ITSE TEHTY BRUNSSI – Viikonlopun luksusta kotosalla!

Aaaa! Kuka rakastaa brunsseja?! Väittäisin, että jos ylipäätään ruuasta ja syömisestä tykkää, niin itse tehty brunssi iskee ja lujaa. Brunssihan sopii aivan loistavasti myös kesän aloituksen juhlistamiseen, eli nyt on hyvä tsäänssi pistää pöytää koreaksi.

Brunssin pyöräyttäminen on myös muutoin mitä mainioin tekosyy pyytää perhettä tai ystäviä (tai edes yksikin ystävä) koolle oman pöydän ääreen. Samalla tässä piilee äärimmäisen erinomainen mahdollisuus makunystyröiden ilotulituksiin, kun brunssikattauksen äärellä pääsee maistelemana jos jonkinlaista sorttia. Uh.

Itse tehty brunssi on tosiaan siitä ihan loistava, että pöytään kun vaan latoo purtavaa jos toisenlaista, niin aina tulee menestys! Makuelämyksiä uhkuvan ja notkuvan pöydän toteuttaminen ei myöskään vaadi kikkakolmosia, vaan yllättävän pienellä vaivalla  (ja pienemmälläkin budjetilla) pääsee jo todella pitkälle. Oikoa voi reilustikin puolivalmisteiden tai kokonaan valmiiden mutusteltavien kautta tai halutessaan pyöräytellä edellisenä päivänä valmiiksi leipoen tai mestarikokkaillen kovempiankin bravuureita pöytään.

Miten rakentaa hyvä brunssi?

Brunssissa pitää olla mielestäni jotain suolaista, jotain makeaa, jotain ”tuoretta & raikasta” ja jotain tuhdimpaa. Näistä on hauska (ja käytännön suunnittelua helpottaakseen) tehdä valmiiksi suunnitelmaa paperille. Suolaiset ja makeat omalle listalleen, ja tsekkaa, että homma on tasapainossa. Liikaa elementtejä ei kannata väkisin tunkea, ja vähempikin usein riittää, kun maut ovat kohdillaan.

Nyt äitienpäivänä taiottiin anopille tarjolle kunnon brunssi, ja sehän osoittautui oikein menestykseksi. Anopin sanoin ensimmäinen brunssi, jossa hintalaatusuhde kohdallaan (kumma kyllä, kun pääsi valmiiseen pöytään, haha), ja löytyi oikeasti mieleistä syötävää riittävästi ja sopivasti. Tässä meidän äitienpäiväbrunssin kattauksen sisältö sekä samassa vinkit ja ideat oman brunssitarjoilun toteuttamiseen!

ITSE TEHTY BRUNSSI

Vinkit & mitä meillä oli tarjolla?

Suolaiset tarjottavat brunssille:

  • Feta-pinaatti-uunimunakas (nopea tehdä aamusta ekana, ja maistuu jäähtyneenäkin)
  • Karjalanpiirakat (valmiina kaupasta tai pakasteesta aamulla uuniin)
  • Kroisantit (esim. noudettuna paistopisteeltä tai Danerollesin purkista pellille pyöräytettävät)
  • Levitteenä croisantteihin/karjiksiin itse tehtyä avokadotahnaa (supernopea)
  • Kasviksia (värit ja tuoreus tuovat uhkeutta pöytään)
    • Kroisanttien väliin & karjiksen täytteeksi menevässä muodossa (kurkkua, paprikaa, rapeaa salaattia)
    • Napostelukasviksia tikkuina (porkkana, selleri tms.)

Miten päästä vielä helpommalla?

  • Uunimunakkaan sijaan voi jo edellisenä päivänä pyöräyttää vaikkapa suolaisen piirakan
  • Edellisenä päivänä/aamulla kaupasta haettu tuore herkullinen leipä myös korvaa hyvin kroisantit ja/tai riisipiirakat. Hyvä leipä on aina hitti!
  • Levitteeksi passaa myös hyvä tuorejuusto

Makeat tarjottavat brunssille:

  • Smoothieta tai tuorepuuropikareita (puurot edellisenä päivänä valmiiksi tekeytymään, resepti alempana)
  • Pilkottuja hedelmiä ja tuoreita marjoja
    • Valkkaa esim näistä: päärynää, omenaa, mandariinia, kiiviä, ananasta, mangoa (kuutioina/paloina)
    • Mansikoita, pensasmustikoita tai vadelmia
  • Korvapuusteja, smoothiekakkua tai porkkanakakkua (leivo valmiiksi edellisenä päivänä)

Miten päästä helpommalla?

Nappaa kaupasta pakastehyllyltä matkaan mutakakku. Toimii aina! Makeaa ei myöskään tarvitse olla kovinkaan montaa sorttia varsinkaan jälkkärin muodossa, sillä usein vatsalaukut täyttyvät jo varsinaisesta brunssitarjonnasta melko piripintaan. Makeaa ei tarvitse muutenkaan olla pöydässä kovinkaan paljoa.

itse tehty brunssiTuorepuuropikarit (4kpl):

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl maitoa (tai kauramaitoa)
  • 1 dl maustamatonta jugurttia (myös kasvipohjainen käy)
  • 1 rkl chiansiemeniä
  • 100g mansikoita
  • + päälle jugurttia ja tuoreita marjoja
  1. Suratua sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin kaikki paisti kaurahiutaleet.
  2. Lisää sekaan kaurahiutaleet, sekoita hyvin ja annostele neljään viinilasiin tai pieneen pikariin
  3. Anna tekeytyä yön yli (tai muutama tunti) jääkaapissa
  4. Ennen tarjoilua lusikoi päälle hieman maustamatonta jugurttia ja koristele tuoreilla mansikoilla

Juotavat brunssille

  • Kahvia (keittimen voi ladata jo edellisenä iltana)
  • Tuoremehua (esim. appelsiini tai omena)
  • Vettä kannussa sitruunasiivuilla höystettynä? Kivennäisvettä?
  • Jos haluaa oikein hevostella, niin mikseipä viikonloppubrunssilla voisi tarjoilla myös kuohuvaakin? 😉

Vink vink! Jos kahvi ei pöytäseurueen jäsenille maistu, niin uppoisiko hyvä tee? Tai kaakao, johon halutessaan voisi pursottaa kermavaahtoa päälle. Oijoi!

Fila Turtle-T-paita: *TÄÄLTÄ

Nyt siis paperille listaamaan, mitä omaan brunssiin iskisit, ja hommaa toteutukseen vaikka heti viikonlopulle! Jos lähipiirissä on koulunsa päättäviä ahertajia tai on pienikin syy juhlistaa ihan mitä tahansa, niin pöytyä pöytään ja avot. Oikeastaan jo pelkkä kesän aloitus riittää erittäin hyväksi tekosyyksi pistää brunssia kokoon hyvässä seurassa. 😉

Maistuvaa viikonloppua! Omnom!

TSEKKAA MYÖS:
Burrito Bowl resepti – Helppoa ja hyvää!

EDELLINEN JUTTUNI:
Ne sysip*skat ja sitäkin täydellisemmät päivät

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

treeni-ja-ravinto ruokavaliot hiilihydraatit reseptit
Kommentit (4)
  1. Aivan huigeen hyvännäköstä settiä, nams.
    Ootko testannu sriracha kermaviilidippiä? Suosittelen, järkyttävän helppo ja oikeesti hyvää. Kermaviilipurkkiin sekotetaan 2 rkl sriracha-kastiketta, jos haluaa tulisempaa niin enemmän voi laittaa tai vastaavasti jos haluaa miedomaa niin vähemmän. Miehen kans käytetään joka paikkaan;esim. pyttipannun, täytettyjen paprikoiden ja dipattavien kanssa. Myös leivän päällä välillä. Tätä tulee tehtyä paljon koska valmistukseen menee noin. 5 s. 🙂

    1. piiapajunen
      30.5.2020, 20:14

      OMG. Tätä on testattava, ja veikkaan, että mies innostuisi tästä kanssa, sillä kolahtaa aika hyvin makumaailmaan. KIITOS! Testiin menee ihan taatusti!

  2. Nam! Herkullisen näköinen pöytä, kiitos vinkeistä. 😁

    1. piiapajunen
      1.6.2020, 15:02

      Ihana kuulla, että tästä irtosi tärppejä! 😍 Ja toi tarjoilu oli kyllä hyvä, vaikka itse sanonkin 🤩

Kommentointi suljettu.