Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Kiloja on tullut. Ja näin ne lähtevät!

Olo tuntuu joulun ja uuden vuoden jälkeen raskaalta. Ilman vaa’alle menoakin tunnen, ja vain tiedän, että jotain on tullut viimeisten kuukausien aikana lisää. Nestettä, rasvaa vai lihasta? Tiedä häntä, mutta huomaan kyllä vaatteista ja yleisestä olemuksesta. Olo on jotenkin raskas ja tunkkainen. Nuutunut.

Mutta ihmekö tuo? Olen viime syksyn aikana istunut varmasti enemmän, kuin koskaan. Kirjoitin kotitreenikirjani ja se julkaistiin nyt tammikuussa(Jei!!). Viimeistelin Keventäjien kotitreenipalvelun, joka avattiin joulukuun lopussa.

Töitä (istuen!!) on vain ollut ihan hirveästi ja siinä sivussa on tullut syötyäkin vähän miten sattuu. Lisäksi päälle tuli joulun ja uudenvuoden vihreäkuula-zembalot.

fullsizerender-33

Siksi onkin ihanaa, kun voi palata taas omiin ruokarutiineihin.

En ole luonnostani hoikka (kirjoitan siitä mm. täällä) ja siksi joudun näkemään vaivaa normaalipainon säilyttääkseni. En kuitenkaan todellakaan soimaa itseäni. On täysin normaalia, että olo ja paino vaihtelevat. Herkuttelen myös ihan hyvällä omalla tunnolla, mutta jotenkin kaipaan ruokavalion puhdistamisen myötä tulevaa energiaa ja hyvää oloa. En  halua aloittaa tammikuun alussa kitukuuria, vaan saavuttaa hyvän olon järkevästi ja kestävästi.

Olen myös sitä mieltä, että mitä nopeammin teen korjausliikkeen silloin, kun housun sauma alkaa puristaa, sitä helpommalla pääsen. Olen myös huomannut, etten voi syödä samalla tavalla (lihomatta), kuin 10 tai jopa viisi vuotta sitten. Onko se tämä ikä? Aineenvaihdunnan hidastuminen vai mikä? En ole ihan varma. Ehkäpä monen asian summa.

Siksi aionkin tehdä NYT seuraavaa:

Ruokavalio on kaiken perusta – suunnittelen syömiseni

Vaikka liikkuisin paljonkin, en voi syödä miten vain. Ruokavalio on tärkein ja suurin syy siihen, että normaalipaino pysyy tai, että paino laskee. Liikunnalla voi toki lisätä hyvinvointia ja vauhdittaa painonpudostusta, mutta ruokavalion merkitystä ei voi korostaa liikaa.

Siksi aion suunnitella syömiseni nyt alkuvuodesta tarkemmin. Suunnittelu alkaa kauppalistan tekemisestä. Tuleehan minun syötyä juuri niitä ruokia, joita kotiin kaupasta kannan. Aion pitää tiukasti kiinni ateriarytmistä: aamupala, välipala, lounas, (välipala) päivällinen ja iltapala. Jätän ylenmääräisen sokerilla läträämisen pois. Jouluna tuli syötyä ihan tarpeeksi marmeladia. Ei se oloa kohentanut.

Huomaan, että mitä enemmän kotona on herkkuja, sitä enemmän niitä tulee syötyä. Hyvä olo lähtee siis kaupasta. Ja suunnitelmallisuudesta. Tiedän kyllä, miten minun tulisi syödä voidakseni hyvin.

Annan alkoholin olla – kaikki turvotusta lisäävä saa mennä

Juhliin on ollut aiheita ja siksi myös alkoholia on ollut tarjolla. Alkoholi vaikuttaa itselläni eniten uneen. Nukun huonosti ja , kun unenlaatu on huono, olen päivisin väsynyt, enkä jaksa tehdä niin terveitä valintoja, kuin ilman alkoholia. Alkoholi myös turvottaa ja sisältää usein paljon sokeria. Alkoholi saa siis siksi jäädä.

Keskityn puhtaaseen ja mahdollisimman prosessoimattomaan ruokaan. Liika suola ja nopeiden hiilareiden mussuttaminen keräävät turhaa nestettä.

Lisään lihaskuntoharjoittelua ja arkiliikuntaa

Kestävyysliikunta, kuten juoksu on hyvästä, mutta voimatreenin avulla olen ennenkin saanut pölyt pois. Voimatreeni ei myöskään nosta ruokahalua pilviin, jolloin on helpompi syödä kohtuudella. Olen vähän sitä tyyppiä, että juoksulenkin päälle koen ”ansaitsevani” herkkuja tai paljon ruokaa, ja helposti karkinsyönti sitten riistäytyy käsistä. Aion lisätä lihaskuntotreeniä päiviini. Ainakin 3 lihaskuntopainoitteista kotitreeniä viikkoon!

Arkiliikuntatapani haluan tarkistaa joka viikko. Kirjoitin arkiaktiivisuuden merkityksestä juuri edellisessä postauksessani. Ja tuota 80:20 -sääntöä pyrin noudattamaan.

Ymmärrän, että jokapäiväiset arjen valinnat ovat tärkeimpiä

Pienet muutokset ovat niitä, joilla on todella merkitystä. Kliseistä, mutta totta. Syön aamupalan ihan joka päivä, joten ei ole yksi hailee, mitä lautaselta aamuisin löytyy. Ei ole yhdentekevää, mitä leivän päälle joka ilta laittaa tai, mitä ruokajuomaa nauttii.

Suurin uhka omalla kohdallani on ylenmääräinen iltasyöminen. Tärkeimpänä itselläni on siis riittävä ja tarpeeksi monipuolinen syöminen aamun ja päivän aikana. Jos syön liian vähän, kostautuu se ankarana napostelu- ja herkutteluhimona illalla.

Maaliskuussa aion viimeistään taas olla omassa hyvinvointipainossani ja -olossani. Vaakaa en välttämättä tähän tarvitse. Tunnen sen kyllä omassa olossani ja huomaan sen vaatteista. Kiloja on tullut, mutta mitä sitten? Pääasia on, että tunnen oloni hyväksi omissa nahoissani. En halua, että paino jatkaa nousemistaan ja siksi jotain on tehtävä nyt, eikä vasta myöhemmin.

Olisiko joku teistä mukana pienessä korjausliikkeessä? Tai sen tarpeessa?

<3 Anna

P.s. Hyppäsin vaa’alle mielenkiinnosta ja kyllä vaan, havaintoni olivat oikeansuuntaisia. Kyllä sen parin-kolmen kilon lisäyksenkin vain tuntee 🙂

Sinua saattaa kiinnostaa myös edellinen postaukseni: 80:20 -sääntö ei päde vain syömiseen.

fullsizerender-38

Kommentit (21)

  1. jarmo ahlgren

    Hei!Ei millään pahalla mut ei se minun mielestä tunnu eikä näy joku 2-3 kiloa.Näytä meille kuvasi ennen ”ylimääräsiä”kiloja ja sit kun sinulla on ne on ylimääräset kilot.

  2. susan

    mukana

  3. Leena

    mukana 20 ylimääräisen kiloni kanssa. Olen yrittänyt päästä niistä eroon, mutta huonoin tuloksin

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *