Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Kuukausi: syyskuu 2016

Lihaton, herkuton, tipaton – Onko kieltäymyskuukausissa oikeasti järkeä?

Lokakuussa ollaan ilman lihaa, marraskuussa ilman makeaa, tammikuussa tipattomalla. Väliin jäävä joulukuu voidaankin sitten herkutella, tissutella ja syödä kinkkua. Niinkö? Onko kieltäymyskuukausissa mitään järkeä? Hyödyttävätkö ne ketään? Yksi viettää kieltäymyskuukautta eettisistä syistä, toinen puhdistuakseen tai…

  • 12

Kun tekniikka on kunnossa, juoksu kulkee

Olen juossut elämäni aikana paljon, ja kovaakin. Ja luullut myös osaavani juosta. Juoksutekniikka on kuitenkin asia, johon en sen suuremmin ole koskaan kiinnittänyt huomiota, runsaista kertyneistä kilometreistä huolimatta. Näin jälkiviisaana, olisi kannattanut. Onneksi nyt vihdoin…

  • 0

Peruskuntoilijan Street Workout

Lihaskuntoharjoittelun merkitys on erittäin suuri,varsinkin meille naisille. Kirjoitan aiheesta mm. täällä. Siksi pelkkä kävely, juoksu ja lenkkeily eivät riitä, jos haluaa pitää itsestään ja toimintakyvystään hyvää huolta. Onneksi erilaisia ulkokuntoilulaitteita löytyy lenkkipolkujen varrelta ja puistoista…

  • 4

Kiikkustuolissa muistellaan ihmisiä, ei saavutuksia

Olin viikonloppuna sukujuhlissa, joiden päivänsankari täytti 70-vuotta. Sukujuhlat eivät välttämättä kuulosta maailma grooveimmalta tapahtumalta, mutta näistä muodostui minulle sellainen. Juhlat olivat synttärikalun näköiset: ei mitään suureellista, mutta erinomaisen hyvää ruokaa, koolla tärkeimmät ihmiset ja loistavaa…

  • 2

Kun aikuinen liikkuu, lapsi liikkuu

Kaupallinen yhteistyö: Omo

En ole ollut ehkä paras äiti leikkimään lasteni kanssa, mutta liikkumaan olen. Liikunnallista tekemistä on lasten kanssa ollut aina helppo keksiä, ovatpa lapset olleet missä iässä tahansa. Asiaa ei yhtään huononna, että satumme asumaan oikean…

  • 0

Kelpoyksilö

Kelpaanko? Ja kenelle minun oikastaan pitää kelvata? Jokainen lapsi haluaa kelvata omille vanhemmilleen. Olla hyvä, paras, riittävä ja rakastettu. Lapsi haluaa vanhemmiltaan toki kehuja, mutta myös aidon kokemuksen, että kelpaa ja on rakastettu sellaisena kuin…

  • 3

Välipaloilla voi pilata tai parantaa. Koosta välipalat oikein ja poimi hyödyt.

Syön päivässä noin 2 välipalaa. Tämä tekee 14 välipalaa viikossa ja lähes 60 välipalaa kuukaudessa( reilu 700 vuodessa!) Ei siis ole todellakaan aivan sama, mitä välipaloiksi nauttii. Niistä saatu energiamäärä on pitkällä aikavälillä valtava ja vaikutukset…

  • 6

Aamuihmiset ovat ärsyttäviä

Aamuihmiset ovat ärsyttäviä. Ne ponkaisevat pystyyn ennen kellon soittoa ja ovat täysin toimintavalmiudessa ja skarppina 3 minuuttia heräämisen jälkeen. Ne ovat treenanneet jo siinä vaiheessa, kun muut vielä yrittävät sihdata mascaraa silmiin ja kahvinporoja suodattimeen….

  • 6

Enää en treenaisi sairaana

Niitä kaatuu urakalla. Nimittäin ihmisiä flunssan kalseaan syleilyyn. Ja mitä minä, treenifriikki, ensimmäisenä harmittelen, kun päästäni on tullut lyijypallo ja nenä vuotaa? No sitä, kun en pääse hikoilemaan. Piti oikein googlettaa, onko puolikuntoisena treenaamisessa muutakin…

  • 0

Elimistössä ei ole kudosta tai toimintoa, jota uni ei vahvistaisi

Viimeisenä illalla, ennen nukkumaanmenoa tarkistan vielä sähköpostit ja Facebookin. Entä onkohan instagramissa tapahtunut jotain mielenkiintoista? Luettuani uusimman Tiedelehden (9/2016) laajan artikkelin unesta ja sen merkityksestä havahduin todella. Myös Helsingin Sanomat käsitteli aihetta kattavasti. Saatan tällä…

  • 0