalla, kuinka heräisin aamun sarastaessa ja hiipparoisin rantaan ja kävisin pulahtamassa ilman saunaa. Nukkumaan käydessä ei pelottanut kuin kerran. Aloin kuunnella ulkoa kuuluvia ääniä ja tuli tarve vetää kaikki verhot eteen. Mitä, jos pimeydessä olisi joku?

Tunne meni kuitenkin äkkiä ohi ja nukuin sikeästi(korvatulpilla!). Aamulla kävin tosiaan pulahtamassa mereen sadepisaroiden ropistessa veteen. Aamupäivän tein töitä tuvassa kahvia hörppien ja kävin taas kävelyllä (raesateessa). Iltapäivästä siivoilin kaikessa rauhassa ja pakkailin tavarat autoon ja lähdin ajelemaan kohti losseja ja kotia. Olipa ihanaa, totesin itselleni ääneen.

Minulle tuli himo päästä mökille joskus toistekin ihan yksin. Suraavaksi voisi mennä kyllä pidemmäksikin aikaa. Yksin oleminen on aina ollut minulle luontevaa ja tärkeää. Harvemmin saan kuitenkin kotona oltua yksin pitkiä aikoja. Silloin hakeudun lenkille tai kävelylle – omassa ihanassa seurassani! Liikunta ja treenaaminen ovat myös minun omaa aikaani.

Yksin mökillä oli kaikessa pimeydessään valaiseva kokemus. Pieni jännitys toi mukaan extrafiilistä. Parasta oli yksin saunominen ja uiminen. Toisen päivän kammottava sääkään ei haitannut. Sai hyvällä omallatunnolla hymistellä mökissä ja kuunnella rakeiden ropinaa.

<3 Anna

Luen myös edellinen postaukseni: Maskne – Ennaltaehkäise ja hoida maskin kätöstä johtuvat iho-ongelmat

Tuu someen: @ansaivo

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *