Kuukautiset ja liikunta – Laita elimistön omat huumeet asialle kipuja vastaan!

Eräs lukijani lähestyi minua kysymyksellä, joka koski kuukautisia ja liikuntaa. Halusin tarttua aiheeseen, koska minua kuukautiset, vielä joitakin vuosia sitten, rajoittivat paljonkin: ne vaikuttivat urheiluun, lomailuun, työssäkäyntiin ja elämänlaatuun huomattavasti.

Olen kirjoittanut aiheesta tässä postauksessa. Kerron siinä, miten elin elämääni muutaman viikon sykleissä. Kärsin kovista kivuista ja erittäin runsaista kuukautisista, jotka lamauttivat elämän viikoksi kerrallaan. Kuten ehkä arvata saattaa, eivät treenit onnistuneet PMS -oireiden, kipujen ja runsaiden vuotojen takia samalla tavalla kuin nyt, mikä oli harmi, koska liikunta olisi auttanut kipuihin. Valitsin jopa treenitrikoiden värin kierron vaiheen mukaan.

En voi käsittää, miten totuin tilanteeseen (jolloin vielä käytin eri ehkäisymenetelmää, kuin nyt), ja yritin vain jotenkin pärjäillä. Nyt elämäni on ollut jo useita vuosia niin paljon helpompaa. En kärsi kivuista, enkä vuodoista, joten kuukautisetkaan eivät vaikuta treenaamiseeni paljoakaan.

Jos kuukautiset invalidisoivat elämääsi, suosittelen selvittämään syyn. Minulla syynä oli kuparikierukka. En enää missään nimessä palaisi vanhaan!

Kuukautiskivut ja liikunta

Liikettä on tarjottu lääkkeeksi kuukautiskipuihin, vaikka useimmiten tekisi mieli jäädä hiilarikuorman kanssa sohvalle potemaan. Liikunta lisää verenkiertoa lantion alueella ja vapauttaa kehon omia hyvänolon hormoneja, jotka auttavat kipuihin.

Aiemmin on puhuttu paljon liikunnan vaikutuksista endorfiinien tuotantoon. Viime vuosina on havaittu, että endorfiinien lisäksi elimistössämme on myös endokannabinoideja, joilla on merkitystä mielihyväkokemuksen ja syömiskäyttäytymisen säätelyssä.

Endokannabinoidit ovat kehossamme, kannabiksen tavoin, mutta luonnollisesti toimivia välittäjäaineita, jotka vaikuttavat mm kivun kokemukseen. Toisin sanoen, kuin elimistön omia huumeita, jotka aktivoituvat liikunnan vaikutuksesta! On esitetty, että liikunta vaikuttaisi näitä endokannabinoideja lisäävästi, ja olisi osallisena esim “Runner’s High” -tilaan. Rakastan rankan treenin jälkeistä euforiaa. Taidan olla siis endokannabinoidikoukussa. Liikunta voi viedä täten kuukautiskivuilta pahimman terän juuri näiden välittäjäaineiden ansiosta.

PMS vaikuttaa motivaatioon

Vaikka vuodot eivät enää treenaamiseeni vaikutakaan, niin PMS vaikuttaa. Hormonaalisista syistä johtuvat mielialanvaihtelut ja turvotukset kuukautisia edeltävällä viikolla ärsyttävät: vatsa on pallona ja motivaatio on tipotiessään. Kroppa kerää nestettä ja olo on vetämätön.

Tällöin suuntaan useimmiten treenaamaan yksin, pääasiassa lenkkeillen. Kävely tai juoksulenkki, mieluiten luonnon helmassa, on minulle toimivin. Liikunta on kohdallani ainoa keino, joka oikeasti auttaa ****tukseen ja kipuihin. Jos jämähdän PMS -oireissani sohvalle, on piru irti. Syön hiilaria ja jäkätän omaa huonoa oloani muille, joten olen jo oppinut: PMS vaatii liikettä, pääasiassa kävelyä, juoksua tai kotitreeniä. Joskus myös jooga auttaa.

Kierron keskivaiheilla treenitehoni ovat korkeimmillaan. Silloin maistuu kovatempoinen HIIT -treeni tai salitreeni, mikä vaan! Silloin vedetään leuka- ja mave-enkat. Silloin olo on myös henkisesti todella vahva ja varma. Tuntuu, että pystyn mihin vain. Ja näytänkin ihan pirun hyvältä!

On jännä, että näinkin luonnollisesta asiasta, kuin kuukautiset, puhutaan edelleen aika vähän, vaikka ne selvästi vaikuttavat niin moneen asiaan: mielialaan, treenaamiseen, itsetuntoon ja elämänlaatuun. Minä olen tyytyväinen tilanteeseeni nyt, hormonikierukka on paljon liikkuvalle naiselle huippuvalinta ehkäisymenetelmäksi, koska sillon kuukautiset eivät sotke elämää juuri lainkaan. Parannus aiempaan on huima.

<3 Anna

Seuraa minua myös somessa: IG @ansaivo

terveys naisen-terveys kuukautiskivut kuukautiset
Kommentit (9)
  1. Hormoonikierukka on kyllä paras! Ei menkkoja kertaakaan sen asentamisen (kohta kai jo 13 vuotta ja kaksi lasta) jälkeen, mikä on ihanaa ❤ Mahaa kyllä turvottaa ja rinnoista huomaa koska olisi niiden aika, mutta ei muita oireita. Olen suositellut hormonikierukkaa ihan jokaiselle, jos asia on tullut puheeksi.

    1. annasaivosalmi
      31.3.2019, 08:05

      Ihan samaa mieltä! Joo, ei se noita menkkoja edeltäviä oireita pois vie, mutta vuotojen ja kipujen loppuminen on ollut ihanaa.

  2. Mulla oli hornoonikierukka pari vuotta. Mutta se ei kyllä sooinut mulle. Tajusin liian myöhään, että se muutti mua ihmisenö tosi paljon. Lisäksi viimeiset puoli vuotta mulle tuli todella pahat ovulaatiokivut. Onneksi tajusin luopua siitä. Nyt menen ilman hormonaalista ehkäisyä ja olo on itseasiassa parempi. Toki pms oireet on ärsyttävät, mutta helokkiöljykapselit auttaa niissä hieman. Totta, että liikunta auttaa, mutta miten sitä onkin niin paljon helpompi jäädä silloin sohvalle siihen kurjuuteen.. Pitääpä yrittää saada itsensä paremmin liikkeelle.

    1. annasaivosalmi
      1.4.2019, 09:19

      Moikka! Ikävä kuulla, että sulla oli hormonikierukasta huonoja kokemuksia, mutta ihanaa, että olet nyt löytänyt hyvän olon. Kuulin myös noista helokkiöljykapseleista ja niitä pahimpina aikoina itsekin söin. Nykyään en ole enää kokenut tarvitsevani. Mukavaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *