Voita vai margariinia?

Olen vähän ristiriitaisilla fiiliksillä. Voita vai margariinia? Siinähän se elämän suurin kysymys.

Ihan tosi. Mihin tämä hyvinvointibuumi on oikein menossa? Mitä  ns. ’hyvinvointi’ oikeastaan on? Onko hyvinvointi edes pelkästään hyvä juttu, vai vain yksi kiperä suoritus muiden joukossa? Voinko itse hyvin? Voiko Suomi hyvin, ja miksi on niin vaikeaa voida hyvin?

Leipä ei ole leipää

Hyvinvointi on nykyään melkoista kikkailua ja sitä tunnutaan suoritettavan, kuten kaikkea muutakin elämässä. Valmentaja Kukka Laakso kirjoitti muutama päivä sitten instatilillään: ”Leipä ei ole enää leipää, vaan ”kuidun lähde”. Eikä työpäivän jälkeinen aika ole iltapäivä tai viikonloppu, vaan ”palautumista”. Ulkoilu taas on ”aineenvaihdunnan herättelyä” ja läheisistä ihmissuhteista tankataan oksitosiinia.”  

Pysähdyin tekstin äärelle. Minusta teksti oli osuva ja hyvä, mutta vähän ärsyynnyin. Minäkin puhun usein näistä samoista teemoista blogissani ja omissa kanavissani – ihan tosissani.  ”Hyvinvointijargonia”, kirjoitti Kukka. Ja laittoi huutonauruhymiön perään.

Olenko nolo, kun puhun palautumisesta, kuidun saannista tai aineenvaihdunnasta? Rohkaisenko ihmisiä suorittamaan hyvinvointia?

Kunnes tajusin, että suoritan hyvinvointia jossain määrin myös itse. Ja hyvä niin.

Syöminen on hankalinta

Leipä ei ole leipää, mutta nukkuminen se vasta hankalaa onkin. Pitää saada sopiva määrä syvää unta ja unen laadun pitää olla kunnossa. Unen oikea laatu ja riittävä määrä tarkistetaan tietysti älykellon softasta. Unenhuoltotoimenpiteillä ja unihygienialla pyritään varmistamaan treeneistä ja stressistä palauttavat yöunet. Välillä uneen liittyviä ohjeita ja vaatimuksia on niin paljon, että jo pelkästään niistä ahdistuu ja stressaantuu, eikä uni meinaa tulla. (Muista hiilarit iltapalalle, viileä huone, sinivalo veks, kehomeditaatio jne)

Syöminen on kaikista hankalinta. Hedelmissähän on sokeria. Ja miten tuo gluteeni sitten? Eikö se ollut kaiken pahan alku ja juuri? Ai juu, maito, sehän on vain lehmien lapsille. Voita vai margariinia.

Ei hitsi sentään.

Ihminen jättää kalan syömättä, ”koska siinä voi olla raskametalleja” ja vetää lenkkimakkaran sen sijaan. Lisäravinteitta ei tunnu pärjäävän, eikä kotiruoka ole mistään kotoisin. Kuka tästä teki näin vaikeaa?

Rentoutumisesta suoriutuminen

Silti on pakko myöntää, etten voisi läheskään näin hyvin, kuin nyt, ellei hyvinvoitini olisi jossain määrin talutusnuorassani. Olen esimerkiksi susihuono venyttelijä, joten suuntaan joogaan, jotta saisin edes jonkunlaista kehonhuoltoa. Suoritan(ko) siis hyvinvointia?

Lisäksi minulla on pakko – siis PAKKO – olla säännöllinen unirytmi, jotta pysyin tolkuissani henkisesti ja fyysisesti.  Ja, jotta unirytmi pysyisi hyvänä, on minun pakko noudattaa tietynlaista unihygieniaa (vaikka se kamalalata kuulostaakin).

Ja kyllä, otan kouluruokalassa kelmeän vaalean vihreää jäävuorisalaattia ja porkkanaraastetta joka päivä kauhean kasan lautaselleni, koska ”puoli kiloa päivässä”.

Minun on vaikea rentoutua, mutta ohjatusti se onnistuu. Kun joku puhuu minulle rauhallisia sanoja ja pyytää keskittymään hengitykseen, niin totitsesti rauhoitun. Lisäksi seuraan sykemittaristani tyytyväisenä päivittäisiä askelmääriä ja ruokin liikunnalla dopamiinireseptoreitani.

Joku voisi siis sanoa, että tästä on rentous kaukana. Mutta joissain hyvinvointiin liittyvissä asioissa pieni pingotus sopii minulle. Joissakin asioissa se on suorastaan välttämätöntä. Jotta voisin hyvin.

Missä rentous?

Missä on rentous, kysyisi ehkä Kukka, ja ihan oikeutetusti. Mutta on meitäkin, joille kaikissa hyvinvoinnin osa-alueissa rento ote ei tuo hyvinvointia, vaan vie sitä.

Onneksi ruoka on yksi asia, johon voin suhtautua rennosti ja ilman sen suurempaa suoriutumista. Ruoka on minulle edelleenkin ruokaa, ei polttoainetta tai protskua. Jollekin toiselle taas tämä osa-alue vaatisi hieman tietoisempaa otetta.

En jaksa käyttää energiaani sen pohtimiseen, pitäisikö leivän päällä olla voita vai margariinia. Niin kauan on hyvä, kun leivän päällä on jotain. Leipä on minulle edellenkin leipää, mutta siltikin myös kuidun lähde.

Palautumisen ja unen osalta en kuitenkaan aio ottaa löysin rantein, koska tiedän, että jos niin tekisin, niin siitä seuraisi pahoinvointia.

On totta, että hyvinvoinnista on tehty vaikeaa, jopa saavuttamatonta, koska aina voisi voida vielä hiukan paremmin. Kikkailu voi viedä huomion siitä tärkeimmästä, eli kokonaisuudesta.

Silti minä, ja ehkä moni muukin, tarvitsemme omat hyvinvoinnin rutiinimme. Voin taputtaa itseäni selkään joogan jälkeen ja sanoa: ”Hyvin palauduttu, Anna”. Voin lähteä luontoon ja ajatella samalla, mitä metsän vihreä tekee aivoilleni, ja suoriutua kehomeditaatiostani kunnialla nukkumaan mennessä.

Uskallan paasata vähän myös hyvinvointijargonia, koska voin. Hyvin.

<3 Anna

Seuraa minua myös somessa:

Instagram: @ansaivo

 

Kommentit (9)
  1. Hienosti kirjoitettu ja pohdittu! Tärkeintä varmaan on, että näitä asioita pysähtyy välillä miettimään – myös tämän hyvinvointijargonin kannalta. Silloin mopo pysynee varmemmin omissa käsissä :).

    1. annasaivosalmi
      13.3.2019, 09:29

      Kiitos Tanja! Olet aivan oikeassa. Keskitie, ilman kumpaakaan ääripäätä, on ainakin minulle se, joka tuottaa eniten hyvinvointia.

  2. Just näin! Loistava kirjoitus ja sai myös pohtimaan omia arjen valintoja. On päiviä, jolloin kotisohva houkuttelisi enemmän kuin treeni, mutta toisaalta treenin jälkeinen hyvä olo on yleensä sen arvoista, että urheilemaan kannattaa lähteä. Kyllä pieni itsekuri ja pakottaminen (toki järkevä sellainen) on välillä kohdallaan – siitä seuraa ainakin mulla hyvä olo niin fyysisesti kuin henkisestikin!

    1. annasaivosalmi
      13.3.2019, 20:34

      No juuri tämä! Kyllä välillä täytyy itseä hiukan potkia persuksille. Oon ihan samaa mieltä 🙂 Kiitos kommentista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *