KUN PAINO NOUSEE JA VAATEKOKO KASVAA!?
Olen ollut koko elämäni XS-koon ihminen. Fakta on se, etten enää todellakaan ole tätä. Toki joissain yksittäisissä vaatekappaleissa tätä kokoa edelleen valikoituu karderoobiini, mutta ei ole harvinaista, että S-koon housuja en saa kiskottua päälleni tai ässän paita kirraa hartioista ja pahasti.
Nyt olen jopa ensimmäistä kertaa päätynyt kotiuttamaan M-koon takin ja urheiluliivit. Mitä tässä on oikein tapahtunut, kun tuntuu, että vielä hetki sitten metsästin vaatekaupoista vain ja ainoastaan XS:n kuteita? Miten joskus niin nätisti kiinni sujahtanut housunnappi ei mene enää millään kiinni?
Mitä mulle on oikein on tapahtunut?
Urheilu tapahtui. Ja vuodet. En ole enää nuori parikymppinen. Lisäksi kun aika monta vuotta on tullut pyörittyä äärimmäisen määrätietoisen salitreenin parissa, niin kyllähän se muovaa väkisin ulkokuorta, ja itseasiassa oman lajini parissa tähän on nimenomaan tähdättykin. Tämä 156cm pätkä ruho painoi muun urheilun parissa 53-54 kiloa. Salitreenin aloittaessani näille vaakaluvuille sai sanoa soronoo, ja aivan hämmästyttävän nopeasti tuo lukema pamahti kohti kattoa. Jopa parissa kuukaudessa paino pamahti noista luvuista 58 kiloon.
Nykyään painan aika vakiona noin 60 kiloa pienillä heitoilla varusteltuna. Miten tämä painoluku on muuttanut elämääni? Ei juuri millään tavalla. Ainut, missä tämä näkyy, on vaatekaapin sisältö, joka on vaatinut vähän muovautumista suurempaan (ja joustavampaan) vuosien varrella. Toki kyllähän peilikuvakin on jokseenkin eri, ja se on tullut tässä tavallaan omana sivutuotteenaan urheilun ohessa, kun tekeminen ja toteuttaminen on vaan ollut niin pirskatin mukavaa touhua.
Sinänsä jännä juttu on, että tämä oman kehon muovautuminen ei ole mennyt kaaliin kovinkaan nopeasti, vaan itseasiassa tämän sisäistäminen on tapahtunut rajusti jälkijunassa. Ei sillä, että olisin kriiseillyt ja yrittänyt väkisin olla XS-koon ihminen, “koska olen aina ollut”. Yksinkertaisesti se on jämähtänyt alitajuntaani, että olen “pieni”. En minä mielestäni mikään iso vieläkään ole, mutta eivät nuo pienet vaatteet enää päälleni tahdo mahtua. Kuitenkin vasta viimeisen parin vuoden aikana tajuntaani on iskostunut, että alan automaattisesti raahaamaan sovituskoppiin S- ja M-koon kuteita. Hitaasti ajatukset itsestäkin muuttuvat, vaikkei niitä vastaan edes yrittäisi hanata.
Ymmärrä painon merkitys sekä merkitsemättömyys
Tämä on asia, minkä toivoisin monien sisäistävän hieman paremmin varsinkin nyt, kun salitreenaaminen ja voimaharjoittelu elää edelleen vahvaa aikakauttaan. Samalla kun toivotaan sitä kaikkien haluamaa “kiinteytymistä”, niin jos sitä kiinteä lihasmassaa haluaa, niin se tarkoittaa sitä, että se näkyy usein vaa’alla ja vaatekoossa. Suomennettuna: Jos haluat kasvattaa lihasta, niin se painaa vaa’alla. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, ja se on fysiologinen fakta. Lisäksi se kasvanut lihas ei ole ilman jännitämistä kovaa vaan omalla tavallaan hyllyvää. Tämäkin tulee monille yllätyksenä.
Nämä asiat pissivät silmään monia. Toistaalta tämä on ihan ymmärrettävää. Kun syvälle kupolin pohjalle on tiukkaan iskostunut se ajatus, että suurentuva vaakalukema tai kasvava vaatekoko tarkoittaa suoraa lihomista, niin tästä irtipäästäminen voi olla aika hankalaa, ja aiheuttaa monille voimakkaita ristiriitaisia fiiliksiä vintillä. En ole aivan yhtä kertaa kuullut toteamusta naishenkilöltä, että on poltettava ensin pari kiloa rasvaa, ennen kuin voi alkaa kasvattamaan lihasta, koska vaakalukema ei saa tästä nousta. Miksi?
Ihan oikeasti: Miksi?
Miksi vaakalukema ei saa nousta? Mitä tapahtuu, jos painat kilon enemmän kuin nyt? Mikä elämässäsi muuttuu? Mikä elämässäsi olisi huonommin? Muuttaisiko se sinua ihmisenä? Ja otetaan sama vielä etenkin kehonmuokkausta toivovan näkökulmasta. Miten ja mihin suuntaan tämä muuttaisi elämääsi, jos saisit painoa kaksi kiloa lisää, vaikka tietäisit sen olevan lihasta, jota kovasti samaan aikaan haluaisit saada lisää?
Mikäli urheileva ja itsestään huolta pitävä ihminen alkaa liikaa tuijottamaan vaakalukemaa tai vaatekokoaan, niin tässä mennään helposti hanuri edellä puuhun. Monesti näitä pelkästään tuijottaen tehdään itselle helposti aivan vääriä ellei jopa haitallisia ratkaisuita. Pyritään ensin kiristelemään, jotta voitaisiin kehittää itseään fyysisesti. Tämä johtaa usein siihen, että junnataan vuodesta toiseen samassa pisteessä pienillä kaloreilla muttei kehitytä mihinkään. Ei tämä ole kehonmuokkausta tai hyvinvointia. Tämä on itsensä tuhoamista. Ja tätä oikeasti tapahtuu naisten keskuudessa.
Ketään meistä ei määritä vaakalukema tai vaatekoko. Ne muuttuvat elämän ohessa aivan luonnollisesti, eikä sitä vastaan kannata tieten tahtoen hanata, jos tälle ei oikeasti ole mitään perusteita. Toki kupoliin pamahtavia tunteita ja ajatuksia ei voi estää, mutta siihen voi pyrkiä vaikuttamaan, miten niiden antaa vaikuttaa omaan toimintaansa. Sä olet kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä luku vaa’alla.
Sopivan painoista alkuviikkoa!
KURKKAA MYÖS:
156cm / yli 60kg – Eli tasan sopivan painoinen
EDELLINEN JUTTUNI:
Miten ja mihin rahaa kannattaa käyttää?
♥ MUUALLA: ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram
Tätä on aina hyvä toitottaa, koska vaikka esim. itse asian tiedostan niin silti saatan välillä kauhistella että ohhoh, onpas sitä painoa kertynyt vuosien saatossa.. silloin on hyvä kriisiapu nähdä itsestään kuvia kymmenen vuoden (ja kilon..) takaa ja todeta että enhän mä nyt piru vie enää halua näyttää niin riutuneen laihalta, vaan nimenomaan haluan sitä lihasta ja tiettyä ryhtiä runkooni ja sitten oon taas sinut itseni kanssa 🙂
Mulla on viimisen 14 vuoden aikana muuttunut se oman “unelma kroppani” malli päässä moneen otteeseen, nyt se on viimiset vuodet ollut enempi niin että urheilen ja oon fine sen kanssa millaseksi se on kehoni muokannut ja tulee vielä muokkaamaankin, myös lisäkilot ovat tervetulleita jos ne näkyy kasvavissa painoissa/toistoissa 🙂 sekin voi olla asia mikä joillain tulee vaan yksinkertasesti iän myötä ja ajatusmaailman muuttuessa, toki jollain onneekkaalla jo nuorempanakin, mutta ainakin itellä se “rauha” itsensä, painonsa ja vartalonmallin kanssa on tullut vasta kolmissakymmenissä.
Kiitos hyvästä ajatuksiani tukevasta postauksesta ja muistutuksesta 🙂
Toisto ei koskaan ole pahasta, ja varsinkaan ajatusmaailman kehittämisen kannalta muutos on usein hidasta ja ottaa aikansa. Jokainen kaipaa välillä muistutuksia eri asioista, joiden kanssa on pidempään paininut. Kiitos puolestaan sulle omien kokemuksien jakamisesta ja mielenkiintoisesta näkökulmasta!
Itsellä se muutos on ollut m-koosta l-kokoon, ei naamaa naurata.
Vaikka kuinka treeni kulkee ja enkat paukkuu, saa aina välillä miettiä että onkohan tää massa nyt pihviä vai laardia. Jälkimmäistä en enää tähän mielellään ottaisi, kun rasvaprosentti on aina heilunut kolmenkympin kieppeillä ja paino normaalin ylärajoilla.
Mullakin on paino siellä BMI:n ylärajoilla ja monta kertaa käynyt sen lievän ylipainon puolella. BMI:tä ei kannata urheilevan ja varsinkaan voimailu- ja bodauslajien kanssa touhuavien tuijotella, koska se ei siihen sovellu. Meilläkin mies saisi tiputtaa 20 kiloa, että pääsisi edes normaalipainon rajoihin BMI:n mukaan ja saisi tiputtaa 40 kiloa ja olisi silloinkin vasta normaalipainon alarajoilla.
Jos treeni kulkee, kehitystä tulee ja se tuo elämään oikeasti iloa ja arvokasta sisältöä, niin en lähtisi liikaa huolehtimaan tästä. Varsinkin meitä naisia ei ole tarkoitettu kovin alhaisiin rasvoihin, ja joillakin meillä vaan luontainen ja terve rasvaprosentti on hieman korkeampi. Mullakin on hanurissa ja kintuissa laardia (ja sopivasti muuallakin), eikä siitä yli eikä ympäri pääse. Joillain sitä on enemmän ja joillain vähemmän.
Otin tästä kommentistasi screenshotin omaan puhelimeeni. Aion katsoa sitä aina kun tulee pakkomielle hypätä vaakaan tai se tunne hiipii korvien väliin että mun pitäis painaa jonkun tietyn verran tai olla tietyn näköinen.
Mulle tuli viime syksynä yhtäkkiä tunne että haluan kasvattaa lihasta. Aloin treenata isoilla painoilla ja syödä enemmän jotta lihasta voisi tullakin. Ryhti parani, voima lisääntyi ja huomasin tykkääväni omasta ulkokuorestani. Aika pian alkoi sitten kuulua kommenttia ympäriltä että älä hei enää. Tunsin itseni todella terveeksi ja rakastin omaa vahvaa ryhdikästä kroppaani mutta edelleen liian monelle naisen urheilu saa olla mielellään korkeintaan jotain iltakävelyä tai ehkä tanssia ” mikä tekee pitkät naiselliset lihakset”.
Omalle tyttärelleni haluan näyttää esimerkkiä että jokaisen tytön ja naisen kuuluu saada itse päättää mitä treenaa ja miten. Me ei kaivata muiden arvioita siitä milloin me ollaan sopivia. Kiitos Piia näistä kirjoituksistasi niillä on enemmän merkitystä monille kuin ehkä arvaatkaan.
Siis mitä ihmettä? Miksei naisella saisi olla lihasta ja voimaa? Kyllä meidän 2010-luvulla kuuluisi saada olla ihan juuri sellaisia kuin me itse haluamme ja treenata sellaisella tavalla, mikä meitä innostaa. Nyt vaan viis veisaat tollaisista kommenteista, ja jätät ne ihan omaan arvoonsa. Nainen saa jumankekka olla vahva ja painaa! Ja näytät muuten aivan mahtavaa esimerkkiä omalle tyttärelle, juuri näin!