Kun paino hiipii huomaamatta ylöspäin

Kilot eivät kerry hetkessä. Niin kuin eivät kyllä lähdekään. Minä olen tässä neljäkymmentä täytettyäni huomannut ilmiön, jota en ole ennen havainnut, ainakaan näin voimakkaasti: painolla on selvästi taipumus hiipiä huomaamatta ylöspäin. Tämä tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa.

Olen kertonut jo aiemminkin, että en ole luonnostani hoikka ja linnunluinen tyyppi, vaan minun pitää nähdä vaivaa pysyäkseni normaalipainossa. Liikun ja pyrin syömään terveellisesti, aina siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta mitä sitten? Sellaista se elämä on.

40 oli käännekohta

Mutta, mitä ihmettä tapahtui, kun täytin 40? Tuntui, kuin kehon toiminnot olisivat kertalaakista hidastuneet. Aineenvaihdunta vaihtoi vitosvaihteelta kolmoselle ja palautuminen vie nykyään tuplasti aikaa. Eihän tässä nyt vielä voi olla kyse vaihdevuosistakaan?

Toki hormonituotannossa tapahtuvat muutokset voivat jo pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa. Hormonitoiminnan hiipuminen heijastuu rasva-aineenvaihduntaan ja saa painoa kertymään. Onko vyötärönympäryksen herkkyydessä siis kyse siitä?

Vaihdevuodet kerryttävät rasvaa

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa on seurattu useamman vuoden ajan noin tuhatta vaihdevuosi-iässä olevaa naista. Tutkimuksen mukaan menopaussi kiihdyttää ikääntymiseen liittyvä ilmiöitä.

Aiemmissa tutkimuksissa vaihdevuosien havaittu nopeuttavan esimerkiksi luuston haurastumista eli osteoporoosia. Nyt huomattiin estrogeenin vähenemisen edistävän myös vanhenemiseen kuuluvaa lihasten heikkenemistä ja rasvan kertymistä kehoon.

Vaihdevuosien aikana lihasten määrä kudosmassasta vähenee ja lihasten laatu heikkenee. Vastaavasti rasvan määrä kehossa kasvaa, ellei ryhdytä voimakkaisiin vastatoimiin. Käytännössä se tarkoittaa liikunnan määrän lisäämistä. Keski-ikäisen tulisi siis liikkua enemmän, kuin vielä kymmentä vuotta aiemmin.

Onko lihominen väistämätöntä?

Mutta voiko pelkkiä hormoneja ja aineenvaihduntaa syyttää? Ja onko kohdallani edes kyse niiden vaikutuksista? Onko elintavoissani sittenkin tapahtunut muutoksia?

Onko arkiliikunta sittenkin huomaamattani vähentynyt, kun lapset ovat kasvaneet, eikä heidän perässään tarvitse enää samalla tavalla juosta? Syönkö saman verran kuin ennenkin, mutten kulutakaan enää yhtä paljon energiaa, ja tämä alkaa näkyä vyötäröllä? Onko aika tarkistaa ruokailu- ja liikuntatottumukset vastaamaan käynnissäolevaa elämänvaihetta?

Lihaskuntoharjoittelun merkitys ainakin kasvaa, mitä enemmän ikää tulee. Lihasmassa häviää iän myötä väistämättä. Lihas on aktiivista kudosta ja kuluttaa energiaa myös levossa. Mitä enemmän lihasmassaa, sitä korkeampi lepoaineenvaihdunta! Kehonkoostumuksensa voi siis pitää hyvänä treenaamalla lihaksia.

Vaikka eihän nelikymppisen tarvitse enää tavoitella 20 -vuotiaan kroppaa. Raskaudet, eletty elämä ja kilotkin saavat näkyä. Oma tavoitteeni on pysyä terveenä, toimintakykyisenä ja normaalipainoisena.

On kuitenkin hyvä huomioida, mielellään mahdollisimman hyvissä ajoin, painon pikkuhiljainen hiipiminen ylöspäin ja pohtia toimenpiteitä, joita on valmis tekemään.

Itse uskon, että liikunnan avulla pystyn kohtaamaan myös tulevan menopaussin helpommin. On myös hyväksyttävä, ettei kroppa ole enää niin vastaanottavainen treenille kuin se on ollut aiemmin. Tuloksia on turha odottaa yhtä nopeasti kuin kaksikymppisenä ja palautuminen vie paljon enemmän aikaa.

Onneksi ikä ja armollisuus kulkevat käsikädessä.

<3 Anna

Tuu myös instaan: @ansaivo

Lue myös edellinen postaukseni: Sieltä ne nyt tulivat – Hyvät ja huonot uutiset

Postauksen mekko saatu Ellokselta

treeni-ja-ravinto ylipaino elamantapa vaihdevuodet
Kommentit (10)
  1. Hei,
    Itse olen luonnostani hoikka, kilot eivät hirveää tahtia kerry ja maximi painoni on ollut 63kg normaalin ollessa 59-60kg, olen 169cm pitkä. Mutta muuten kyllä ikääntymisen huomaa 😀

    Itseasiassa se mitä halusin kommenoida on kaupalliset yhteistyöt. Onko niitä ihan pakko olla? Ymmärrän ne toisaalta tulon lähteinä, mutta Instaa, jossa niitä on , ei ole kiva seurata. Kaikilla niitä kuitenkaan ei ole.

    Tiedän, että tällainen palaute ei ehkä tunnu kivalta, mutta tässä kulutushysterian maailmassa jotenkin hyvinvointiin ei kuulu enää kaikkien maailman verkkokauppojen mainostus 🙁

    1. annasaivosalmi
      14.11.2019, 16:59

      Moikka! Joo, kyllähän tuon ikääntymisen huomaa 🙂

      Ja toiseen asiaan. Ei tuo palautteesi minusta henkilökohtaisesti mitenkään ikävältä tunnu. Kyllähän kaupallisuus monia ärsyttää. Minuakin, vaikkapa silloin, kun lempiohjelma tv:ssä katkeaa mainsokatkoon tai youtubessa mainoksia pakkosyötetään ennen, kuin pääsen katsomaan haluamani videon. Mutta sellaista se on.

      Olen myös itse saanut viestiä instatililleni, että “Sun liikuntapäivitykset on Suomen parhaita, mutta jotenkin nämä mainospläjäykset vievät sivuraiteelle. Jos ne sais ohitettua, mutta sais vain ne sun liikunta-aiheiset päivitykset..”

      Niin. Olen tehnyt somea vuodesta 2014 asti. Olen käyttänyt omien kanavieni sisältöjen tekemiseen ja profiilieni rakentamiseen valtavasti aikaa ja energiaa, suurimmaksi osaksi siitä syystä, että se on ollut hauskaa! Lukijoiden ja seuraajien kanssa positiivisen hengen omaavan yhteisön rakentaminen ja aktiivinen keskustelu ovat olleet minulle tärkeitä. Päivittäinen vuorovaikutus, tsemppaus ja innostaminen antavat minullekin paljon ja se on keskeisin tavoitteeni somessa toimiessani: antaa.

      Jaan materiaalia, esim treenivideoita ja ohjeita instassa ja blogissani ihan täysin ilman korvausta, siis ilmaiseksi kaikille seuraajilleni. Ilmaisia treenejä on tähän mennessä kerääntynyt jo lähemmäs tuhat. Btw, suurin osa näistä treeneistä löytyy instasta tililtäni @ansaivo ja hastagillä #ansaivofit. Tällä hetkellä videoita katselee (ja tekee!!!) instassa yli 30 000 seuraajaa ja blogin lukijamäärät ovat vuosi vuodelta reippaasti kasvaneet.

      Kaikki lähti harrastuksesta: treenivideoita oli kiva tehdä! Ja niitä on edelleen tosi kiva tehdä. En tee somea siksi, että voisin tienata, hinnalla millä hyvänsä. Valikoidut kaupalliset yhteistyöt ovat kuitenkin osa toimeentuloani. Ne ovat osa palkkaani, ihan samoin, kuin mistä tahansa muustakin työstä, josta maksetaan korvaus.

      Jotta voin tehdä sisältöjä intohimoisesti ja asenteella, tarvitsen myös tuloja. Kaupallisuus mahdollistaa sen, että voin laittaa aikaani blogiin ja instaan yrittäjänä. Olen vähentänyt opetustuntejani, jotta voisin tehdä enemmän hyvinvointisisältöjä teille. Jotta siis voin tehdä sitä, mitä haluan, eli tuottaa laadukkaita liikuntasisältöjä, tsempata, innostaa, ja ihan täysin ilmaiseksi, on minun silti myös maksettava laskuni ja ostettava perheelle ruokaa. Siksi teen kaupallisia yhteistöitä täällä somessa.

      Ja minullahan muuten todellakin lukee jokaisen mainoksen/kaupallisen yhteistyön kohdalla selvästi heti alussa, että kyseessä on kaupallinen yhteistyö. Valitettavasti edelleenkin somessa näkee vaikuttajia, jotka eivät merkitse kaupallisia yhteistöitä selkeästi. Tämä on väärin, ja kiellettyä. Markkinaoikeus kieltää piilomainonnan. Kuluttajaa ei saisi tällä tavalla harhauttaa, eikä huijata. Kaupalliset yhteistyöt tulee merkata siis selvästi heti postauksen alussa. Ja tätä tulee myös kuluttajien vaatia.

      En todellakaan tartu jokaiseen yhteistyöpyyntöön rahan kiilto silmissä. Kieltäydyn monista yhteistöistä, jos ne eivät esim ole arvojeni mukaisia. Sen sijaan minusta on luontevaa, että tuon blogissani esille tuotteita tai palveluita, joita käytän muutoinkin. Esimerkiksi Nivean tuotteita olen käyttänyt 12 -vuotiaasta asti. On mukavaa kertoa lukijoilleni vaikkapa käyttämistäni kosmetiikkatuotteista tai vinkata seuraajilleni instagramissa alekoodista nettikauppaan, josta hankimme lapsille vaatetta. Minusta on mahtavaa voida kertoa rehellisiä kokemuksiani ja siten palvella myös lukijoitani ja seuraajia.

      Olen päättänyt, että olen, myös kaupallisissa yhteistöissä 100% rehellinen, enkä koskaan valehtelisi lukijoilleni ja kehuisi tuotetta, josta en aidosti pidä tai joka ei toimi. Minusta on ihmisten vedättämistä, jos mainostaa tai kehuu tuotetta tai palvelua, vaikka olisi itse kokenut sen huonoksi.

      Yhtä kaikki. Voin tehdä yhteistyötä tuotteiden tai palveluiden kanssa, jotka ovat linjassa oman elämäni, arvojeni ja intohimojeni kanssa. Silti kaupallisuus ei saa muodostua liian suureksi osaksi, ainakaan minun kanavissani. Haluan voida kirjoittaa aiheista, jotka ovat lähellä sydäntäni ja haluan säilyttää aidon yhteyden teihin lukijoihin ja seuraajiini.

      Kysymykseesi, onko kaupallisia yhteistöitä pakko olla? Ei tietenkään ole. Ne ovat varmasti jokaisen ihan oma valinta. Minulle ne mahdollistavat kuitenkin sen, että voin palvella teitä seuraajiani sisällöllä, joka tuottaa teille iloa, inspiraatiota ja viihdykettä.

      Toivottavasti tämä vastaus auttoi sinua ymmärtämään, miksi kanavillani esiintyy kaupallisia yhteistöitä, ja miksi minä niitä teen.

      Ja tästä vastauksesta tuli näin pitkä, koska olin juuri valmistellut blogin luonnoksiin kyseisestä aiheesta omaa postausta, koska Hillasblog nosti aiheen viime viikolla esille. Mutta en ollut sitä vielä julkaissut. Mutta tässäpä pääpiirteissään. 🙂

      Anna

    2. Kysymys K:lle: miten arvelet tv-kanavia tai esim. Spotifyn ilmaiskäyttöä rahoitettavan? Vastaus on mainostuloilla. Instagram ja muut somekanavat ovat median välineitä samalla tavalla. Miksi bloggaajan tai tubettajan pitäisi tuottaa sisältöä ilmaiseksi, jos hän uhraa siihen aikaansa ja vaivaansa tunteja päivässä ja joku on siitä valmis maksamaan hänelle? Se, että saa kaupallisia yhteistyökuvioita, on todiste kanavan laadusta ja suosiosta. Miksi seuraat kaupallista Instaa, kun sinun ei ole pakko? Markkinavoimat pyörittävät yhteiskuntaa, halusimme tai emme. Anna on ansainnut työstään palkan, ja minä uskon, että aika moni olisi valmis maksamaan hänen treenivideoistaankin. Kiitos siitä, että niitä on saanut ilmaiseksi katsella!

      1. Ymmärrän kyllä markkinatalouden. Mutta mainonta Instassa voisi olla vähemmän agressiivista. Ja mitä seuraamisen tulee, en enää juurikaan enää seuraa niitä, jotka mainostavat. Koska juuri niin, ei ole pakko.
        Ja nyt en ymmärrä, miksi tämä asia on niin kipeä, että siihen pitää noin ärhäkästi reagoida, sanoin vain kuinka kurjaa on kun KAIKKI mainostavat jotain. Tai edes jotain vaan aika usein samoja tuotteita.
        Lukijallakin on oikeus mielipiteeseen ja onneksi tietty voi aina tosiaan lakata seuraamasta.
        Ja mitä tulee tv.n , voin aina skipata mainokset, samoin kuin Spotifyssä ottaa vaikka kuulokkeet pois, Instassa ne lävähtää aina heti framille ja postaus voi muuten olla mielenkiintoinen.
        Mutta miksipä sitä itseään kiusaa.

  2. Anna, mitä tulee painon kertymiseen ja aineenvaihdunnan hidastumiseen, niin olet taas kerran tehnyt aivan oikean havainnon! Nuorempana (lue: vielä sinun iässäsi) en uskonut väitettä, että painoa noin vain alkaa kertyä, kun ikää karttuu. Nyt olen ihmeissäni vatsaani vaivihkaa ilmestyneen pelastusrenkaani kanssa. Hormonitoiminnalla on toki osuutensa asiassa, ja useimmiten käy vielä niin, että kun liikuntaa pitäisi vanhemmiten lisätä, sen määrä väheneekin olennaisesti vaikkapa erilaisten nivelvaivojen, sänkyjen ja kolotusten takia. Treenin jälkeen voi olla viikonkin niin kipeä, että salille menosta ei tule mitään. Sitten miettii, että mitä järkeä siellä on yleensäkään käydä. Kierre on valmis. Minäkin olen normaalipainoinen, mutta haluaisin eroon pelastusrenkaasta, mieluiten jo ensi kesäksi. Saas nähdä, miten käy…

    1. annasaivosalmi
      15.11.2019, 05:27

      Kiitos Mimosa! Nyt sain epäilyksilleni vahvistusta, että kyllä se ikä vaikuttaa tähän. Ja tuo on muuten ihan totta, että vaikka liikkua pitäisi enemmän, niin sitten alkaakin tulla kaiken maailman kipuja ja särkyjä, pläääh! Tsemppiä pelastusrenkaan karkotukseen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *