MITÄ DIEETIT JA RAJOITTAVAT RUOKAVALIOT TEKEVÄT SINULLE?

2020. Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Nyt mä sit vihdoin otan itseäni niskasta kiinni ja vedän itseni elämäni tikkiin. Tästä alkaa “healthy lifestyle” ja nyt jätän leivät, kastikkeet ja valkoisen vehnän kokonaan veks, ja tervetuloa terveysruuat. Täysi herkkulakko päälle (tietenkin) ja palkitsen sitten itseni tämän jälkeen oikein kunnon herkkupäivällä! Nyt tällä kertaa mä onnistun. Ja pitäähän munkin, kun kaikki muutkin aloittaa.

Nojoo. Uusi vuosikymmen voi olla vaihtunut, mutta se nyt ei ikävä kyllä nollaa kaikkea. Vaikka se tuntuisikin huojentavalta ajatukselta, niin ihan jokaista asiaa et voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Uusi vuosikymmen ei nollaa sitä, että olet ihminen. Se ei nollaa tyytymättömyyttä itseensä, vääristynyttä suhdetta omaan kehoon ja syömiseen tai somen vinouttamaa ajatusta terveellisestä elämäntyylistä. Se ei nollaa kaikkia niitä vihkoon menneitä treenikuureja ja taas uudestaan aloitettuja yrityksiä aloittaa dieetti tai jääkaapin ovessa koreilevan “terveellisen ruokavalion” noudattaminen. Se ei nollaa sun realistisia voimavaroja ja ajan riittämistä kiireisen arjen keskellä.

Ja ei. Tämän ei missään nimessä ole tarkoitus masentaa ja kehottaa ketään olemaan yrittämättä. Päinvastoin. Musta olis vaan ihan hiton siistiä, että kerrankin jengi yrittäisi oikeasti pohtia näitä asioita järjellä. Miettiä, mikä dieetille, tiukalle ruokavaliolla tai överitreenikuureille ajaa. Mitä oikeasti haluaa ja mikä ihan oikeasti tekisi itselle hyvää. Mitä ne aiemmat yritykset ovat antaneet pitkällä tähtäimellä, ja miksi taas on löytänyt itsensä pohtimasta, että pitäiskö aloittaa taas uusi dieetti.

Huom. Tämä teksti ei ole kohdennettu ylipainoisten painonhallintaan vaan fokus on normaalipainoisten naisten “hyvinvoinnilla” ja ruokavalioilla leikkimisellä, joka on harmittavan yleinen ilmiö.

Mitä dieettaaminen tekee ihmiselle?

Usko mua. Ja jos et usko mua, niin usko tilastoja ja tutkittua tietoa. Jokainen pikadieetti ja yliammuttu kuntokuuri vie sinua kauemmaksi oikeasti terveestä ruoka- ja liikuntasuhteesta. Ne rajoittavat, antavat paineita, muovaavat toimintamallejasi epäterveeseen suuntaan, pakottavat, koukuttavat, laittavat sinut tekemään itsellesi vääriä asioita ja muovaavat ajatusmaailmaasi haitalliseen suuntaan. Tällaisia voi vetää yhden. Ehkä pari. Lopulta lopputulos on aivan liian usein entistä vinoutuneemmalla minäkuvalla ja ruokasuhteella varustettu nainen.

Tutkimusten mukaan joustamattomalla sekä jäykällä ruokavaliolla ja dieettaamisella on todettu seuraavia vaikutuksia:

• Heikompi painonpudotus
• Heikompi pudotetun painon ylläpito
• Lopulta korkeampi kehonpaino ja painoindeksi (BMI)
• Ruuan keskeisyyden lisääntyminen elämässä
• Useammin ylisyöntejä
• Tiheämpia ja rajumpia ahmimisia
• Mielialan laskua ja heittelyä sekä ahdistuksen lisääntymistä
• Enemmän syömishäiriöoireita ja häiriintynyttä syömistä
• Heikontunut kehonkuva

Se siis siitä “hyvinvoinnista” ja “unelmien kropasta”. Ja kyllä. Tutkimustieto ei ole mitään pipettien kanssa labrassa pyörimistä. Vaan oikeista ihmisistä niiden oikeasta elämästä koettua dataa.

Houkutus VS realismi

Ymmärrän kyllä tässä sen koukuttavan jipon. Muuttamalla paljon ja isosti, voisi muuttaa omaa tilannettaan paljon ja isosti. Voisi päästä upeisiin tuloksiin ja olla tosi tyytyväinen itseensä. Loogisen kuuloista, mutta eihän se niin mene. Sinä olet sinä, ja et voi pakottaa itseäsi kaikkeen. Teoriassa voi muuttaa paljon, mutta käytännössä soppa onkin hieman sakeampi, kun sinne joutuu heittämään sekaan mausteen nimeltä “inhimillisyys ja sun oikea elämä”.

Mustakin olisi ihan sairaan hienoa, että voisin tuplata mun tämän vuoden tulot. Itseasiassa tiedän, että se voisi olla teoriassa hyvinkin mahdollista, mutta myös tiedän, että se tuhoisi mun hyvinvoinnin ja mut itseni täysin. Eli se ei sen puolesta olisi käytännössä mahdollista, koska olisin aivan burnoutissa ja ahdistuneena jo ensimmäisten leskenlehtien kukkiessa. Ja homma kosahtaisi siihen. Tekisin vääriä asioita väärällä tavalla, ja jahtaisin onnellisuuteni kannalta epäolennaista asiaa.

Teoriassa olisi myös mahdollista, että lähes kaikki saisivat unelmiensa vartalon, kun noudattaisivat 10 viikkoa pilkun tarkasti kiveen hakattua ruokavaliota ja treeniohjelmaa, ja vielä onnistuisivat jatkamaan tätä “ruodussa pysymistä” tämän jälkeenkin. Aivan varmasti tulisi muutosta vartaloissa. Mutta millä hinnalla? Ja kuka sinne ihan oikeasti edes pääsee? Vaikka joku extreme-fat-destroyer-wonderfull-ass-valmennuksen muutoskuvissa on tässä onnistunut, niin se ei tarkoita, että kaikki onnistuisivat. Sehän olisi aivan liian helppoa.

Jos kolleegani tuplaa tulonsa, niin se ei tarkoita, että mun kannattaisi edes pyrkiä samaan, koska tiedän jo itsekin, että en tällä hetkellä ole valmis samoihin uhrauksiin. Ja nimenomaan, koska huomaisin nopeasti tekeväni itselleni epämieluisia asioita ja valinnat tuntuisivat musta nyt uhrauksilta. Kolleegastani luultavasti ei, koska hän on tässä onnistunut ja vielä äärimmäisen tyytyväisenä (mutta varmasti toki vähän väsyneempänäkin, koska veronsa se aina ottaa). Huomiona myös, että 99,9% prosenttia kolleegoistani ei myöskään pysty tai halua tähdätä tähän (ja osa siitä 0,1 prosentista on vuoden lopussa silti burnoutin partaalla), mutta tiettyhän sitä silmät kiiluen vain tuijottaa niitä, joilla liikevaihto paukkuu ja tulot ovat taivaissa. Kun se vaan ois niin kivaa.

Sama niissä dieeteissä, ruokavalioissa ja upeissa timmeissä vartaloissa. Kuinka monta tällaista sun lähipiiristä, opiskelu-/työporukasta tai salillasi treenaavista löytyy?

“Mutta kun ruokavalio pitää mut ruodussa”

Entäs jos joka kerta dieetin lopettamisen jälkeen lähtee ihan lapasesta? Ainut millä pysyy ruodussa on se dieetti tai ruokavalio, niin pakkohan siihen on palata. Tai rajata erikseen ne harvat päivät, jolloin saa syödä herkkuja. Onko kuitenkaan kenellekään tullut mieleen se, että ne mättö-överit ja laukalle lähteminen voisikin johtua juuri niistä dieeteistä ja rajoitetuista ruokavalioista? Ja että se dieetti ei ole se ratkaisu vaan se aiheuttaja näille? Tai että “ruokavalion kanssa saan syötyä tarpeeksi”-väittämä voisikin joissain tapauksissa (ei toki kaikissa) perustua siihen, että pelätään mitä seuraa, jos syödäänkin vahingossa liikaa (ja siksi ilman ruokavaliota syödään aina liian vähän).

Btw. Epäonnistuminen ei mitä luultavimmin ole johtunut itsekurisi puutteesta. Se on johtunut siitä, ettei toteutus (tai jopa tavoite) sovi sinulle ja sinun elämääsi, joten miksi yrität edelleen tavoitella samaa ja samalla kaavalla?

Mitä enemmän on rajoituksia, mitä rajoittuneemmaksi, kaavamaiseksi ja säännöillä höystetymmäksi oma syöminen dieetin tai ruokavalion kautta muovautuu joko omatoimisesti tai väkinäisillä dieettilappusilla, niin sitä enemmän ja todennäköisemmin tulee lopulta ylilyöntejä, varovaisuutta, epävarmuutta, jojoilua ja jopa lopuilta pelkoa sekä ahdistusta.

Näistä pääsee pois ainoastaan säännöistä eroon yrittämällä, joustavuuden ja soveltamisen opettelulla, kieltolistojen karsimisella (vaikka asteittain) sekä antamalla prosessille ja itselle rehellistä aikaa. Onnistumaan ja “tasapainoon” ei kuitenkaan koskaan pääse, jos ratkaisee ongelman vanhoilla säännöillä tai uusilla dieeteillä. Näin lopulta vain pahennat tilannetta. Ja ei herkkujen tarvitse olla ongelma. Ei niitä ole pakko välttää. Eivät ne ole myrkkyä, eivätkä ne tee sinulle pahaa, paitsi jos omaat pähkinäallergian ja syöt Snickersiä. Herkkujenkin kanssa voi oppia elämään tasapainoista ja terveellistä elämää.

Entä jos haluaa dieetata?

Ei dieettaaminen väärin ole. Eikä välttämättä edes tyhmää. Tyhmää siitä tekee sen, että se tehdään tyhmästi, vääristä lähtökohdista ja epärealistisilla tavoitteilla. Parhaimmillaan dieettaaminen voi olla ihan sairaan antoisaa ja palkitsevaa. Sillä ei voi kuitenkaan lähteä muuttamaan omaa suhdetta itseensä, hakemaan hyväksyntää, keräämään tykkäyksiä somessa tai kohottamaan itsetuntoa. Dieettaamisella ei normaalipainoinen paranna kokonaisvaltaista terveyttä, hyvinvointia tai vinoutunutta ruokasuhdetta. Dieettaamisella et saa onnellisuutta, vaikka se hetken huumalta voi parhaimmassa vaiheessa tuntuakin.

Edellä mainituista moni voi tulla sivussa tulokseksi prosessin kautta, mutta vain silloin, jos lähtökohdat ovat kunnossa ja tavoite oikeasti puhtaasti rakkaudesta itseensä ja intohimosta tekemiseen. Ei itsensä muuttamiseen tai ulkoisten normien vuoksi. Dieettamisen lähtökohta pitäisi olla se, että se oikeasti tuntuu innostavalta ja mieltä kutkuttavalta tavoitteelta. Oma ajatus taustalla pitäisi olla se, että oikeasti haluaa tehdä näitä asioita ja haluaa myös samalla kehittää omaa ajatusmaailmaansa. Halua kokeilla, panostaa itsensä positiivisen kautta ja ylittää itsensä, koska oikeasti uskoo itseensä. Halu oppia ja ymmärtää ja lopulta myös soveltaa.

ICIW-trikoot: TÄÄLTÄ*
ICIW-treenipaita: TÄÄLTÄ*

Kaikki ruokavaliot eivät ole perseestä. Kaikki ruokavaliot eivät ole joka tilanteessa täysin tarpeettomia. Ruokavalioiden tulisi opettaa, joustaa, auttaa hahmottamaan ja löytämään suunnan sitä tarvitseville sekä lopulta tehdä itsensään turhia. Silloin ne ovat tehneet tehtävänsä. Silti kaikki eivät todellakaan näitä tarvitse.

On myös huomionarvoista, etteivät kaikki tarkasti syövät tai dieettaavat ole häiriintyneitä tai vihaa itseään. Tässä kuitenkin vain ajatuksia sinne omaan kupoliin, kun ympäristön paine ja kulttuurimme tavat ohjaavat tälläkin hetkellä isoa osaa meistä miettimään, että josko tässä aloittaisi sen “terveellisen elämän” ja painellaan perse edellä puuhun mitä hurjemmilla megadieettiruokavalioilla.

Liiku tavalla joka innostaa. Syö monipuolisesti. Nauti ruuasta ja mauista. Jousta kaavoista. Panosta uneen. Ulkoile jos kerkeät ja jaksat. Ota pieniä tavoitteita, älä keikauta kulhoa. Et ole robotti. Olet ihminen.

Oikeasti ja kestävästi hyvinvoivaa vuotta 2020!

EDELLINEN JUTTUNI:
Dieetin jaksotus? Herkkujen välttäminen? Meitsi vastaa!