Kiinnitetty postaus

Hampaiden valkaisu – Kotivalkaisu ja tummentumien poisto, ennen- ja jälkeen -kuvat!

Kaupallinen yhteistyö: iWhite

Minulla on luonnostaan hieman kellertävä ja lasimainen hammasluu. Runsas kahvin ja teen juonti on lisännyt hampaideni värjäytymistä. Hampaiden valkaisu on kiinnostanut minua jo pitkään, ja noin puolitoista vuotta sitten kävinkin hammaslääkärissä suuhygienistillä hampaiden valkaisussa. Tällöin tehty valkaisu oli tehokas ja oli lopputulokseen oikein tyytyväinen, mutta kärsin hieman hampaiden vihlonnasta toimenpiteen jälkeen. Valkaisu oli myös melko hintava (n. 300€).

Uskaltaako kotona valkaista?

Kun minulle tarjoutui mahdollisuus testata hampaiden valkaisua kotona iWhite Dark Stains Kit:llä, innostuin. Voisiko hampaat saada kirkastettua kotikonstein? Entä onko hampaiden valkaisu kotona turvallista? Olen nimittäin kuullut kauhutarinoita kotivalkaisuista, jotka vaurioittavat hammaskiillettä ja ikeniä. Minulla on ienvetäytymää, joten en missään tapauksessa halua aiheuttaa enempää vahinkoa.

Tarkistin siis aivan aluksi, että testaamani tuote on hampaille ja ikenille turvallinen. iWhite Dark Stains Kit on tutkittu kliinisesti (jota ei muuten ole kaikkien valkaisutuotteiden kohdalla tehty!), ja se on todettu turvalliseksi apteekkituotteeksi. Itseasiassa tuote vahvistaa hampaiden kiillettä, ei hajota sitä. Olen hellävaraisempien valkaisumetodien kannalla ennemmin kuin, että pilaan hampaani liian tujuilla aineilla. Varsinkin kotivalkaisuissa tähän kannattaa kiinnittää huomiota.

iWhite tuotteiden käyttö

Sain testiin iWhite Dark Stains Kit:n, joka on hiilipohjainen valkaisumetodi ja sisältää kuusi esitäytettyä kertakäyttömuottia hampaille. Muotteja ei siis tarvitse itse täyttää, vaan valkaiseva aine on niissä valmiina. Muotti otetaan suojakuoresta ja asetetaan hampaiden päälle. Aine levitellään painelemalla muottia hellävaroen, sitten vain odotellaan 20min, ja muotti poistetaan. Helppoa.

Käytin valkaisumuotteja kolmena peräkkäisenä päivänä ohjeen mukaan. Lisäksi harjasin hampaani kaksi kertaa päivässä iWhite Dark Stains hammastahnalla ja purskuttelin kaksi kertaa päivässä iWhite suuvedellä. Olin utelias selvittämään saako jo kolmessa päivässä näkyviä vaikutuksia.

Kokemukset ja vaikutukset

Itseasiassa hampaat kirkastuivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tuote lupaa häivyttää kahvista, värjäävistä mehuista ja punaviinistä hampaiden pinnalle aiheutuvia tummentumia. Lisäksi kaikki käyttämäni tuotteet toimivat hengitystä raikastavasti.

Erityisen iloinen olin siitä, ettei hampaiden vihlontaa esiintynyt lainkaan. Aktiiviainesosana tuotteessa oleva hiili saa esimerkiksi hampaita pestessä tahnan muuttumaan mustaksi. Hiili on kuitenkin luonnollinen ja turvallinen aineosa.

Otin kuvat ennen tuotteiden käytön aloittamista, sekä jälkeen -kuvat kolmen päivän päästä tästä. Pyrin ottamaan kuvat mahdollisimman samassa valaistuksessa ja kameran säädöt olivat kummallakin kerralla samat. Kuvia ei ole käsitelty millään lailla (joten ihohuokosetkin näkyvät näissä kuvissa :D) En ole myöskään käyttänyt kuvissa minkäänlaisia filttereitä, jotta välittäisin mahdollisimman aidon kuvan tuloksista.

Allaolevissa kuvissa vasemmalla on kuvat ennen käsittelyä. Oikealla kuvat kolmen päivän jälkeen.

Ero ei ole järin suuri, mutta niin suuri kuitenkin, että hampaiden vaalenemisen huomaa! Hampaani vaalenivat muutaman asteen ja olen tuloksiin tyytyväinen. Halusin hellävaraisen kotivalkaisun, enkä odottanutkaan, että tulokset olisivat yhtä dramaattiset, kuin suuhygienistin tekemän valkaisun jälkeen.

iWhite Dark Stains Kit on oiva ja helppo tapa kirkastaa ja valkaista hymy vaikkapa ennen juhlia tai muuta menoa. Minulla sattui valkaisujakson jälkeen Kauneus & Terveys -lehden jumppakuvaukset ja valkoinen hammasrivistö toi kyllä itsevarmuutta.

Kokeile iWhite Dark Stains – kotivalkaisua

Saan tarjota seuraajilleni -20%:n alennuksen iWhite valkaisutuotteista. Linkin kautta saat Yliopiston apteekin verkkokaupasta -20%:n alennuksen, kun tilaat tuotteet 24.11. – 8.12.2019 -välisenä aikana. Käytä koodia ANNA20

Tästä linkistä pääset suoraan tilaamaan!

Edullinen ja helppo tapa saada kirkas hymy ja luonnollisen vaaleat hampaat.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Mammat bailaa – Miksi baariin oli päästävä, vaikka kotona oli 3kk:n ikäinen vauva?

Tuu myös instaan: @ansaivo

kauneus hampaiden-valkaisu
Kommentit (2)
  1. Voiko tätä käyttää ientulehduksen aikana vai pitääkö odottaa,että menee ohi?

    1. annasaivosalmi
      25.11.2019, 07:31

      Moikka! Tähän en osaa kyllä antaa suoraa vastausta. Tuote on erittäin hellävarainen, joten sen puoleen uskoisin, että voi käyttää. Jos haluat, voin koettaa tiedustella asiaa. Vaikuttavana aineena tässä tuotteessa on hiili, enkä tuntenut koko hoitojakson aikana minkäänlaista ärsytystä hampaissa tai ikenissä(joita taas valkaisuissa on ollut). Mutta tosiaan, jos haluat ottaa varman päälle, niin odottele. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *