Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Avainsana: loma

Hiihtoloma ilman hiihtoa, lomaa ja Lappia = ihan oikea hiihtoloma

Viikko tai enemmän, säännöllisesti jo parinkymmenen vuoden ajan, on talvemme kulunut Pohjoisessa. Lappi lumosi minut ja mieheni jo nuorena parina. Ennen lapsia hiihtelimme kaksin ja laskettelimmekin. Lappiin oli päästävä ainakin kerran vuodessa. Lapin viehätystä ei voi…

  • 8

En tiennyt tällaisesta Kanariasta!

Myönnän. Mielikuvani Kanariansaarista lomakohteena on hieman tunkkainen: aamuun asti jatkuvat bileet, mauttomat hotellit ja huono ruoka. Tämä mielikuvani juontaa juurensa viimeisimpään kanariakokemukseeni 20 vuoden taakse. Silloin, ylioppilaskirjoitusten jälkeen, lähdimme ystäväni kanssa rentoutumaan ja palautumaan (?!) kirjoitusurakasta…

  • 9

Palasin töihin, mutta jatkan lomailua

Niinpä. Tänä kesänä minulla ei ollut 2,5 kuukauden kesälomaa, johon olin jo opettaja-aikoina tottunut. Kolmen viikon loma sai riittää. Siitäkin suurin osa oli ns. omaa lomaa, koska varsinaisia lomapäiviä minulle oli työnvaihdoksen jälkeen ehtinyt kertyä…

  • 3

All Inclusive – alkoholia heti aamusta

Useat aloittavat jo aamulla kymmenen aikaan, heti aamiaisen syötyään, ja kunhan allasbaari aukeaa. Ilmaisia drinkkejä ja olutta jonotetaan ja kannetaan kaksin käsin rantatuoleille. Erityisesti pienten lasten vanhemmille tuntuu maistuvan. Sama tissuttelu jatkuu pitkin päivää. Mietin,…

  • 32

Aktiivilomailijan paratiisi, kirjoja ja maanjäristys

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Terkkuja Kreikasta. Myönnetään. Valitsen usein matkoillamme hotellin sen perusteella, minkälaiset liikuntamahdollisuudet siellä on. Mutta toisaalta, joku valitsee majapaikkansa sijainnin perusteella, toinen tähtien ja kolmas suosituksesta. Rhodoksen hotelliltamme löytyy ohjattuja tunteja sekä aamuisin että iltaisin. Ohjaajat…

  • 0

Kuollut kissa, burmalainen rakkaustarina ja ihan tavallinen aamulenkki

Olen laittanut kaiken jo illalla valmiiksi: shortsit, sukat, urheilutopin, juoksuvyön ja kuulokkeet. Hörppään pullon suusta kylmää vettä ja pukeudun hiljaa.  Vilkaisen kelloa: vähän yli puoli seitsemän. Hämmästyn vieläkin aamuisin, kun herään kuuden jälkeen ilman kelloa….

  • 6

Opettajan kesäloma on vähintäänkin kohtuullinen

Olen katsellut opettajan työtä nyt reilu kolme kuukautta hieman etäämmältä siirryttyäni toisiin työtehtäviin, Keventäjille. Kaipuu kouluun ei ole kauheasti vaivannut, mutta nyt yllättäen aloin ikävöidä taas vanhaa ammattiani. Opettajien kesäloma nimittäin alkoi juuri. 2,5 kuukautta tai…

  • 3

Miksi joogata, kun voi juosta?

Kysymys olisi ollut minulle ihan relevantti vielä muutamia vuosia sitten. Minulle kaikki lempeämmät liikuntamuodot, kuten jooga tai pilates edustivat ajan tuhlausta. Miksi venyttää ja pitkästyttää itseään hitaalla joogatunnilla, kun saman ajan voi käyttää tehokkaasti hikoillen…

  • 2

Joogamatkalla Italiassa – Upea Gardajärvi

Kun mieheni soitti minulle viikko sitten ja kysyi, olenko huomannut ystävämme Facebook-päivitystä, en voinut tietää, mitä siitä seuraisi. En todellakaan vielä tiennyt, että olen seitsemän päivän kuluttua tuosta puhelusta aivan upeissa maisemissa Italian Gardajärvellä joogaamassa…

  • 6

Me juoksemme valojen perässä

Meidän hiihtolomamme alkaa olla lopuillaan. Odottelemme parhaillaan lentoa takaisin Helsinkiin Ivalon verkkaisella kentällä. Matkamme oli kaikin puolin onnistunut, ja sisälsi juuri sitä mitä tulimme täältä perheenä hakemaankin: paljon hiihtoa, laskettelua, rentoilua, unta, ulkoilua ja yhdessäoloa….

  • 5