Treenaavan naisen hiusten hoito – Onko hikipää pakko pestä?

Sain kysymyksen siitä, miten hoidan hiuksiani, kun treenaan ja hilkoilen niin paljon. Itseasiassa hikoilen eniten juuri päästäni. Treenin jälkeen tukka on usein ponnaria myöten märkä, joten minulla on aina sellainen olo, että hiukset pitää pestä. Jos en olisi tällainen hikipää, niin hiustenpesu olisi varmasti harvempaa.

Pesen hiuksiani varmaankin kaikenkaikkiaan liian usein. En kertakaikkiaan ilkeä olla pesemättä päätä hikoilun jälkeen. Hiuspohja on tottunut tiheään pesemiseen ja hiukset rasvoittuvat melko nopeasti ohimoilta ja hiusrajasta. Yksi ratkaisu voisi olla se, etten aina pesisi hiuksiani, vaan vain kastelisin ja huuhtoisin ne. Kai suurimmat hiet saa silläkin pois.

Jatkuva peseminen kuivattaa

Pitkät hiukseni kuivuvat jatkuvasta pesemisestä. Toisaalta pyrin myös käyttämään aina hoitoainetta, jotta tukka pysyisi hyvässä kunnossa. Minulla on raidoitetut hiukset ja siksikin erityisesti latvat kuivuvat helposti.

Pidän hiuksia useimmiten ponnarilla tai nutturalla. Juuri pestynä pidän hiuksia myös auki. Jos jätän tukan auki, silotan ja/tai käännän latvoja hieman suoristusraudalla, jotta saan haluamani lookin. Liian laitetusta kampauksesta en pidä. Hiukset saavatkin olla luonnollisen tuulitukan näköiset.

Olen käyttänyt koko ikäni markettituotteita hiusten hoidossa. Pesen hiukset vahingoittuneille, pitkille tai värjätyille hiuksille tarkoitetulla shampoolla ja saman sarjan hoitoaineella.

Kampaajan käsittely vaikuttaa heti

Viime kerralla kampaajalla käydessäni hiuksiini laitettiin plex-käsittely ja sen antoi hoidetun ja kiiltävän ilmeen pitkäksi aikaa. Hiukset olivat kosteutetut ja hyväkuntoisen näköiset. Ostin kampaajalta myös Maria Nila Structure Repair -shampoon ja hoidon, ja tuotteet ovat osoittautuneet todella hyviksi.

Olen myös käyttänyt saman sarjan Argan Oil -hoitoöljyä, joka peloistani huolimatta, ei jätä hiuksia ollenkaan rasvaisen tuntuisiksi tai lättänöiksi, päinvastoin. Hiuksista tulee samettisen pehmeät, mutta ilmavat. Uskon, että ammattilaisen käsittelyn jälkeen hiukset voivat taas paremmin. Myös latvoja tasoitettiin samalla.

Ennen kampaajaa. Kampaajan käsittelyn jälkeen. Hiukset raidoitettiin, sävytettiin, tasoitettiin ja hoidettiin. Kampaajana Maryanne Lavastre.
Shampoo, jonka ostin viimeksi kampaajalta. Yleensä käytän markettituotteita.
Tämä öljy on ollut ihan huippu!

Hiuslaatuni on suomalaiseen tapaan liukas ja littana, vaikka tukkaa paljon onkin. Kuohkeutta kampauksiin saan käyttämällä kuivashampoota (myös puhtaaseen tukkaan) sekä suolasuihketta. Kuivashampoo ja suolasuihke tekevät hiuksista myös helpommin muotoiltavat. Biozellin kuivashampoo on suosikkini. Olen kokeillut kymmeniä tuotteita. Biozellin kuivashampoo tekee hiuksista kuohkeat, mutta ei tönkköjä.

Jos en pääse treenin jälkeen pesemään hiuksia tai haluan pidentää pesuväliä, käytän (taas) kuivashampoota. Se on luottotuotteeni, enkä tulisi toimeen ilman. Joskus suuressa hädässä ja kiireessä (myönnetään!!) olen yksikertaisesti kuivannut hiet föönillä veks ja suihkuttanut kuivashampoota päälle. Yök, voisi joku sanoa, mutta hätä keinot keksii. Silloin tällöin syväpesen hiukseni tai vaahdotan ne esim kahteen kertaan, jotta saan muotoilutuotteiden jämät poistettua.

Uskon, että monella treenaavalla naisella on samankaltaisia ongelmia hiusten kanssa. Pestä pitää, mutta liikaakaan ei viitsisi shampoolla läträtä. Hiusvärini myös kellastuu jatkuvan pesemisen seurauksena ja siksi käytän silloin tällöin hopeashampoota, joka kirkastaa värin. Ponnarin paikkaa koetan treeneissä vaihdella, jotta hiukset eivät kuluisi.

Minulla on pitkätukkaisen identiteetti ja viihdyn pitkässä tukassa. Se on kätevä myös treenatessa, kun sen saa kunnolla kiinni.

Mitä tuotteita te käytätte? Tai onko teillä niksejä treenaavan naisen hiusten hoitoon?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Villasukkajumppa – Coretreeni villasukissa

Tuu instaan: @ansaivo

kauneus hiusten-hoito hiukset
Kommentit (10)
  1. Täällä ilmoittautuu myös ahkera hiustenpesijä. En vain tykkää siitä olosta että hiukset on likaiset ja mulla helposti rasvoittuu hiukset juuri päältä. Itselläni on ohuet hiukset ja olen löytänyt monien kokeilujen jälkeen Nioxinin shampoon ja hoitoaineen juuri ohuille hiuksille. Myös palmainin suolasuihke on ehdoton suosikki, saa hiuksiin hyvää kuohkeutta.

    1. annasaivosalmi
      16.1.2020, 05:15

      Ihanaa, että olet löytänyt sopivat tuotteet! Minulla alkaa oma suolasuihke loppumaan, joten tätä voisinkin kokeilla seuraavaksi. Kiitos! 🙂

  2. Täällä ilmoittautuu toinen pitkätukkainen hikihiusten fölnaaja… Mulla on tosin ei-suomalainen, karkea ja kova hiuslaatu, joten sille riittää usein hikitreenin jälkeen pelkkä föönikuivaus, aina ei edes tarvita kuivashampoota. No, toki nämäkin hiukset jossain väliasä aina pestään mutta ei todellakaan joka pv eikä välttämättä edea joka toinen pv. Ja kyllä, hikoilen päästä ihan hirveesti, naama punaisena ja letti märkänä erityisesti spinningin jälkeen.

    1. annasaivosalmi
      16.1.2020, 05:17

      Hei jes, en ole ainoa hikihiusten föönaaja 😀 Tuskinpa sitä on oikeita ja vääriä tapoja, varsinkin kun ollaan niin yksilöllisiä tuossa hikoilun määrässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *