Sporttiset ja rennot työvaatteet – sekä Must Have huppari!

Kun työpaikka on kotikonttorilla, ovat verkkarit ja T-paita ihan oiva työasuste. Mutta tänä syksynä työpaikkani laajentuu. Opetan lukiolaisille psykaa, jonka lisäksi päiväohjelmaan kuuluvat liikuntatunnit. Näiden lisäksi käyn palavereissa ja vedän treenejä ulkona.

Tänään tuli tenkkapoo, kun tajusin, että nyt pitäisi löytää kiva urheilullinen arkityyli, jolla kelpaa tepastella koulun käytävillä, suhahtaa siitä pitämään liikuntatuntia ja kokoustamaan palaveriin.

Valmentajana uniformuni ovat jumppatrikoot ja hupparit. Niissä myös viihdyn. Mutta millä saisi vaatteisiin tiettyä tyylikkyyttä, ettei tarvitsisi ihan urheiluvaatteissa pitää normaaleja oppitunteja? Haussa ovat siis sellaiset vaatteet, joilla voi sujuvasti siirtyä luokasta tai palaverista ulkokentälle opettamaan jalkapalloa.

Yläosa trikoiden kaveriksi

Urheilutrikoot ovat jo onneksi pitkään olleet kaupunkikelpoinen asuste, muutoinkin siis kuin urheillessa. Ajattelinkin, että trikoot saavat työvaatteena käydä, mutta yläosat sen sijaan kaipaavat päivitystä.

Pidän todella paljon pidemmistä huppareista (jotka peittävät takapuolen). Niistä tulee heti viimeistellympi ja ei niin paljastava vaikutelma. Minulla on yksi Niken ja yksi Addun pidempi huppari, joissa on vetoketju(Niken hupparista kuva yllä). Lisäksi omistan Puman takaa pidemmän hupparin. Vetoketjullinen takki on helpompi pukea ja riisua, siksi suosin niitä.

Tämän syksyn sporttivaatteissa on valinnanvaraa, myös pitkissä huppareissa. Omalle hankintalistalleni voisi päätyä jokin näistä:

Nike
Nike
Nike

 

Adidas
Nike

 

Väreistä pitävälle tämä voisi olla ihana. Itselläni haussa on musta tai harmaa huppari.

Adidas

 

Kuvat täältä ja täältä.

Tämä on pakko saada

Ehdoton lempparini osui silmiini Turun Intersportissa: Niken College-neuletakki! Tämä on aivan pakko saada. Kangas on sopivan ohut, ilme huoliteltu, mutta kuitenkin tosi rento. Tämä huppari menee myös farkkujen kaverina.  *** EDIT Varasin tämän just äsken Intersportista! ***

Kuvat täältä

Loppuun vielä villi idea. Tämäkin on tosi hauska. Liivi on Adidaksen ja se on käännettävää mallia. Liiveissä on se hyvä puoli, että ne on helppo pukea takin alle, koska paksuja hihoja ei ole. Silti liivi lämmittää, varsinkin jos alle laittaa pitkähihaisen paidan.

 

Tykkäätkö pitkistä vai lyhyistä huppareista? Vai tykkäätkö ollenkaan? Onko hupparista työvaatteeksi?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Shokkitotuus!! – Näin plajon vietän aikaa puhelimella joka päivä.

kauneus
Kommentit (10)
  1. Kiitos inspiksestä! Nämä viimeiset kaksi (takki ja liivi) olivat tosi hauskoja ja niistä saisi tosi kivoja asukokonaisuuksia. Mutta täytyy hehkuttaa tuota Nike Air -printillä varustettua pitkää väljää hupparia. Minulla on se harmaana ja vaalean lilana, käytän trikoiden kanssa ja rakastan niitä. Ostin ne kun etsin rentoa mutta trendikästä asua johon vaihtaa työpäivän jälkeen ja mennä hakemaan lapsi päiväkodista (sijaitsee pihallamme). Täydellinen ”nyt ollaan vapaalla” asu. Mutta se jäi kaihertamaan etten ostanut mustana, hah!

    1. annasaivosalmi
      17.8.2018, 15:57

      Kiitos kommentista! Tuo pitkä väljä huppari on kyllä ihana. Munkin ehkä pitää harkita sitäkin 🙂

      Ihanaa viikonloppua,

      Anna

  2. Mulla vähän sama ”ongelma”, tämä postaus tuli tarpeeseen! Tosi kivoja kaikki, mäkin tykkäsin kahdesta vikasta tosi paljon. Myös harmaat, takaa pidemmät Niket ovat kivoja

    1. annasaivosalmi
      17.8.2018, 15:58

      Kiitos Tanja kommentista! Mä nyt ostin tuon niken “villatakin” ja se on kyllä kiva. Tyylikkäitä sporttivaatteitakin on onneksi olemassa. Ihanaa viikonloppua!

      Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *