Hampaiden valkaisu – Miten hymyn kävi?

Olen jo pitkään miettinyt hampaideni valkaisemista. Kahvi ja tee värjäävät hampaita, ja minulla on luonnostaan hieman kellertävä ja lasimainen hammaslaatu (ainakin omasta mielestäni). Treeniryhmässäni on jo vuosia ollut mukana eräs hammashoidon ammattilainen, joten vihdoin rohkaistun kysyä häneltä valkaisusta. Voisinko saada unelmieni valkoisen hymyn näin?

Kyselin instastoorien puolella teiltä, kiinnostaisiko valkaisustani lukea blogista, ja selkeä enemmistö ilmaisi kiinnostuksensa. Tässä siis minun kokemukseni toimenpiteestä sekä tulokset.

Tarkastukseen ennen valkaisua

Suuhygienisti -tuttavani kertoi minulle, että ennen valkaisua on käytävä hammaslääkärin tarkastuksessa, sekä hampaiden puhdistuksessa. Tämä jo ihan siksikin, että varmistetaan hampaiden kunto. Jos hampaissa on reikiä tai ne ovat muutoin huonokuntoiset, tulee ne hoitaa kuntoon ennen valkaisua.

Minua jännitti mennä hammastarkastukseen. Edellisestä lääkärikäynnistä oli yli kaksi vuotta (!!). Pelkäsin, että hampaista löytyy reikiä ja niitä täytyy alkaa paikkaamaan. Hassua, että olen vältellyt hammaslääkäriin menoa juuri siitä syystä, että jotain löytyisi! Järkikin sen sanoo, että mitä aiemmin reiät todetaan, sitä helpompi ne on hoitaa.

Iloiseksi yllätyksekseni ja suureksi helpotukseksi tarkastuksessa löytyi reikiä NOLLA! Lääkäri kehui muutenkin hampaitani hyviksi ja hyvin hoidetuiksi. Hän oli sitä mieltä, että hammaslaatuni on valkoinen.. Tarkastuksen jälkeen suuhygienisti suoritti hampaiden puhdistuksen ja hammaskiven poiston. Mitään estettä valkaisulle ei siis ollut.

Toimenpide oli kivuton

Tarkastuksen ja puhdistuksen jälkeen varasin ajan varsinaiseen valkaisuun. Aika oli kokonaisuudessaan noin 1,5 tuntia. Nappasin mennessäni lääkäriaseman eteisessä kuvan, jotta voisin verrata tulosta jälkikäteen.

Ensin ikenille levitettiin sinistä suoja-ainetta, jotta valkaisuaine ei vaurioittaisi niitä. Tämän jälkeen ylä- ja alahampaiden pinnalle levitettiin valkaisuainetta, joka vaikutti 15min. Tämän jälkeen valkaisuaine poistettiin ja levitettiin uudestaan 15 minuutiksi. Kolmannella kerralla aine sai vaikuttaa vielä 10 minuuttia. Toimenpide oli valmis.

Suu auki oleminen noin pitkään ei tietenkään ollut kovin mukavaa, mutta suuhygienistin juttuja kuunnellessa aika hurahti nopeasti. Jos tunsin kuumotusta ikenissä, levitti hoitaja rasvaa, joka rauhoitti kirvelyä. Hampaita ei käsittelyn aikana vihlonut tai sattunut.

Lopulta huuhtelin suuni ja nappasin jälkeen -kuvan samassa valossa, kuin olin ottanut kuvan tullessakin. Eron todella huomasi!

Eron huomaa!

Minulle kerrottiin, että tulos syvenee vielä parin päivän ajan ja näin kävikin. Ainoa ikävä asia oli hampaiden vihlonta, joka vaivasi minua toimenpiteen jälkeisenä iltana. Otin yhden Buranan ja aamulla vihlonta oli poissa.

Olen tulokseen todella tyytyväinen. Valkaisu kustansi noin 300€, mutta tuloksen pitäisi pysyä pitkäänkin. Tähän vaikuttavat yksilölliset tekijät kuten hammaslaatu sekä elämäntavat. Kahvia, marjoja ym värjääviä ruokia tuli välttää 24-48 tuntia valkaisun jälkeen. Myönnän, että join jo heti seuraavana aamuna kahvia. Pillillä 🙂

Valkaisu toteutettiin ilman sinivaloa, jota olen joissain valkaisuissa nähdyn käytettävän. Valkaisutekniikka, jota omiin hampaisiini käytettiin, pitäisi olla täysin vaaraton, eikä se vaurioita hammasta.

Valkaisu voi tuntua turhamaiselta, mutta sallin sen itselleni hyvillä mielin. Minulla ei ole tekoripsiä tai rakennekynsiä, ei hiusten pidennyksiä tai silikonia. Tämä olkoon minun “turhakkeeni” ja olen siitä iloinen.

Nyt on helppo hymyillä.

<3 Anna

Vasemmalla 5 min ennen toimenpidettä. Oikealla 5 minuuttia valkaisun jälkeen. Täysin sama valo/kuvauspaikka, eikä hampaiden väriä ole muokattu millään lailla.

 

Lue myös edelliset postaukseni: Miksi lähteä omalle lomalle/hyvinvointimatkalle? ja Kolme treeniä päivässä – Toscana houkuttaa hyvinvointiin!

kauneus
Kommentit (4)
  1. Tosi luonnollinen lopputulos. Minusta valkaisu ei ole mikään turhake eikä sinällään verrattavissa esim. jatkoripsiin tms. ”lisukkeisiin”. Kaikilla ei hammaskiille ole luonnostaan niin valkoinen tai ulkoisten tekijöiden vuoksi hampaat on kellastuneet.

    Itse olen käynyt kahdessa eri valkaisussa. Toisen suoritti suuhygienisti. Valkaisu tehtiin vastaanotolla. Lopputuloksessa ei ollut lähtötilanteeseen mitään eroa. Toimenpide tehtiin jonkun ajan kuluttua uudelleen eikä mainittavaa eroa tullut silloinkaan. Hintaa oli muistaakseni pari sataa euroa. Harmitti kyllä hukkaan heitetty raha.

    Toisen valkaisun teki hammaslääkäri. Ensin tehtiin valkaisu vastaanotolla ja sen lisäksi sain muotit, joilla tein kotivalkaisua muistaakseni pari viikkoa. Lopputuloksena sain monta astetta valkoisemmat hampaat. Olen pariin otteeseen tuon jälkeenkin ostanut hammaslääkäriltä kotivalkaisuaineen ja kirkastunut hampaat, kun ajan kuluessa kahvin yms. värjäävien aineiden vuoksi hampaat tahtovat kellastua. Hintaa tälläkin valkaisulla oli jonkin verran alle 300€.

    Nyt viimeisimmästä kotivalkaisusta on jo aikaa ja tekisi mieli hampaita taas vähän kirkastaa, mutta raskauden vuoksi jää nyt odottamaan aikaa parempaa. En kylläkään tiedä olisiko kotivalkaisuaineesta sinällään haittaa, mutta mielummin otan varman päälle ja valkaisen sitten, kun vauva on syntynyt.

    1. annasaivosalmi
      21.5.2018, 11:38

      Kiitos Kielo! Minustakin lopputulos on tosi hyvä. Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi. Kotivalkaisu ja muotit olisi onnistunut myös vastaanotolla, jossa minä kävin. Päädyin kuitenkin vastaanotolla tehtävään valkaisuun.Ymmärrän hyvin, että haluat odottaa raskauden loppuun ennen seuraavaa valkaisua. Itse muistan välttäneeni jopa hiusten värjäystä raskausaikana 🙂

      Ihanaa kesää!

      Anna

  2. Kertoisitko valkaisuaineen nimen / valmistajan, ellet halua kertoa hammaslääkärivastaanoton nimeä. Ilman laservaloa tehty valkaisu on havinaisempi kuin laserin kanssa tehty.

    1. annasaivosalmi
      2.9.2019, 08:22

      Moikka! Paikka on Sunsuu Turussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *