Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Lapset ovat (teko)syy lihoa – Ja syy alkaa pitämään itsestä parempaa huolta

Törmäsin blogipostaukseen, jonka johtoajatus oli, että lapset ja parisuhde ovat usein tekosyitä lihoa. Niin kuin olettaa saattaa on aihe herättänyt melkoisen älämölön. Varsinkin, koska kirjoittaja sattuu olemaan lapseton 25-vuotias fitness-elämäntapaa noudattava naishenkilö.

Postauksessa todetaan:

”Ei ole mikään tekosyy, että kiloja kertyy, koska on raskaana tai on pieni vauva. Jos oma terveys ja hyvinvointi kiinnostaa, niin oikein suunniteltu ruokavalio saa kilot pysymään kurissa myös näissä tilanteissa”

Kirjoittajan tekstissä on varmasti paljon totuuksia ja kärjistystäkin, jotka osuvat arkaan aiheeseen. Ihmisten syyttäminen laiskoiksi ja tekosyiden keksijöiksi kuumentaa ihan takuulla tunteet.  Onneksi kirjoittaja huomaa postauksensa kommenteissa mainita, että onhan olemassa tietysti erityistilanteita, kuten (masennus, väsymys, yksinhuoltajuus jne), jolloin raskaanaoleva tai pienen vauvan äiti ei pysty tai ehdi huolehtia itsestään, kuten ehkä ennen vauvaa.

Kirjoitus herätti minussa paljon ajatuksia ja siksi halusin kertoa omia kokemuksiani aiheesta ja aiheen vierestä. Kyllä minä väitän olevani ”omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostunut henkilö”, mutta elämässäni on ollut erilaisia vaiheita. Joskus kiinnostus omaan hyvinvointiin on ollut suurempaa, joskus pienempää. Syystä tai toisesta.

FullSizeRender 338
Vuosi 2006. Odotan esikoistani. Ja voin hyvin!

Mäkkäriä ja roiskeläppiä

Ensimmäistä lasta odottaessani olin hyper-varovainen ja säikky. Lapsen saanti oli meille todella vaikeaa (kerron aiheesta mm. täällä). Lopetin juoksemisen keskenmenon pelossa (joka oli varmasti ihan aiheetonta), ja liikunta oli lähinnä kävelylenkkejä, joita onneksi pystyin tekemään raskauden loppuun asti. Söin pääosin terveellisesti, mutta en vastustanut satunnaisia ruokahimojani: mandariineja kilokaupalla, Saarioisten roiskeläppiä tai Mc Donaldsin kanahampurilaisia.

Lihoin kyllä (noin 12 kiloa, mikä on ihan normaalia), ja vatsani oli valtava. Vaikka olin ennen raskautta liikkunut todella paljon (juoksu ja spinning), ja ollut myös kiinnostunut painostani, ei minua raskauden aikana huolettanut painonnousu pätkääkään. Itseni tuntien TIESIN, että synnytyksen jälkeen palaan takaisin liikkumaan ja syömään terveellisesti.

IMG_5460
Turvonnut ja viimeisillään. Mutta silti hymyilyttää.

Mutta kuinkas sitten kävikään.

Muistan, miten loppuraskaudessa katselin kateellisena auton ikkunasta kaduilla lenkkeileviä naisia. ”Kohta minäkin pääsen juoksemaan”, ajattelin.

Kun vauva syntyi, palauduin päällisin puolin todella nopeasti. Synnytys oli helppo. Varmaan osaltaan hyvän peruskunnonkin ansiosta.

Lähdin intopiukassa juoksemaan heti, kun se vain oli mahdollista. Kukaan ei kuitenkaan ollut kertonut minulle, mitä lantionpohjan lihaksille synnytyksessä tapahtuu. Juoksusta ei tullut mitään. Tulin itkien kotiin, trikoot läpimärkinä.

Vuonna 2006 ei myöskään puhuttu juurikaan siitä, miten juuri synnyttäneen naisen ei missään nimessä pitäisi treenata. Itselläni vatsalihasten välissä oli nyrkin mentävä rako. Ajattelin voivani pelastaa tilanteen tekemällä vatsarutistuksia. Herranjumala! Pahin virhe, mitä saattoi kuvitella.

Halusin siis synnytyksen jälkeen liikkua, mutta en enää kyennytkään siihen samalla tavalla, kuin ennen, tai sitten tein sen ”väärin”.

Kun tulin uudelleen raskaaksi esikoisen ollessa 8 kuukautta, ei kehoni ollut ehtinyt palautua ensimmäisestäkään raskaudesta. Toinen raskaus oli yhtä vaivojen taivalta. Minulla oli kipuja ja vatsa roikkui niin alhaalla, ettei kävelemisestäkään oikein tullut mitään.

Kuten arvata saattaa, ei vatsalihaserkauma toisen synnytyksen jälkeen ollut mitenkään paremmassa kunnossa. Päinvastoin. Ja silti treenasin (tiedon puutteen vuoksi) vatsarutistuksia. Seurauksena oli pömppömaha vuosiksi.

FullSizeRender 337
Esikoisen 1-vuotissynttäreillä vatsa pystyssä(taas).

Raskauskilot – syitä vai tekosyitä?

Painoa oli myös kertynyt. Osaksi raskauden, osaksi liikkumattomuuden ja herkkujen takia. Syitä vai tekosyitä, en osaa sanoa.

Mutta näin jälkikäteen on todettava, että eipä siinä tilanteessa tullut omaa napaa niin kauheasti tuijoteltua. Kiinnostuksen kohteet olivat muualla. Elämässä on erilaisia vaiheita. Onneksi en kokenut painetta palautua ”normimittoihin” viikossa tai puolessa vuodessakaan synnytyksen jälkeen, vaan annoin ajan kulua rauhassa. Imetin kumpaakin lasta, ja se vei myös kiloja mennessään.

Minun keinoni selviytyä arjesta, pysyä pirteänä ja myös pudottaa raskauskilot, oli tuplavaunujen työntäminen ympäri kaupunkia. Sain vaunulenkeistä todella paljon virtaa ja lisäenergiaa. Kotona tein pikajumppia, kun lapset olivat päiväunilla. Vakiotreenini oli kuntopiiri ennen saunaa.

Meidän perheessämme oli alun perin selvää, että kummatkin vanhemmista osallistuvat lastenhoitoon yhtä paljon. Tämä vapautti myös minua omiin menoihini, kuten treenaamiseen.

Lasten reilun vuoden ikäero oli kuitenkin niin pieni, että minun huolehtiessani vauvasta, mies hoiti usein 1,5 vuotiasta. Pumppasin maitoa pulloon, jos lähdin vaikka lenkille.

Koska mies oli alusta asti käytännön kuvioissa mukana, ei minulla tehnyt yhtään tiukkaa jättää lapsia hänen hoiviinsa. Meillä oli käytettävissä myös muuta tukiverkkoa, isovanhemmat erityisesti. Ilman läheisten apua en varmaan olisi selviytynyt yhtä hyvin tuosta ajasta.

Katse omaan napaan

Väsymys oli melkoinen, mutta liikunta on aina piristänyt minua. Kun lapset olivat hieman isompia, riitti aikaa ja energiaa paremmin myös ruokavalion kuntoon laittamiseen. Kun vauvavuosista ja pikkulapsi-iästä oli jotenkuten selvitty, alkoi huomio enenevässä määrin kääntyä takaisin myös omaan napaan. Minusta tämä oli ihan luonnollista ja nautin vaiheesta todella paljon.

Oman ajan lisäännyttyä pystyin keskittymään omaan hyvinvointiini, kehooni, jaksamiseeni ja tietysti myös treenaamiseen eri tavalla. Liikunta on prioriteettilistallani korkealla. En ole koskaan kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että jätän lapset isälleen ja lähden liikkumaan. Nyt, kun lapset ovat isompia, voin treenata heidän harrastustensa aikana. Otan aikaa itselleni usein myös aamuista.

Ei rakettitiedettä – ei stressiä

Minulle raskaudet ja pikkulapsiaika olivat syitä lihoa, kyllä. Mutta toisaalta ne olivat myös syitä alkaa pitää itsestäni entistä parempaa huolta heti, kun sen aika taas koitti.

Ja se vatsapömppö. Se tasoittui lihaskuntotreenin myötä. Keskityin laajasti koko coren (selkä-vatsa) vahvistamiseen, ja vihdoin oikeilla liikkeillä, kun sain asiasta tietoa.

Lihaskuntotreenin avulla myös rasvaprosenttini ja painoni putosi raskautta edeltäviä lukuja alemmas. Kehoni kiinteytyi ja sain lisää lihasta. Ruokavalioni tarkentui paljon pt- ja terveystiedon opintojeni myötä. Löysin oman hyvän ruokavalion, joka on itseasiassa sama, kuin koko nelihenkisellä perheellämme nykyäänkin. Ei mitään rakettitiedettä, vaan ihan perusterveellistä kotiruokaa, satunnaisia herkkuja unohtamatta.

Minun pointtini ja viestini tässä on se, ettei pienten lasten vanhempien kannata ottaa liikunnasta tai terveellisestä ravinnosta yhtä suurta stressinaihetta lisää. Itsestään voi sitä paitsi pitää huolta niin monilla eri tavoilla ja tosi pienilläkin teoilla. Kyllä itseensä ehtii taas keskittyä vähän myöhemmin, kun elämä ei ole enää vain päivästä tai tunnista toiseen selviytymistä. Itsestään huolehtimisen aika koittaa kyllä, jos niin haluaa.

Ajattelen, ettei tässä(kään) asiassa päästä eteenpäin syyllistämällä. Kyllä jokainen vanhempi varmasti ajattelee, että, kun  vanhemmat voivat hyvin, voivat myös lapset silloin hyvin.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Vihdoin voin kertoa!! Kevät Espoossa ja Italiassa.

kanaria
Mun vauva täytti viime viikolla 10 vuotta 🙂 Kuva parin kuukauden takaa.

Kommentit (11)

  1. Jos raskaana oleva taaperon äiti pystyy, niin kyllä pystyn minäkin! | Keventäjät.fi

    […] juuri hetki sitten itse raskauksien jälkeisestä painonnoususta ja liikunnan aloittamisesta täällä. Otin samassa kirjoituksessa kantaa siihen, ovatko lapset ”tekosyy lihoa” ja unohtaa […]

  2. Anniina

    Olipa hyvin kirjoitettu ja tervettä ”maalaisjärkeä” huokuva teksti! 🙂

  3. Kehonkoostumusmittaus ja erilaiset rasvaprosentit – Tältä ne näyttävät! – Anna Saivosalmi

    […] ajasta ennen raskauksia, sekä heti lasten saannin jälkeen. Olen kirjoittanut aiheesta myös blogiin. Aiheesta myös täällä. Ennen lapsia, kuten myös raskauksien jälkeen, painoin enemmän, […]

  4. Eeva

    Olipa kiva postaus, kiitos siitä 🙂 Itse olen aika tismalleen samassa tilanteessa kuin sinä kymmenisen vuotta sitten: olen uudelleen raskaana ja vauvani on vasta 8kk ikäinen. Voisitko joskus kirjoittaa raskauden aikana/jälkeen treenamisesta? Olen aloittanut salilla käymisen pitkän tauon jälkeen, ja olen saanut PT:iltä aika ristiriitaista tietoa juurikin vatsojen treenaamisesta. En ole uskaltanut treenata niitä ollenkaan.. Oma tuntuma on, ettei erkaumaa ole enää nimeksikään, mutta sitten on tämä uusi raskaus, onkohan järkeä tässä lyhyessä välissä harjoittaa vatsalihaksia?

    Blogisi on toodella inspiroiva! Ilahdun aina kun näen uuden tekstin, iso kiitos! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *