Urheiluliivit – Tärkein treenivaatteeni – Esitelyssä parhaat!

Tärkein treenivaatteeni ovat urheiluliivit. Erilaisissa lajeissa käytän hyvin erilaisia liivejä. Minulle tärkeitä ominaisuuksia ovat tuki, istuvuus ja myös liivien ulkonäkö. Treenien aikana liiveihin tai rintojen liikkeeseen ei mielestäni pidä joutua kiinnittää huomiota, silloin liivit ovat oikeanlaiset. Esimerkiksi sankojen paksuus on tärkeää.

Omat rintani ovat sen kokoiset, että tarvitsen erityisesti juostessa tai hyppiessä kunnon tuen. Kahden lapsen imetys on myös saanut aikaan sen, etteivät rinnat ole enää niin kimmoisat, joten liivien tulee olla napakat ja mielellään myös muotoillut. Muotoilu ja toppaukset antavat ilmeeseen ryhtiä. Toisaalta rauhallisemmissa treeneissä menen mukavuus ja liivien ulkonäkö edellä.

Minulla on käytössä tällä hetkellä kolmen merkin liivejä: Yvetten, Casallin, Stadiumin SOC:n. Yvette on näistä ehdoton suosikkini. Heidän mallistostaan löytyy hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, tukevia ja kauniita urheiluliivejä. Kokoja on todella paljon, myös suuririntaisille. Ehdoton suositus siis Yvetten liiveille!

Vanhoilla kulahtaneilla liiveillä en treenaa, yhdet liivit tekevät kuitenkin poikkeuksen. Joskus puen myös kahdet liivit päällekkäin. Miksi, se selviää, kun luet eteenpäin.

Näillä (vanhoilla) urheiluliiveillä juoksen

Juoksussa kaipaan kunnon tuen ja napakat liivit. Mikään ei ole niin kamalaa, kun hölskyntä lenkeillä. Yksi kriteeri on myös se, että saan puhelimen liiveihin, kyllä, luit oikein. Olen niin kauan kuin muistan, tunkenut kännykän liiveihin, jotta voin kuunnella juostessa kirjaa tai musiikkia. Onhan minulla myös juoksuvöitä, mutta useimmiten puhelin on, no rintsikoissa.

Siksi minulla on juostessa monesti eräät monen monta vuotta sitten Stadiumista ostetut SOC:n liivit päällä. Itseasiassa minulla on tästä mallista kahdetkin liivit, joita vaihtelen. Kangas on kaksinkertainen, joten kännykän saa ”rintataskuun”. Toppauksia en juostessa kaipaa, mutta tukea kyllä. Nämä liivit ovat kuin toinen iho, ja ne ovat oikeasti rintoja tukevat. Olen pitkään etsinyt samanlaisia, kuitenkaan uusia löytämättä.

Jos minulla ei ole näitä liivejä lenkillä, puen kahdet liivit päällekkäin, jotta saan puhelimen liivien väliin. Ihoa vasten en voi puhelinta laittaa, koska hikoilen niin paljon. Myös näitä Yvetten valkoisia erittäin tukevia liivejä käytän juostessa.

Urheiluliivit kotitreenissä

Jos kotitreeni sisältää hyppyjä, kaipaan extratukea. Liivien sankojen tulee olla leveähköt, eikä kaula-aukko saa olla liian syvään uurrettu, jotta esim vuorikiipeilijöissä rinnat eivät pullahda esiin.

Nämä Yvetten liivit ovat yhdet parhaimmista kotitreeniin, koska ne nousevat edestä tarpeeksi ylös ja sangat ovat mukavan leveät. Lisäksi liivit ovat todella kauniit. Toppaus antaa ryhdikkään ilmeen ja treenaankin usein pelkällä jumppatopilla.

Nämä, myös Yvetten, liivit ovat myös kotitreeniin aivan huiput! Edestä ne nousevat sopivan ylös ja hakaskiinnitys takana antaa erinomaisen tuen. Ja niin kauniitkin!

Ja nämäkin on pakko mainita. Perusliivit mustana, myös Yvetteltä. Ihana muotoileva toppaus ja hakaskiinnitys. Menee tiukkaankin treeniin.

Ja sitten vielä All Time Favorite. SOC:n upean siniset liivit, jotka ovat olleet Kreikassa, Italiassa ja muilla matkoilla. Onpa näillä uitukin. Vanhat, mutta edelleen kuosinsa pitävät lempparit.

Kauneimmat matalan tuen liivit

Kun joogaan, treenaan lihaskuntoa tai hengaan kotona käytän matalan tuen urheiluliivejä. Lempimerkkini näissä on Casall, koska heillä on aivan upeita kuoseja ja leikkauksia. Lisäksi Yvettellä on ihania matalan tuen liivejä.

Nämä Yvetten liilat liivit ovat siksi ihanat, että ne tulevat mukavan alas. Eli, jos päällä on korkeavyötäröiset housut, ei mahaa jää paljoakaan näkyviin. Ihan kuin toinen iho, eivät kiristä tai purista!

Näitä Casallin laadukkaita liivejä minulla on monessa eri kuosissa. Niin kauniit ja monikäyttöiset. Säätömahdollisuus sangoissa ja kaunis selkäpuoli! Kestävät käyttöä ja pesusta toiseen.

Näistä Yvetten valkoisista liiveistä olen saanut todella paljon kyselyitä instan puolella. Olen käyttänyt näitä myös bikinin yläosana, niin kauniit nämä ovat, mutta kuitenkin tukevat rannalla esim pelaillessa pallopelejä lomilla.

Siinä tällä hetkellä eniten käytössä olevat urheiluliivini. Vain juoksutossujen kanssa olen yhtä tarkka, kuin liivien kanssa.

Mitkä ovat sun suosikkimerkkejä ja urheiluliivejä?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Vaivat, joista kukaan ei kerro

Tuu instaan: @ansaivo

treeni-ja-ravinto muoti kysy-treenista-ja-ravinnosta treenit
Kommentit (13)
  1. Mun liivisuosikit on Stay in Place ja Swegmark. Kummallakin löytyy hyvin kokoja myös isompirintaiselle, liivit aukeavat hakasilla (aivan must olkapäävammaiselle, hikisen toppimallin vetäminen pään yli on täysin mahdoton ajatus) ja Swegmarkeissa on takana kiinnike, jolla olkaimet saa melkein joka mallissa takaa yhteen eli liiveistä tulee vieläkin napakammat. Mulle korkea tuki on tarpeen joka lajissa jotta rintavarustus pysyy treenin aikana siellä missä pitääkin.

    1. annasaivosalmi
      27.5.2020, 12:21

      Kuulostaa aivan loistavilta liiveiltä! Näitä en ole kumpiakaan kokeillut. Vielä 🙂
      Kiitos vinkistä!

  2. Mun lempparit on Jenkkiläiset Shefit:n liivit.Niitä pystyy säätävän vauhdissa, joten niiden kanssa voi olla muuten vain ja lenkille vain kiristys ja menoksi niin rinnat pysyy paikoillaan. Aivan parhaat!

    1. annasaivosalmi
      27.5.2020, 12:21

      Nääkin on ihan uus tuttavuus! Kannatti kirjoitella aiheesta, koska tosi paljon on tullut vinkkejä hyvistä uusista merkeistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *