Kiikkustuolissa muistellaan ihmisiä, ei saavutuksia

Olin viikonloppuna sukujuhlissa, joiden päivänsankari täytti 70-vuotta. Sukujuhlat eivät välttämättä kuulosta maailma grooveimmalta tapahtumalta, mutta näistä muodostui minulle sellainen. Juhlat olivat synttärikalun näköiset: ei mitään suureellista, mutta erinomaisen hyvää ruokaa, koolla tärkeimmät ihmiset ja loistavaa kotikutoista ohjelmaa. Eniten juhlaväki taisi liikuttua vaarin pitämästä puheesta. Hän puhui vaimolleen, lapsilleen, lapsenlapsilleen ja meille, lastensa puolisoille.

Hänen kiitospuheensa sanat koskettivat. Vaari on elänyt jo 70 täyttä vuotta. Hänellä on kolme lasta ja yhdeksän lastenlasta. Hänen mukaansa sillä, miten hän on vuotensa elänyt, ei niinkään ole merkitystä, mutta sillä, kenen kanssa hän on vuotensa elänyt, todellakin on. Pisimmän ajan hän on viettänyt vaimonsa kanssa, lähes 50 vuotta. Lisäksi lapset ja lastenlapset, sekä matkan varrella mukaan tarttuneet ihmiset ovat tehneet, hänen jo pitkästä taipaleestaan, merkityksellisen.

Ajatus on mielettömän puhutteleva ja kaunis. Ei siis se, mitä itse saat aikaan, mitä teet, saavutat tai et saavuta, tuo elämään sitä syvintä tarkoitusta. Tärkeämpää on se, kenen kanssa elämäsi vietät, kenen kanssa koet syntymät, kuolemat, isoimmat ilot ja suurimmat surut. Niillä on merkitystä. Nämä hetket ovat niitä, joita muistelee, vielä seitsemänkymppisenäkin.

Merkitykselliset tapahtumat ovat niitä, jotka jaetaan rakkaimpien kanssa. Kun seitsemänkymmenvuotias katsoo elämäänsä taaksepäin, nousevat lapsenlapset ja muut tärkeät ihmiset kaiken muun edelle. Eivät omat saavutukset töissä, urheilussa tai muissa ihmissuhteissa. Eivät omat epäonnistumiset. Vaari sanoi, että joku on joskus kuvaillut lapsenlapsia jälkiruuaksi, mutta hänestä ne ovat vielä enemmän. Elämän kruunu.

Illan lopuksi, katsellessamme kaitafilmejä 70 –luvulta, koin elämyksen. Ihmiset tulevat ja menevät. Ajat tulevat ja menevät. Mutta ne ihmiset, joita osaa ei enää edes ole, joilla todella on merkitystä, luovat tarkoituksen meidän elämillemme. Ne asettavat meidät aikaan.  Ne ihmiset ovat niitä, joita mietimme vielä 70 –kymppisinäkin.

Emme katso vanhana omaa menestystämme tai saavutuksiamme. Vaan niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme jakaneet elämämme. Elämää jo nähneet voivat opettaa meille paljon. Sukujuhlat avasivat silmäni näille ihmisille. Sille, mikä on aidosti merkityksellistä. Sukujuhlat kannattaa siis ottaa mahdollisuutena. Mahdollisuutena nähdä merkityksiä.

Katse siis ihmisiin, joiden kanssa aikasi vietät. He ovat niitä, jotka muistat vielä kiikkustuolissakin. He ovat niitä, jotka muistavat sinut.

Tämä on rakkaus
Loputon.
Kun olet poissa,
Minä jatkan.

Minä jatkan,
Minä jatkan.

Tämä on rakkaus
Loputon.
Kun olen poissa,
Sinä jatkat.

Sinä jatkat,
Sinä jatkat.

Vien tämän kauas
Ja annan eteenpäin.
Ketju ei katkea koskaan.
Sä jatkoit, kun mä jäin.

Tämä on rakkaus
Loputon.

(Chisu, Tämä rakkaus)

<3 Anna