Ulkopuolinen nainen

Muistan sen, kuin eilisen. Kävin Ruissalossa, lapsuuteni kesäpaikan naapurissa, usein leikkimässä samanikäisen tytön, Johannan kanssa. Kerran mukaan tuli myös kolmas, hieman vanhempi tyttö. Huvilalla oli samaan aikaan myös poikia, ja muistan elävästi, kuinka ulkopuolisuuden tunne yllätti minut tässä isossa porukassa.

Olin vaivaantunut ja hiljainen. Vanhempi tyttö osasi olla poikien kanssa ja keksi aina puhumista ja jotain hauskaa sanottavaa. Omasta suustani tuli lähinnä idioottimaisia möläytyksiä, ja siksi koinkin paremmaksi olla pääosin hiljaa.

Koin vahvasti ulkopuolisuutta tässä tyttöjen, jotenkin uudenlaisessa maailmassa. Tuo kerta on ensimmäinen, kun panin tunteen merkille. Sen jälkeen olen tunnistanut saman useita kertoja.

Poikien kanssa on helpompi olla

Jos paikalla oli vain poikia, olin luonnikkaasti, kuin yksi heistä. Pelasin jääkiekkoa tai olin mukana muissa liikunnallisissa peleissä tai leikeissä. Isossa tyttöryhmässä en päässyt sipinän, supinan ja kikatuksen maailmaan. En ollut oikein salaisuus-tyyppiäkään. En tavoittanut samaa taajuutta. Vietin aika paljon aikaa yksin, mutta oli minulla myös ystäviä. Parhaiten synkkasi, kun sai viettää kaksin aikaa toisen tytön kanssa.

Ystäväni tottuivat siihen, millainen olin. Isossa joukossa otin herkästi naurattajan ja vitsinkertojan roolin: sellaisen rempseän tytön vaatteet. Se oli luontevampaa minulle, kuin siveän, viehättävän ja fiksun tytön rooli.

Uskokaa tai älkää, mutta kokki Alex Nurmi on lapsuuden leikkikavereitani. Asuimme Turussa naapuritaloissa. Eilen MLL:n muotinäytöksessä Hgissä en kehdannut mennä Alexille juttelemaan, mutta onneksi hän tuli vetämään minua hihasta ja sanoi: “Ihan pakko kysyä, mutta oletko sä Anna Turusta?”
Meikit ja tukka viiemisen päälle eilisessä MLL:n muotinäytöksessä.

 

Ulkopuolinen tahtomattaan vai tarkoituksella?

Aikuisiällä olen paljon pohtinut sitä, mistä ulkopuolisuuden tunne johtuu. Minulla on usein sosiaalisissa tilanteissa sellainen olo, että naisilla on keskenään meneillään jotain sellaista, johon minä en kuulu. Jossain vaiheessa synkistelin asialla, ja mietin, mikä minussa on vikana. Miksen kelpaa kikattamaan ja sipisemään.

Ulkopuolelle jääminen on varmasti osin myös ihan omaa syytäni. Kuoreni on ehkä viileä, varsinkin uusissa tilanteissa, enkä itsekään lähesty helposti. Mieluummin, kuin veivaan small talkia, syvennyn keskusteluun, jossa mennään hieman pintaa syvemmälle. En saa pelkästä kuulumisten vaihdosta paljoakaan. Sen sijaan silloin, kun ihminen antaa jotain itsestään, uppoudun mielelläni samaan yhteyteen ja avaudun itsekin.

 

Naisten monimutkaiset verkostot

Naisten sosiaaliset verkostot ja sosiaalisten tilanteiden dynamiikka ovat aina olleet minulle aika vaikeita. Mikä on sopivaa ja mikä toivottavaa? Mitä taas tulisi välttää? Koska lähestyä ja koska vetäytyä?

Olen päättänyt jo kauan sitten olla oma itseni ja olla yrittämättä miellyttää tai päteä sosiaalisissa tilanteissa. Aina tämä ei ole kuitenkaan helppoa, koska kuten usea meistä, kaipaan minäkin hyväksyntää kaltaisiltani.

Ulkopuolisuus näkyy oman tien kulkemisena, ja siinä, että esim, eilisessä MLL:n hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä koin erittäin mielenkiintoisia hetkiä, kun seurasin mieluusti vain sivusta, miten suurimmalta osin naisvoittoinen julkkismallikatras toimi back stagella. En usko hierarkiaan tai nokkimisjärjestykseen, mutta epäilemättä sellainenkin monissa paikoissa vallitsee.

Idolini Maaret Kallio. Arvatkaa miltä tuntui, kun Maaret kertoi lukeneensa blogiani ja kyseli kirjastani. 🙂
Olin Joutsenen mallina. Samoin, kuin Jussi69, Maaret Kallio sekä Mira Luoti.

Ulkopuolisuuden rajan yli

Uskon hymyn voimaan ja se toimi eilenkin. Eräs täysin minulle entuudestaan tuntematon nainen tuli yllättäin eilen puheilleni: “Koska hymyilit minulle niin kivasti äsken, niin olisitko lähtenyt kanssani lounaalle, kun jotainhan tässä tarvitsee kuitenkin syödä”, hän sanoi. Sisälläni läikähti valtava ilo.

Ulkopuolisuuden tunteesta (en tuntenut eilen mestoilta juuri ketään) tultiin vauhdilla yhteyteen, keskusteluun ja hersyvään nauruun. Lounastimme naisen kanssa ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä.

Hanna, jonka tapasin eilen ensimmäistä kertaa. Meillä synkkasi heti, enkä epäillyt hetkeäkään, kun hän ehdotti minulle lounaallelähtöä.

Mielenkiintoista oli huomata myös se, että joidenkin kanssa vaan synkkaa heti. Näytökseen minut kutsunut Joutsenen Karoliina – Kolmistaan – Sallinen on tyyppi, joka tuntuu siltä, että olisin tuntenut hänet aina, vaikken todellakaan ole! Hänen kanssaan oli älyttömän helppo ja luonteva lähteä puhumaan henkevistäkin aiheista.

Jotenkin kokemusmaailmojen yhteys vaan syntyy jo ihan sillä ensikohtaamisen hetkellä. Näin käy joidenkin kanssa.

Ovatkohan hekin niitä, jotka kokevat itsensä joskus ulkopuolisiksi, ja tunnistavat toisen samanmoisen?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Hampaiden valkaisu – Miten hymyn kävi?

MLL:n Uudenmaanpiirin hyväntekeväisyysmuotinäytöksen tuotot menevät perhekummitoimintaan. Olin lavalla ensimmäistä kertaa.
hyvinvointi onnellisuus mielenterveys
Kommentit (19)
  1. Hyviä ajatuksia! Nuo kuvaaamasi tunteet lienevät aika yleisiä; usein emme vain tiedä muiden käyvän samoja asioita läpi. Toki kaikki eivät samoja tunteita tunne ja kokevat luontevammaksi kuvaamasi tilanteet.

    1. annasaivosalmi
      22.5.2018, 21:23

      Kiitos! Ihan totta. Kaikki ajatukset ja tunteet eivät näy ulospäin.Ihanaa kesää ja kiitos kun kommentoit.

  2. Ihanaa kun kirjoitit aiheesta. Minulla on vahva ulkopuolisuuden tunne lähes joka paikassa ja toisaalta, monikaan ei sitä minusta varmaan uskoisi ulkoapäin katsottuna. Niin kuin ei sinustakaan! Onneksi noita mukavia kohtaamisia tulee aina välillä.

    1. annasaivosalmi
      22.5.2018, 21:22

      Sanos muuta! Kiitos sinulle kommentista. On ihana huomata, etten ole yksin asian kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *