Vähennä stressiä! – Mutta miten ihmeessä?

Vähennä stressiä niin laihdut, nukut paremmin, olet onnellisempi, tyytyväisempi parisuhteeseesi, et sairastu niin helposti ja elät terveempää elämää kaikin puolin. Meitä kehotetaan vähentämään stressiä ja hallitsemaan sitä.

Stressiä tarjotaan syyksi moneen vaivaan ja kunhan vain löytää stressittömämmän elämän, niin kaikki alkaa sujua. Mutta miten ihmeessä tähän, melko epämääräiseltäkin kuulostavaan ilmiöön voi oikein omalla kohdalla vaikuttaa? Miten stressiä vähennetään?

Tarve kirjoittaa stressin vähentämisestä kumpusi omasta elämästä

Toimin asiantuntijana painonhallintapalvelu Keventäjissä. Kirjoitan Keventäjien asiakkaille säännöllisesti tsemppikirjeitä, jossa pohdin ajankohtaisia aiheita, innostan ja kannustan. Pari viikkoa sitten pohdin tsemppikirjeessä juuri stressiä ja sitä, miten paljon se vaikuttaa siihen, miten voimme, nukumme, jaksamme ja koemme elämässämme onnellisuutta. Aihe on minulle henkilökohtaisesti niin tärkeä ja huomionarvoinen, että halusin kirjoittaa siitä myös tänne blogiini.

Tarve käsitellä aihetta kumpusi pitkälti omasta elämästäni. Elo- syys ja vielä lokakuukin ovat olleet elämässäni todella stressaavaa aikaa – monestakin syystä. Kuormitus on ollut paikoin niin korkea, että olen joutunut punnitsemaan omia stressinhallintakeinojani. Kuinka toimivia ne ovat?

Kun stressi vihdoin tuossa pari viikkoa sitten alkoi hellittää ja huokaisin helpotuksesta, kävi niin kuin usein käy: sairastuin kovaan flunssaan. Todella usein sinnittelen stressitilassa pitkäänkin, mutta kun paine vähenee, antaa kehokin ikäänkuin periksi. Levätessä oli toisaalta aikaa pohtia omia valintoja.

Stressin vähentäminen helpommin sanottu kuin tehty

Selvä se: vähennetään stressiä, mutta miten ihmeessä? Helpommin sanottu kuin tehty! Usein käy nimittäin niin, ettemme edes tunnista olevamme stressaantuneita. Pitkään jatkunut stressitila hiipii usein huomaamatta elämäämme ja totumme, turrumme siihen. Usein havahtuminen tapahtuu vasta sitten, kun tilanne alkaa jo ylittää oman stressin sietokyvyn rajan ja uuvumme, vaikka olisi äärettömän tärkeää pystyä reagoimaan jo aiemmin.

Olen löytänyt itseni monen monta kertaa tilanteesta, jolloin ollaan jo menty liian pitkälle. Olen vain paahtanut menemään, selviytynyt ja suorittanut ymmärtämättä, että arjessani on yllättävän monta stressoria, eli stressiä aiheuttavaa tekijää, jotka yhdessä muodostavat valtavan kokonaiskuormituksen. Stoppi on tullut viimehetkellä.

Stressi on elimistön kokonaisvaltainen aktivoitumistila, jota voivat aiheuttaa myös mukavat asiat

Stressi on elimistön kokonaisvaltainen aktivoitumistila mihin tahansa ulkoiseen tai sisäiseen muutokseen tai vaatimukseen. Stressiä voi muodostua työstä, ihmissuhteista, elämänmuutoksista, huonosta ravitsemuksesta, sairaudesta ja unesta, mutta myös mukavista asioista kuten kovatehoisesta liikunnasta.

Viimeaikoina olenkin alkanut pitää stressituntosarvia tarkemmin pystyssä jo sillä ajatuksella, että ehkäisisin stressiä, enkä vain pyrkisi hallitsemaan tai hoitamaan sitä. Tietenkään kaikkiin itseä stressaaviin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta keskitynkin niihin, joihin voin.

Käytössäni on stressitutka – ja se auttaa!

Jotta pitkäkestoisen stressin haitalliset vaikutukset eivät pääsisi kertaantumaan ja vaikuttamaan hyvinvointiini ja terveyteeni, olen alkanut zoomata elämääni stressitutkan avulla. Kysyn itseltäni säännöllisesti, viikoittain seuraavia kysymyksiä, joiden avulla pystyn kartoittamaan ovatko stressikäyrät nousussa.

Stressitutkakysymykset

  • Huomioinko palautumisen omassa arjessani joka päivä? Pidänkö taukoja erityisesti silloin, kun niille ei tunnu olevan aikaa? Voisinko mennä varttia aiemmin nukkumaan viikkoina, jotka ovat kuormittavia? Kysyn itseltäni useammin, tunnenko itseni väsyneeksi, ja jos tunnen, kuuntelen kehoni viestejä.
  • Ovatko elämäntapani stressiä ehkäiseviä: ravinto, liikunta ja lepo? Ovatko ne tasapainossa? Treenaanko liikaa? Syönkö riittävästi ja monipuolisesti?
  • Olenko muistanut hengittää? Syvät hengitykset aktivoivat parasympaattista hermostoa, eli palauttavaa hermostoamme. Varsinkin syvät pitkät uloshengitykset antavat keholle viestin, että kaikki on hyvin, pärjään kyllä.
  • Miten läheiseni suhtautuvat minuun ja miten itse suhtaudun heihin? Keskustelu, toisten ihmisten tuki ja läheisyys ovat parasta terapiaa. Usein läheiset huomaavat liiallisen stressin jo ennen kuin itse sitä havaitsen. Puolisolta saatu kannustava kommentti ei ole tarkoitettu ilkeilyksi, vaan hän on huolissaan minusta.
  • Olenko laittanut asiat tärkeysjärjestykseen vai vellonko turhaan menneisyydessä tai tulevaisuudessa sen sijaan, että keskittyisin nykyhetkeen? Huolehdinko turhaan ja viljelenkö negatiivisia ajatuksia? Otanko aikaa itselleni?

Stressin hallitseminen, poistaminen tai ennaltaehkäisy eivät ole ihan helppoja hommia, mutta pitkäjänteisyydellä ja toistolla tulosta alkaa tulla. Mitä enemmän kiirettä ja stressiä elämässäni on, sitä useammin otan taukoja ja hengähdyshetkiä, vaikka tuntuisikin, ettei niille juuri silloin aikaa löydy.

Posottamisen sijaan olen pysähtynyt useammin ja uskon, että stressittömämpi elämä heijastuu moneen suuntaan: onnellisuuteeni, terveyteeni ja jaksamiseeni sekä tietysti ihmissuhteisiin.

Minkälaisia stressinehkäisy- ja -hallintakeinoja sinulla on?

<3 Anna

P.s. Aloitin kylmäuinnin. Senkin on huomattu auttavan stressioireisiin.

Lue myös edellinen postaukseni: Mitä jos? – Vakava sairastuminen pysäytti.

Tuu someen @ansaivo

 

Kommentit (7)
  1. Moikka!
    Mulla on hyvin pitkä kokemus eriasteisesta stressistä elämäni varrella ja olen lukenut paljon aiheesta ja käsitellyt asiaa terapiassakin. Omalla kohdallani liika murehtiminen ja asioiden käsitteleminen fyysisesti eri asioita tekemällä (työ, liikunta, askareet jne) on minut vienyt tilanteeseen, jossa yöunet katosivat hyvin pitkäksi aikaa ja ahdistus ja paniikkikohtaukset alkoivat olla osa elämää.
    Näin pitkälle ei asioiden tietenkään tarvitse mennä, että voisi sanoa olevansa stressaantunut.
    Jos kertoisin kaikki taustat edes tiivistettynä, veisi se aikaa hurjasti, joten kuittaan ne vain sanomalla, että elämään on mahtunut paljon murheita jo apsuudesta asti.

    Miten olen sitten toipunut ja miten nykyään käsittelen stressiä?

    Huomaan palaavani aina uudelleen tietyn mikrouupumisen jälkeen vanhoihin tapoihin. Olen aina harrastanut paljon liikuntaa ja kuluttanut sitenkin kynttilää molemmista päistä. Nyt yli 40v.na palaaminen siihen, että treenaan kovaa useita kertoja viikossa, johtaa vääjäämättä siihen, että uupumisoireet palaavat. Teen myös vuorotyötä.

    Huomaan stressin hiipuvan kuvioihin silloin, kun empatia katoaa, se on yksi iso merkki psyykkisellä tasolla, minusta tulee kova konservatiivi, joka ärsyyntyy kaikesta mahdollisesta, koska mieli ei jaksa käsitellä asioita kuin hyvin mustavalkoisesti.Nykyään tiedostan tämän. Samoin kova treenaaminen punttien parissa vaikuttaa psyykeeseeni, vaikka tästä ei ehkä mitään tieteellisiä todisteita olekaan. Mutta mitä pehmeämpää liikuntaa harrastan, sitä pehmeämpi olen.

    Muita merkkejä on sykkeiden nousu ja nyt myös Ignite kertoo unesta, joka häiriintyy stressin tullessa ja jo hiipiessa esiin. Halu liikuntaan myös pikkuhiljaa katoaa. Tosin sitä en koskaan lopeta , koska sen hyödyt ovat niin suuret.

    Omassa elämässäni ulkoisia stressitekijöitä on oikeastaan vain työ,jonka stressi (olen sh) vaihtelee ja usein liittyy ihmisten väliseen kommunikaatioon, joskus potilaskontaktit ovat haastavia, minulta vaaditaan psyykkistä läsnäoloa enemmän kuin jaksaisin tarjota. Silloin takki pikkuhiljaa tyhjenee ja alanvaihto käy yhä useammin mielessä.

    Sisäisiä stressitekijöitä taas on enemmän ja ne ovat omasta mielestä lähteviä. Olenko riittävä, miksi en enää kykene samoihin asioihin kuin 10 v sitten, miksi tunnen näin voimakkaasti kaiken, jne jne.

    Nyt elän kuitenkin sellaista elämää, että tunnistan akuutin stressin ajoissa. Kehoni voi hyvin ja pystyy niihin asioihin, joihin sen kuuluukiin. En enää mieti kehoani ulkonäkökeskeisesti ja esim treenaa mielessä se, miten kehoni treenin myötä muokkaantuu, vaan sitä mihin kehoni pystyy. Olen aina ollut hyvin tarkka esim siitä että paino ei saa nousta, rasva% pitää olla alle 25 jne jne. Nyt niillä ei enää ole isoa merkitystä. Hyvinvoinnilla on huomattavasti suurempi merkitys ja sillä että kokonaisuutena jaksan ,olen iloinen minäni ja elän arvojeni mukaista elämää.

    Kiitos tekstistäsi. Stressi on aihe ,josta pitää ehdottomasti puhua ääneen enemmän <3

    1. Kiitos itsellesi tästä. Vau, sain tästä hurjan paljon.

    2. Kiitos kun kerroit, olemme melkein samasta puusta tekstisi perusteella. Jos arvaan taustamurheesi siis oikein. Ja ollaan samanikäisiäkin. Tämä lohduttaa ja antaa uskoa oman ylirasituksen poistumiseen hiljalleen. Vuorotyö tuo omat haasteensa, samoin arki lapsiperheessä, mutta asia kerrallaan.

    3. Ruuhkaaonollut
      27.10.2020, 18:12

      Olet tehnyt huolellisia havaintoja, ja oppinut lukemaan omia kehon ja mielen signaaleja. Yksi ajatus tuli mielee tunnesäätelystä- lopulta olisi hyvä kestää tilannetta ”being instead of doing”.Mutta noin yleisesti ottaen suojamekanismeja ei tarvitsekaan täysin erotella selviytymismekanismeista: toisen defenssi on toisen paras keino taklata ylikuormitus.

      Itsellä unihäiriön, migreenin ja vaarattomien lisälyöntien ohella kolme keskeistä muutosta kertovat kuormittuneisuudesta:
      1. Jokainen sähköposti tuntuu VAATIMUKSELTA minua kohtaan. Sellaisetkin, joissa jakelussa on kymmeniä ihmisiä. Myös koulun Wilma- viestit tulee tulkittua vaateina, ei hyväntahtoisena tiedottamisena.
      2. Vertailen mielessäni, kumpi raataa enemmän- minä vai mies. Typerää ja tuloksetonta. Molemmat antaa panoksensa, ja vaikka minulla onkin kodin ”metatyötä”enemmän, hän kantaa ison taloudellisen vastuun.
      3. Kiinnitän paljon enemmän huomiota yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja suhtaudun niihin tunnevaltaisesti. Mutta ei yhteiskunnan rakenteet muutu, vaikka kuinka puhisen

      1. Olen tosiaan opetellut ja mulle on opetettu lukemaan kehoa ja alan olla siinä aika taitava kuitenkaan liikaa tarkkailematta kaikkia oireita,jotka voivat mennä kunnon yöunilla ohi. Tuo being instead of doing, jonka Ruuhkaaonollut mainitsee, on tärkeä asia ja keino, ja toteutan sitä joka päivä. En kasaa päivään asioita ja tekemista ja kun niitä on , ne ovat mieluisia. Tottakai elämässä on tylsiäkin velvollisuuksia, mutta se on sitä elämää. Auto on pakko katsastaa, koska jos en sitä tee, se stressaa enemmän kuin asian ajoissa hoitaminen.

        Mitä tulee esim vaikka Wilma-viesteihin, luen ne ehkä kerran viikossa, jos koulussa sattuu jotain todella akuuttia, uskon siitä tulevan puhelun, en ota mitään paineita mistään tuollaisista, koitan olla reagoimatta asioihin heti. Ja samoin itsekin, olen seurannut aivan liikaa yhteiskunnallisia asioita, mutta jo aikaa sitten päättänyt olla ottamatta paineita mm. ilmastosta, kierrättämisestä, ekologisuudesta jne jne, ne ovat tärkeitä asioita, mutta en voi ottaa yksilön taakkaa universaaleista asioista,se tapahtuu, mitä tapahtuu. En nyt koronankaan aikana ole ottanut siitä oikeastaan suurtakaan stressiä. Mutta huomaan, että sen ympärillä olevat asiat kyllä piinaa ihmisiä, ei niinkään ehkä tauti, vaan se , että täyttää tietyt vaateet , mitä somemaailma luo, kuten että päivästä toiseen vakuuttaa vastuullisuuttaan. No, se siitä.

        En vertaa itseäni enää lainkaan muihin, on ilo seurata kyllä toisten tavoitteiden saavuttamista, mutta saamaan aikaan karsastan todella paljon sitä, että mikään ei riitä ja aina on se isompi tavoite horisontissa, olen nähnyt monen ihmisen uupuvan tuollaisella matkalla, myös koen fyysistä pahoinvointia, kun joku puhuu paremmasta versiosta itsestään, ikään kuin se edellinen versio olisi täysin sekundaa, joka ei kelpaa kenellekään, vähiten tuolle ihmiselle itselleen. Se surettaa.

        Stressi koostuu hyvin monesta tekijästä ja stressihuipun saavuttamisen jälkeen ei ole enää vaihtoehtoja, on pakotettu muutoksiin. Moni kokee sen jälkeen henkisyyttä ja alkaa kiinnostua mm-itämaisista asioista, joogasta jne ja se on hyvä asia, jos se tuo elämään hidastusta. Itsekin olen näin tehnyt ja nykyään kovuuden sijaan elän hyvin tunteella -joskin tietty kovuus tulee olemaan aina oma defennssini ja hyväksyn senkin. Liika empatiakaan ei ole hyväksi, se myös lisää stressiä.

        Harrastan edelleen liikuntaa, mutta lajissani haluan edetä vain koska laji sitä vaatii, en kuitenkaan ole lainkaan kiinnostunut kilpailemisesta tai suurista suorituksista,rakastan harrastukseeni kuuluvaa oheistoimintaa hyvin paljon. Olen siirtynyt punteista kehonpainoihin ja kun teen liikkeitä, mietin miten kehoni toimii sen sijaan, miltä se näyttää. Kun syön, syön ilolla ja santsaan vielä suuremmalla ilolla, enkä KOSKAAN mieti tai sano ääneen, että nyt voin syödä pullan kun tulin lenkiltä tai nyt täytyykin taas liikkua enemmän koska söin karkkipussin. Teen sen koska se sillä htkellä tuo minulle iloa. Jos koen ,että vaatteet puristaa, voin ehkä hieman miettiä, että pitäisikö vähän vähentää salmiakkia, mutta en syyllistä itseäni ja morkkistele ajatuksella, että olisin heikko ja ”sortunut”.

        Elämässä stressi on harvoin ulkoisista tekijöistä johtuvaa ja kiire on aina itse aiheutettua ainakin työn ulkopuolella. On hyvin tärkeää pysähtyä ja olla inhorehellinen itselleen ja myöntää asioita, joita on vaikeaa myöntää, kuten ”olenko liian vaativa”, ”vaadinko liikaa itseni lisäksi muilta” ”miksi minun pitää olla kympin tyttö, kun seiskankin pitää riittää”, ”onko yhteiskunta, perhe-elämä,työelämä ja harrastukset liian vaativia”.

        Rakkautta kaikille ja kiitos teille vastauksista kommenttiini 🙂

  2. Moi!
    Hyvä kirjoitus aiheesta, joka koskettaa varmasti jokaista. Itselläni on pitkään jatkunut stressi äidin sairastumisen ja isän kuoleman myötä. Kun siihen lisätään kilpirauhassairaus ja kilpparin poiston myötä aiheutunut unettomuus, ei se ole hyvä yhtälö.Nämä yhdessä laukaisivat myös minulla ahdistuneisuushäiriön ja paniikkikohtaukset, vaikka en olisi ikinä uskonut sellaista tulevan kohdalleni.Olen 45 ja aina selvinnyt kaikesta. Toki vuorotyökin alkaa käydä voimille kun ikää tulee, mutta vastapainona minua liikuttaa 2 koiraa. Aikaa pitäisi löytää myös salille, mutta nyt täytyy kyllä myöntää että nämä muutamat kuukaudet olen vain kannattanut yrittäjää ja salikäynnit on jääneet. Onneksi sulla on lyhyitä jumppia, jotka voi tehä kotona, vaikka sitten puoliväkisin. Mutta stressi tosiaan on semmonen kumma juttu, että sitä ei huomaakaan kun on jo ajattelemassa pelolla tulevaa isänpäivää ja joulua, eli ei stressaa pelkästään tätä hetkeä, vaan myös tulevaa.
    Stressinkin keskellä täytyisi muistaa ne tärkeät kolme asiaa: liikunta, ravinto ja uni. Mutta mitä jos yksi niistä puuttuu? Meneekö koko pakka sekaisin? Kuinka selvitä unettomuudesta ja sen tuomasta väsymyksestä?
    Näihin ajatuksiin. Ihanaa talven odotusta sinne etelään❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *