Syy, miksi blogini on ollut niin hiljainen

Blogini on ollut muutaman viime viikon hiljainen. En ole vielä koskaan pitänyt näin pitkää blogipaussia. Eilen kuitenkin avasin pitkästä aikaa täällä lomareissulla koneen, koska tytär pyysi selvittämään erään asian, ja tarvitsin siihen käyntiä työsähköpostissani.

Samaiseen sähköpostiin tulevat myös tiedot blogiini tulleista kommenteista. Ja niitähän oli tullut! Silmäilin kommentteja läpi. What? Nyt olisi hyvä hetki pistää blogipaussi poikki. Hämmästyin nimittäin epäuskoisena, kun luin seuraavan kommentoijan tekstiä, ja päätinkin vastata kommenttiin täällä blogin puolella:

”Etkö rauhoitu koskaan, edes yhdeksi päiväksi? Jos ja kun urheilu on työtäsi, miksi lomallakin teet sitä jatkuvasti? Näyttää pakonomaiselta, vaikka veisi vain lyhyen aikaa aamusta jne.mutta jos sitä ei pysty pysäyttämään.

Eikö olisi lapsillekin terveellistä antaa esimerkki, itsestäänselvästi liikunnan ja hyvän ravinnon lisäksi siis, että myös ihminen tarvitsee täydellistä lepoa ilman duracellpupuna sätkyttämistä.  Tietysti meillä on vain somessa antamasi kuva, mutta sen perusteella voi kuvitella että lapsillesi tulee paineita ellei vapaallakin alati suorita reipashenkistä liikkumista ja näytä täydelliseltä..erityisesti nyt olisi syytä tajuta omien tekemistenne viesti, kun lasten teini-ikä on ovella. :/”

Duracellpupu sätkii

Rakastan kirjoittaa blogiin, se on minulle paljon enemmän, kuin työtä, mutta nyt heinäkuussa olen vahvasti kokenut, että olen tarvinnut täydellistä irtautumista arkipuuhistani, erityisesti tietokoneesta, joka on työvälineeni päivittäin. Siksi olen halunnut ottaa läppäriin, ja sitä myöten myös blogiin etäisyyttä.

Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi aiheita ja asioita, joista kirjoittaa. Niitä kyllä on, ja koko ajan ideoin ja huomaan löytäväni uusia mielenkiintoisia teemoja. Mutta olen kaivannut lepoa. Lepoa koneesta, lepoa ja lomaa työstä. Täydellisen stressitöntä hetkeä tiukan kesäkuun työrupeaman jälkeen. Kevät ja alkukesä olivat nimittäin melkoista duracellpupuilua. Töitä ja myös stressinaiheita oli ihan pirusti.

Siksi olen halunnut lomalla keskittyä minulle tärkeisiin asioihin, kuten perheeni kanssa olemiseen, läsnäoloon, itsestäni huolehtimiseen, treenaamiseen, liikkumiseen ja tietysti lepäämiseen ja nukkumiseen(olen nukkunut heinäkuussa keskimäärin 9 tuntia yössä). Olen päivittänyt instagramia silloin, kun siltä tuntuu, mutta olen ollut somessa muuten hyvin vähän.

Siksi yllätyin todella, kun luin minulle jätettyä kommenttia. Olikohan kommentoija seurannut minua instagramissa ja katsellut stoorejani, joissa palailen hikisenä aamulenkeiltäni Sardinian vuoristomaisemista? Tai oliko hän ehkä nähnyt treenivideoitani, joita olen lomani aikana jakanut (ja, joista moni muukin on tuntunut innostuneen)? Ja päätellyt niistä, että sätkin lomalla kuin duracellpupu?

Urheilen, koska voin – arkena ja sunnuntaina

”Jos urheilu on työtäsi, miksi teet sitä jatkuvasti vapaa-aikanakin? Näyttää pakonomaiselta” , kommentoija toteaa. Urheilu ei ole työtäni. Mielelläni urheilisin työkseni ja arkena enemmänkin, mutta siihen ei kahden harrastavan lapsen ja kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä usein ole aikaa tarpeeksi. Pakonomaisesta urheilusta minulla on kokemusta vuosien takaa, mutta sain oppia kantapään kautta (konkreettisesti), mitä siitä seuraa.

Treenaaminen ja liikkuminen ovat minulle intohimoja, elämäntapani. Siksi loma on minulle, kuin taivas, koska tiedän, että aikaa urheilulle ja liikkumiselle on juuri niin paljon, kuin haluan. Ja oi että, mutta nautin siitä. En urheile arkena, jotta voisin sitten lomalla löhötä, päinvastoin.

Minulle liike antaa niin paljon iloa ja energiaa, että se on itsestään selvä osa elämääni, olipa sitten arki tai loma. Valitsin jopa lomakohteemme sen perusteella, että sieltä löytyy puuhaa jokaiselle perheenjäsenelle. Minulle ja miehelleni ohjattuja liikuntatunteja (mies käy aamuisin joogassa ja iltapäivisin salilla) ja minulle silmiä hivelevän kauniita lenkkimaastoja. Lapsille hyvät uintimahdollisuudet, koriskenttä ja mahdollisia kavereita. Sekä tietysti aikaa nauttia yhdessä Sardiniasta.

Somessa näkyy ne muutamat sekunnit

”Eikö olisi lapsillekin terveellistä antaa esimerkki, itsestäänselvästi liikunnan ja hyvän ravinnon lisäksi siis, että myös ihminen tarvitsee täydellistä lepoa ilman duracellpupuna sätkyttämistä.” hän jatkaa. Apua! Omasta mielestäni pyrin antamaan lapsille aktiivisen ja itsestään huolehtivan aikuisen (ja naisen) esimerkkiä. Se, mitä someen jaan, on pieni ripaus päivistäni.

Jos käyn aamulla lenkillä tai iltapäivällä salilla, vievät ne päivästä aikaa noin tunnin, pari. Jää vielä aika monta tuntia kaikkeen muuhun minulle tärkeään, kuten siihen täydelliseen lepoon tai lasten kanssa oleiluun.

Olen tämän Italian lomamme aikana (joka on kestänyt nyt vähän yli viikon) lukenut kohta neljä kirjaa. Tämä tarkoittaa makoilua rannalla, aurinkotuolissa, ajatukset ja keho rentoina, katse välillä horisontissa, useita tunteja päivässä.

Herään yleensä perheestämme ensimmäisenä, ja tiedän voivani nauttia tunnin verran täysin omasta ajastani kävellen tai juosten pitkin upeana kimmeltävää rannikkoa tai saaren vehreitä polkuja. Kun palaan, on mieheni saattanut lähteä joogaamaan. Ja kun kaikki ovat taas koolla lähdemme aamiaiselle vähän ennen kymmentä. Tämän jälkeen suuntaamme biitsille.

Monesti vietämme rannalla koko päivän klo 11-17 välillä. Tämän aikana poistun vain syömään lounasta ja mereen virkistäytymään. Minusta olisi hölmöä jakaa instagramiin jatkuvasti materiaalia siitä, kuinka makoilen rannalla tai hotellin viileissä lakanoissa, vaikka lepo ja löhöily ovatkin iso osa lomapäiviäni.

Lasten kanssa viettämääni aikaa en myöskään halua somessani jakaa, eivätkä he itsekään halua kovinkaan usein kuvissani esiintyä. On hyvä muistaa, että somessa näkyvät ne muutamat sekunnit. Ja nekin sekunnit on usein valikoituja.

Millaiset vanhemmat, sellaiset lapset..

”Somessa antamasi kuvan perusteella voi kuvitella että lapsillesi tulee paineita ellei vapaallakin alati suorita reipashenkistä liikkumista ja näytä täydelliseltä..erityisesti nyt olisi syytä tajuta omien tekemistenne viesti, kun lasten teini-ikä on ovella. :/” , kommentoija lopettaa kirjoituksensa.

Olin heinäkuun alussa lähes kaksi viikkoa niin pahassa flunssasa, että kovempi liikunta jäi kokonaan. Siksi olen ihan älyttömän innoissani, kun pääsen taas liikkeelle ja tekemään tiukkojakin treenejä.

Mitä lapsiin tulee: Toinen lapseni on jo teini ja hän osaa meidän perheestämme parhaiten sen, mitä kai kutsutaan rentoiluksi. Hän on reissulla löhönnyt ja kuunnellut matkamme aikana jo kolme äänikirjaa. On hän toki liikkunutkin, käynyt meressä snorklaamassa ja tehnyt muutaman kerran koripallovalmentajaltaan saadun kesätreeniohjelman, mutta minun aamulenkkini tuskin aiheuttavat hänelle paineita. Hän liikkuu juuri sen verran, kuin itse haluaa.

Toinen lapsemme liikkuu luonnostaan paljon, mutta jotain kertoo ehkä hänestä (tai ehkä meistä vanhemmista) se, että hän roudasi pleikkarinsa Italiaan mukaan..Täydelliseltä ei kukaan meidän perheessämme pyri näyttämään, enkä missään nimessä halua välittää lapsilleni kuvaa, että liikun ulkonäköni takia. Liikun ja treenaan, koska nautin siitä, ja se tekee minulle hyvää. Rakastan myös ruokaa, ja oloni olisi todennäköisesti huono, jos söisin kaksi viikkoa joka päivä pastaa, pizzaa ja muita italialaisia herkkuja liikkumatta lainkaan. Nyt voin nauttia herkullisesta ruuasta, ilman turvonnutta oloa.

Blogitaukoa olen pitänyt siis siksi, että olen kaivannut totaalista lepoa. Olen tietoisesti sivuuttanut jokaisen ”pitäisi sitä, tai pitäisi tätä” -ajatuksen ja keskittynyt vain niihin asioihin, jotka tuottavat minulle eniten iloa. Se on minun mielestäni loman tarkoitus. Meillä jokaisella on varmasti omat tapamme rentoutua ja nauttia elämästä. Minulla siihen kuuluu vahvasti treenaaminen ja liike. En tiedä kirjoittajan motiiveja tai taustoja, mutta toivon, että hänkin nauttii kesästä omalla tavallaan.

Ihania kesäpäiviä!

<3 Anna

Tästä pääset lukemaan edellisen postaukseni (josta löytyy myös tuo alkuperäinen kommentti).