Kuivat ja ärtyneet silmät? – Uusi kotimainen tuote lunasti lupaukset!

Kaupallinen yhteistyö: Puro silmille

Kuivuuden tunnetta, sekä punoittavat ja ärtyneet silmät. Välillä tuntuu, että silmissäni on kuin roskia, ja ne vuotavat ulkoillessa. Olen sinnitellyt näiden vaivojen kanssa erityisesti keväisin, ja ajatellut, että ne vain nyt pitää lusia. Kuuluuhan tähän vuodenaikaan siitepölyä, katupölyä ja paljon ulkoilua. Tänä keväänä olen lisäksi viettänyt todella paljon aikaa päätelaitteiden edessä ruutua tuijottaen. Silmät ovat olleet kutisevat, väsyneet ja jotenkin sameammat.

Kuivasilmäisyys on hyvin yleistä, mutta jää harmillisen usein hoitamatta. Päätetyön aiheuttama silmien kuivuminen johtuu siitä, että räpyttelemme silmiämme harvemmin, joten kyynelnestettä ei pääse silmien pinnalle tarpeeksi usein. Kuivasilmäisyys on usein kierre, jonka voi ja, joka kannattaakin katkaista. Ja se käy näköjään vielä hyvinkin helposti! Elämänlaatu paranee tällöin huomattavasti.

Testissä uusi kotimainen tuote silmille

Kun sain kotimaiset Puro -tuotteet testiin, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Voisivatko nämä uudet, silmäongelmiin kehitetyt tuotteet auttaa minua, joka kärsin erityisesti kausittaisesta silmien kuivumisesta ja ärsytyksestä?

Olin hämmästynyt, miten tilanne muuttui jo muutaman päivän Puro -Suoja -silmätippoja säännöllisesti käytettyäni. Miksen ollut aiemmin hakenut helpostusta tilanteeseen? Niin tyypillistä! Olen tyytynyt kuiviin ja ärtyneisiin silmiini, ja tottunut pikkuhiljaa niiden aiheuttamiin ongelmiin. Voiko kuivasilmäisyyden kierteen katkaiseminen olla todella näin helppoa?

Ero oli nimittäin jo muutaman päivän jälkeen selvästi nähtävissä. Silmät ovat kirkkaammat, punaisuus on poissa. Kuivuuden ja ”roskan tunnetta” ei enää ole ja silmät tuntuvat kosteutetulta. Parasta on se, ettei silmiin enää kiinnitä huomiota! Silmät eivät myöskään vuoda ulkona, eikä jatkuvaa siristelyn tarvetta ole.

Minulla oli testissä Puro Suoja -tipat.
Puro -perheestä löytyy neljä erilaista tuotetta – jokaiselle omansa!

Miksi Puro -tuotteet?

Kuivasilmätuotteita on saatavilla apteekeista montaa eri mallia. Miksi kannattaa valita juuri Puro -tuote? Minulle yksi selkeä valtti on tuotteiden kotimaisuus. Haluan omalta osaltani tukea suomalaista työtä ja osaamista. Puro -tuotteet ovat laadukkaita, allergiatestattuja ja suomessa kehitettyjä.

Voin suositella Puro -tuotteita, koska:

  • Puro -tuotteet on uusimpien tutkimustietojen pohjalta kehittänyt, testannut ja valmistanut suomalainen perheyritys.
  • Purotuotteet on kliinisesti testattu yhdessä Suomen yliopistollisten keskussairaaloiden ja silmälääkäreiden kanssa, joten ne ovat turvallisia ja todella toimivia.
  • Kaikki Puro -tuotteet ovat säilöntäaineettomia, joten ne sopivat herkillekin silmille, eikä ärsytysreaktioita tämän takia tule.
  • Kaikkia Puro -tuotteita voi käyttää yhdessä piilolinssien kanssa
  • Puro -tuotesarjan tippa-tuotteilla (Puro Vire, Puro Teho ja Puro Suoja) on Suomen Iho,- allergia- ja astmatunnus, joten niitä voi käyttää huoletta, myös herkkäsilmäinen ja allergiaoireista kärsivä.
  • Puro -tuotteet ovat hyvin säilyviä ja säilyvät avaamisen jälkeen 6kk.
  • Puro -tuotteista löytyy jokaiselle sopiva tuote. Saatavilla on sekä tippoja että suihke.
  • Purotuotteet eivät sumenna näköä, kuten jotkin geelimäiset tuotteet saattavat tehdä.
  • Puro -tuotteita ei ole missään vaiheessa (esim. kehitysvaiheessa) testattu eläimillä ja ne eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia.
  • Puro -tuotteet ovat luonnollinen tapa hoitaa ja ehkäistä kuivasilmäisyyden oireita.

Aion ehdottomasti jatkaa Puro-tuotteiden käyttöä, jos voin näin helposti vaikuttaa kuivasilmäoireisiin. Puro -tuotteita on saatavilla apteekeista ja verkkoapteekeista kautta maan. Muita käyttökokemuksia Puro -tuotteista pääset lukemaan tästä linkistä.

Arvonta!

Jätä kommentti tähän blogipostaukseen ja kerro, mikä Puro -tuote olisi sinulle mieluisin: Puro Vire (kausiluontoiseen kosteutukseen), Puro Teho (pitkä kosteutusvaikutus), Puro Suoja (hoitaa ja ennaltaehkäisee) vai Puro Tyrni (suihke silmille ja luomille), ja voit voittaa sen omaksesi.

Puro -arpoo 5kpl tuotepalkintoja. Arvonta-aikaa la 16.5. asti. Arvontaan voi osallistua myös instagramissa @ansaivo. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

Kärsitkö kuivasilmäisyydestä? Oletko jo kokeillut kotimaisia Puro -tuotteita?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Kävin kampaajalla freesauksessa – Mitä se pitää sisällään?

Tuu someen @ansaivo

Kommentit (107)
  1. Anitta Jukko-Haiko
    9.5.2020, 07:53

    Ani
    Teho olisi varmasti hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *