Minun työviikkoni – Vapaalla keskellä päivää ja aina ”töissä”

Miltä näyttää sometyöläis-bloggaaja-jumppaohjaaja-opettajan työviikko? Tässä postauksessa kerron. Sain tuossa eräänä päivänä viestiä seuraajaltani, että montako opetustuntia minulla on oikein viikossa, kun energiaa on niin paljon kaikkeen muuhunkin, ja keskellä päivää ehdin ulkoilemaan ja kävelylenkille.

Kävelyllä keskellä aurinkoista arkipäivää.

Ensinnäkin olen todella kiitollinen, että töitä on riittänyt oikein mukavasti, koronakriisistä huolimatta. Monelle yrittäjälle nämä ovat olleet kammottavia aikoja. Lisäksi olen sitä mieltä, että kyllä minä haluan ehdottomasti, että minulla riittää energiaa töiden jälkeen vielä muuhunkin, kuten treenaamiseen, ulkoiluun ja perheen kanssa yhdessäolon, ja siksi olen halunnut omat työni järjestää niin, että tämä toteutuu.

Vapaa yrittäjä & ope

Työni koostuu kahdesta asiasta: opettajan työstä ja sitten kaikesta muusta. Minullahan ei ole varsinaisia työaikoja, paitsi tietysti opetustunnit lukiossa, sekä sovitut treenit, jotka ohjaan. Muuten määritän hyvin pitkälti omat työaikani, ja näin ollen voin halutessani lähteä lenkille vaikka keskellä päivää. Iltaisin ohjaan usein jumppia. Otan vapaahetket sieltä, missä niitä on ja vapaapäiviäkin pidän usein keskellä viikkoa, koska viikonloppuisin on sitten useimmiten töitä.

Yrittäjänä ja sometyöläisenä huomaan, että vapaa-ajan ja työn raja usein hämärtyy. Olen ikäänkuin aina töissä, erityisesti nyt, kun työskentelemme Jaakon kanssa kumpikin kotoa. Toisaalta rakastan työtäni, mutta välillä toivon, että voisin heittää ”työpaikan oven kiinni”  ja vaihtaa vapaalle. Pelkkänä opettajanakaan toimiessani tämä ei onnistunut, vaan tarkistettavaa ja suunniteltavaa oli useimmille viikonlopuille. Opettajat ovat olleet nyt etäopetuksen myötä erityisen kovilla, ja monella työmäärä on vähintään tuplaantunut.

Minun työviikkoni

Tässä esimerkki työviikostani. Viikot vaihtelevat sisällöltään paljon.

Maanantai

Aamu alkaa aikaisin Arkiliikehaastevideon lataamisella instagram-tililleni @ansaivo. Olen kuvannut videon jo aiemmin, mutta nyt vielä editoin sen, ja kirjoitan sopivat tekstit. Tämä hoituu samalla, kun juon aamukahvia ja syön aamupalaa.

Seuraavaksi tapaan opiskelijoita Meet:ssä (etäyhteys-sovellus). Olen mukana valtakunnallisessa Liikkuva opiskelu -hankkeessa ja tämän päivän tapaaminen koskee opiskelijoiden videoprojektia lukiomme someen. Olen mukana auttamassa ja ohjeistamassa opiskelijoita.

Sitten on aika purkaa viikonlopun sähköpostisumaa. Minulla on kaksi työmeiliä: yhteen tulee kouluun liittyvät asiat, toiseen muihin töihin liittyvät. Avaan Wilman ja tsekkaan lapsille tulleet viestit sekä omaan Wilmaani tulleet ilmoitukset. Työn keskeyttää kuitenkin lähestyvä psykologian oppitunti, johon on vielä valmisteltavaa. Oppitunti käsittelee unen ja nukkumisen merkitystä hyvinvoinnillemme.

Oppitunnin jälkeen on vielä Liikkuvaan opiskeluun liittyvä etäkokous muiden hankkeeseen osallistuvien turkulaisopettajien kanssa. varsinainen työpäivä loppuu klo 16.00, mutta jatkan vielä tunnin verran viikon suunnittelua. Tulossa on mm. useampi livelähetys. Luonnostelen myös blogitekstiä, ja jatkan sähköposteihin vastaamista.

Tiistai

Lukion opettajana olen tottunut siihen, että tuntimäärät vähenevät aina kevättä kohden, kun kevään yo-kokeet on tarkistettu ja abiturientit häviävät kursseilta. Näin on tänäkin vuonna. Lisäksi olen itse pyytänyt vähemmän tunteja, jotta aikaa jäisi muillekin töille, enkä kuormittuisi liikaa. Itseasiassa olen nyt viimeiset kaksi lukuvuotta opettanut vähemmän. Tässä jaksossa pyörii vain yksi psykologian kurssi ja kaksi liikunnan kurssia.

Tiistai alkaa kuitenkin visiitillä koulullemme, vaikka etäopetuksessa olemmekin. Käsky on käynyt hakea uusi työläppäri. Varasin hakuajaksi mahdollisimman aikaisen klo 8.00, ja ajattelin ottaa hakureissun aamureippailun näkökulmasta, ja kävelen hyvillä mielin kouluun ja takaisin.

Reissun jälkeen alan suunnitella päivän ensimmäistä livelähetystä. Lounaslive alkaa MyBnB -livessä klo 12.00. Teen ruokavalmistelut ja vedän liven hyvällä fiiliksellä. Tämän jälkeen Jaakko on luvannut toimia valokuvaajana hetkisen omien töidensä lomassa, ja nappaa minulle kuvat erääseen tulevaan blogipostaukseen. Aloitan myös blogitekstin kirjoittamista, mutta takapuolta pakottaa ja olen tauon tarpeessa. Päätän tehdä pienen jumpan, ja kuvaan sen myös videolle instaseuraajieni iloksi.

Jatkan töitä hyvillä mielin. Editoin myös kuvaamani jumpan ja kirjoitan siihen tekstit. Illalla on vielä toinen livelähetys meiltä kotoa. Ohjaan iltatreenin olohuoneestamme sadoille innokkaille, jotka ovat tänään tulleet liikkumaan kanssani. Normisti tänään olisi ulkotreenit urheilupuistossa, mutta ei ole, koska korona. Työpäivä päättyy klo 18.00.

Keskiviikko

Letkeä aamu kahvin kanssa koneella. Kirjoittelen tehtävälistoja loppuviikoksi ja aikataulutan loppuviikon työt. Editoin kuvia ja valmistelen tulevaa oppituntia. Psykologian oppitunti on ohi jo puolen päivän jälkeen, ja minä päätänkin suunnata ulos aurinkoon. Jos en pidä vapaapäivää/hetkeä silloin, kun sellainen kohdalle osuu, niin sitten minulla ei ole koskaan vapaata. Loppuillasta teen vielä oman treenin, mutta muuten tämä oli ihanan täydellinen ja aurinkoinen vapaapäivä.

Torstai

Herään hyvin aikaisin, jo viiden jälkeen. Pieni tekemättömien töiden ahdistus meinaa nostaa päätään, mutta saan kuin saankin asiat järjestykseen ja mittasuhteisiinsa. Pari deadlineä häilyy nurkan takana, ja on vaikea päästä kirjoittamisen makuun. Kuvien ottamisellekin pitää löytää tänään sopiva hetki jostain. Muutamasta yhteistyöstä on pakko kieltäytyä. Aika ei vain riitä kaikelle.

Oppitunti alkaa vasta klo 13, joten paahdan siihen asti täysiä muita töitä. Opekokous alkaa heti oppitunnin jälkeen, loppuen hieman ennen neljää, ja sitten riennänkin jo järkkäilemään viideltä alkavaa livejumppaa. Tämä päivä menee taas myöhään, koska eräs työasioihin liittyvä puhelinkokous alkaa vielä klo 18. Päätän osallistua kokoukseen ulkona kävellen ja heitän nopeasti lenkkarit jalkaan ja kuulokkeet korviin ja säntään ulos. Tämä oli loistopäätös! Vasta puoli kahdeksan aikaan voin hengähtää. Päätän kuitenkin laittaa seuraajieni iloksi instagramiin tekemäni treenin. Sellainen torstai.

Perjantai

Perjantai alkaa livejumpan vetämisellä klo 7.30. Aamutreenit ovat parasta! Ne antavat virtaa koko päiväksi. Lisäksi vedän puolen päivän aikaan toisen livelähetyksen, joten ehdin käydä välissä vain suihkussa ja viritellä videointikamat uudelleen valmiiksi. Yhdeltä lopetan työnteon ja päätän aloittaa viikonlopun.

Lauantai

Tänään on erään ennaltasovitun blogipostauksen julkaisupäivä. Herään aikaisin laittamaan kaiken kuntoon ja viimeisetelen postauksen. Teen samalla myös postauksen instagramiin. Aloitan lisäksi paria muuta tekstiä. Loppupäivän pidän vapaata.

Sunnuntai

Kun muu perhe päättää lähteä ulkoilemaan, jään kotosalle kirimään hieman viime viikolta jääneitä rästitöitä kasaan. Kirjoitan kaksi tekstiä, otan yhdet kuvat ja ja editoin yhdet. Tarkistan opiskelijoiden lähettämiä tehtäväpalautuksia, suunnittelen ja aikataulutan tulevaa viikkoa kuntoon. Loppupäivä onki sitten ihan vapaata.

Viikot ovat keskenään hyvinkin erilaisia, ja siksi pidänkin työstäni niin paljon. Työni on vaihtelevaa ja mielenkiintoista! Saan itsekin todella paljon siitä, että voin innostaa ihmisiä liikkeelle. Toki minua ilahduttaa myös opiskelijoideni innostus sukeltaa psykologian saloihin kanssani.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Kuka on Anna Saivosalmi?

Tuu someen: @ansaivo

Kommentit (6)
  1. Omasta opiskeluajasta kun on jo aikaa, niin kuinka monta opetustuntia kolme kurssia normaalitilanteessa tarkoittaisi opiskelijoiden kanssa? Siis viikossa. Tietysti sitten tuntien suunnittelu, palaverit, projektit ym. vielä opetustyön päälle.
    Mitä olet lukenut pääaineena yliopistossa? Psykologiaako?

    1. annasaivosalmi
      14.5.2020, 07:41

      Moikka! Yksi kurssi pitää sisällään viisi oppituntia viikossa, mutta lukiossamme oppitunnit on tiivistetty kolmeen 75 minuutin opetustuokioon 🙂
      Olen lukenut pääaineena uskontotiedettä ja sivuaineena psykologiaa sekä opettajan pedagogiset opinnot. Täydensin tutkintoa äitiyslomilla ja suoritin silloin vielä terveystiedon aineenopettajan pätevyyden (eli perus- ja aineopinnot), mutta terkkaa en ole opettanut muutamaan vuoteen enää ollenkaan.
      Terkuin, Anna

  2. Huh, kuulostaa hyvin toiminnan täyteiseltä, mutta ihanan vaihtelevalta

    1. annasaivosalmi
      14.5.2020, 07:43

      Kyllä, ihanan vaihtelevaa on tosiaan! Olen tosi kiitollinen, että saan tehdä työkseni sitä, mistä tykkään 🙂

      T. Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *