Ei ne reidet jumppaamalla pienene
2000 -luvun alussa myhäilin tyytyväisenä Elixian ryhmäliikuntasalin peileihin: ”Reiteni olivat kapeammat, kuin ohjaajalla!”. Kävin jumpissa yhtenä tavoitteenani olla laiha, ja reisien paksuus, jos mikä, oli siihen hyvä mittari.
Ainoa asia, mitä ihmettelin, oli se, etteivät ohjaajan reidet näyttäneet kaventuneen useiden vuosien steppilautajumpasta huolimatta. No, yhtä kaikki, minä ajattelin saavani jumpalla kivan ”Thigh Gapin”. Sen aikainen riittämätön ravinto ja liiallinen aerobinen liikunta olivat vieneet minulta viimeisetkin lihasten rippeet, ja minä kuvittelin olevani tyytyväinen.
Nykyään vähän naureskelen nuorelle itselleni. Tällä hetkellä tavoitteenani on päinvastoin kasvattaa reisien lihasvoimaa ja -massaa, ei nakertaa sitä syömättömyydellä ja hinkkaamalla usean jumpan maratoneja putkeen.
Lisäksi en oikein välitä käydä liikuntatiloissa, joissa on peilit. Siksi esimerkiksi ulkotreenit tai TFW:n sali Turussa ovat mahtavia: itseään ei tule peilailtua, eikä varsinkaan vertailtua vieressä pumppaavaan kaveriin, koska peilejä ei ole.
Jumppa saa painon nousemaan?
Eräs treeniryhmäni nainen totesi huolestuneena, että, kun hän alkoi käydä ulkotreeneissäni kolme kertaa viikossa, eivät enää mitkään housut tunnu mahtuvan päälle. Onko hän lihonut vai onko lihasta tullut lisää?
No, eivät ne reidet jumppaamalla välttämättä pienene, varsinkaan, kun pyrimme treeneissä vahvistamaan lihaskuntoa kyykyillä, askelkyykyillä, boxihypyillä ja porrastreeneillä.
Lihaskuntopainoitteinen treeni saa aikaan kropan kiinteytymisen ja lihaksen kasvun. Lihas kasvaa kuitenkin vain, jos sitä kuormittaa tarpeeksi. Pienillä painoilla, pitkiä sarjoja tehden, ei voi saavuttaa kovin suurta lihasmassaa. Sen sijaan esimerkiksi salitreenissä suosin 8-12 toiston sarjoja siten, että viimeiset toistot ovat todella tiukkoja.
Kova treeni saa myös luonnollisen nälän heräämään, eikä pelkällä salaatilla voi kitkuttaa. Jotta lihas voisi kasvaa, tarvitsee se myös oikeanlaisia rakennusaineita ruuasta.
Huolestunutta treenaajaa haluaisin lohduttaa myös sillä, että raskas treeni kerää lihaksiin nestettä, kun lihas korvaa harjoituksen aiheuttamia mikroskooppisia lihasvaurioita. Siksi esimerkiksi salipäivän jälkeen puntari saattaa pompsahtaa reippaastikin ylöspäin. Vaarana(!!) voi jopa olla, että treeniryhmäni nainen on kehittämässä itselleen muodokkaampia reisiä!
Tavoitteena vahvat reidet ja pakarat
Itselläni jalkaosasto olisi mallia rimppa, jos en tekisi asian eteen mitään. Sen sijaan haluan treenata vahvat reisi- ja pakaralihakset, jotka ovat isoina lihasryhminä levossakin oikea rasvanpolttomasiina. Lihas on aktiivista kudosta ja suurempi lihasmassa takaa suuremman energiankulutuksen koko päiväksi, vaikka ei mitään tekisikään. Näin ollen lihasmassa auttaa minua hallitsemaan painoani.
Kunnon lihakset alavartalossa tasapainottavat myös leveähköjä hartioitani, sekä mahdollista extrarasvaa, joka tuppaa kerääntymään keskivartalon seudulle, erityisesti mahaan.
Nuori Anna metsästi laihoja reisiä, eikä ymmärtänyt, että lihas on se, jolla kropan saa myös näyttämään kiinteämmältä. Painon tuijottamisen olen myös lopettanut jo aikoja sitten: lihaskuntoharjoittelun myötä saavutettu lihasmassa nimittäin painaa enemmän, kuin rasva.
Tulevaisuutta (lue: vanhuutta) silmälläpitäen vahvat reidet ja pakarat ovat suorastaan valttikortti.
Eivät ne reidet siis jumppaamalla välttämättä pienene, mutta eipä niiden tarvitsekaan. Lihaskuntopainoitteisella treenillä kroppansa voi saada muokattua kiinteämmäksi ja vahvemmaksi sekä kehonkoostumuksensa muutettua edullisempaan suuntaan.
<3 Anna
Postauksen kansikuva: Pauliina Vesterinen
Lue myös edellinen postaukseni: Kun mies KonMarittaa!
Pitäisköhön bloggaajan nostaa katsetta ylöspäin oman kehon, itse otettujen kuvien, omien kalusteiden ja omien vatsarasvojen analysoinnista. Näin jatkamalla tämä blogi alkaa jo saamaan humoristisia piirteitä. Pitäisikö välillä kirjoittaa jostakin muusta kuin itsestä?
Ehkä pitäisikin!
Aurinkoa syksyyn sinulle,
Anna
Komppaan ensimmäistä kommenttia. Olen pitänyt tästä blogista, mutta kaipaan jotain muutakin kuin minä, minä ja minä. Se, että rakastaa ja arvostaa itseään on hieno asia. Sen esiin tuominen jokaisessa postauksessa saa lukijalle aikaan hämmentyneen fiiliksen. Miksi? Sama toistuu instanssa. Kuinka monta kuvaa aikuinen keski-ikäinen nainen voi päivän aikana itsestään ottaa? Väkisinkin tulee olo, että jääkö se elämä ns. elämättä ja kokematta, kun jokainen asia joka päivä pitää kuvata ja jakaa someen? Tuleeko tästä elämän tarkoitus? Onko tarkoitus kerätä kehuja ja saada niistä mielihyvää? Some-kehut varmasti nostavat endorfiinitasoja ja niihin jää koukkuun, joten tavallaan asian ymmärtää. Tai ehkä olen itse vaan vanhanaikainen, mene ja tiedä.
Kiitos kommentistasi! Kyllä tällaiset kommentit aina antavat ajattelemisen aihetta. Teillehän minä blogiani kirjoitan itseni lisäksi. Samaten on arvokasta pysähtyä ihan aidosti pohtimaan, meneekö elämä tosiaan ohi, jos jokainen asia pitää raportoida someen. Todella hyviä näkökulmia ja kysymyksiä siis!
Samalla uskon, että tulen jatkossakin kirjoittamaan omia ajatuksiani ja pohdintojani. Liian geneeriset aiheet eivät muiden blogeissa ainakaan minua jaksa pelkästään kiinnostaa. Luen itse mieluiten tekstejä, joihin kirjoittaja antaa jotakin myös itsestään vaikka käsittelisikin yleisempää aihetta.
Minä suunnittelen harvoin postausteni aiheita etukäteen. Yleensä aihe tai asia pulpahtaa mieleeni (kuten tämänkin postauksen kohdalla) ja sitten vaan annan sanojen tulla ja lopulta painan julkaise -nappia. En jää liikaa miettimään, onko tämä aihe nyt sellainen, josta on sopiva kirjoittaa, tai kiinnostaako se välttämättä kaikkia.
Olen kiitollinen kaikenlaisesta (asiallisesta) rakentavastakin palautteesta. Ne avaavat aina merkityksellisempiä ja syvempiä väyliä itsetutkisteluun, kuten nyt vaikka tämä sinun kommenttisi. Varmasti tulen jatkossa miettimään, kiinnostaako salikäyntini nyt ketään tai onko omista ulkonäkökomplekseista (joista on iän myötä vapautunut) fiksua kirjoittaa.
Ihanaa syksyä sinulle!
Anna