Vatsatreeniä saunassa

Eilen illalla, saunassa nautiskellessani, palautui mieleeni yhtäkkiä eräs muisto vuosien takaa. Kun lapset olivat pieniä asuimme rivitaloasunnossa Turun Uittamolla. Alle puolentoista vuoden ikäerolla syntyneet lapset pitivät silloin kiireisinä. Sauna oli yksi ainoista rentoutumis- ja rauhoittumispaikoistani.

Sauna oli itseasiassa ainoa paikka kodissamme, jonne taaperon ja vauvan äänet eivät kuuluneet. Halusin saunoa usein ja rakastan saunomista edelleen. Muistan miten vetäydyin lauteille ihan vain olemaan yksin ja nauttimaan hiljaisuudesta, olemaan yksin.

Tein monesti pienen vatsalihas-circuitin kaikessa rauhassa ylälauteella löylynheiton lomassa. Liikkumaan ei päässyt niin usein, kuin olisi halunnut. Aika usein en myöskään jaksanut. Saunatreeni oli kuitenkin jotain, mitä pystyin tekemään, kenenkään häiritsemättä.

Saunan ja pienen vatsatreenin jälkeen olo tuntui uudistuneelta. Kovat löylyt saivat aikaan vähän samanlaisen fiiliksen, kuin kunnon treenin jälkeen. Olin rentoutunut ja ottanut oman aikani, vaikka sitten vartin.

Laatu vai määrä?

Minulla oli pitkään ajatus, että treeni ei ole treeni, ellei se kestä vähintään 45 minuuttia ja vie mehuja kunnolla. Lasten myötä, pikkuhiljaa, ymmärsin, että vähemmän on enemmän. Treenimääräni, mutta ennenmuuta -tehoni ovat vähentyneet selkeästi. Ei tulisi mieleenkään vetää viittä tai kuutta maksimisyketreeniä viikossa, kuten joskus tein.

Nykyäänkin liikun joka päivä, mutta eri tavalla. Liikunta on lempeämpää ja treenien kesto on lyhentynyt. Vartin kotitreenillä saa ihan samat hyvät fiilikset, kuin tunnin huhkimisella salilla.

Olen myös luopunut liikuntaan liittyvistä ulkonäkötavoitteista. En liiku näyttääkseni joltakin, vaan liikun treenin aiheuttaman sisäisen olon takia. Liikun myös siksi, että tuntisin itseni voimakkaaksi ja vahvaksi. Liikun, koska silloin tunnen pystyväni.

Eilen saunassa nautiskellessani en alkanut tekemään vatsalihaksia, mutta hymyilin Annalle, joka niitä aikoinaan teki. Silloin minulla ei ollut lastenhoidolta aikaa lähteä lauantai-iltana treenaamaan, kuten minulla eilen oli.

Silti olin ylpeä myös siitä Annasta, joka pumppasi vatsoja lauteilla: silloinkin osasin hyödyntää hetket, ja sen ajan ja paikan, mikä nyt milloinkin sattui milloinkin olemaan.

Hymy nousee kasvoilleni, kun näen nykyään äidin kyykkäilemässä leikkipuistossa samalla, kun lapsensa keinuu, tai isän juoksurattaiden kanssa lenkillä. Oli myös ihanaa, kun perjantaina treeniryhmämme pikkujouluihin pistäytyi kolme viikkoa sitten vauvan saanut Treenisisko.

Läheisten – monesti lasten – tarpeet laitetaan omien tarpeiden edelle. Silti oman ajan ottaminen, itsestään huolehtiminen ja terve itsekkyys olisivat tarpeellisia, jotta jaksamme ja voimme hyvin, myös lasten vartuttua.

On kurjaa, jos äiti sitten lasten kasvettua huomaakin, että on antanut muille niin paljon, ettei enää jaksa/haluakaan lähteä enää liikkeelle, tai että on aivan rättiväsynyt, rapakunnossa, vain varjo itsestään.

Voi olla todella vaikeaa tsempata itsensä vauhtiin 10 vuoden tauon jälkeen. Vaikka ei sekään mahdotonta ole. Olen nähnyt siitäkin monta mahtavaa esimerkkiä.

Se, mitä haluan sanoa on: Priorisoi siis itsesi, oma terveytesi ja hyvinvointisi, myös niinä haasteellisina aikoina ja kiireisissä elämäntilanteissa. Kaikkien ei tarvitse tehdä vatsalihaksia saunassa, mutta jokainen voi miettiä niitä pieniä juttuja, joita voi tehdä itsensä eteen, jokaikinen päivä.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Joulun parhaat lukuvinkit

Muista #kotitreenikalenteri johon pääset mukaan instassa @ansaivo