Masennus – paraneeko se koskaan?

(Scroll down for the post in English)

Olen aiemmissa postauksissa maininnut, että olen saanut masennusdiagnoosin kolme kertaa sitten kun täytin kaksikymmentä. Olen käyttänyt masennuslääkkeitä.  En ole niitä vastaan, mutta ne eivät ole masennusta minulta parantanut. Lääkkeet ovat tasoittaneet mieltä sen verran, että olen pystynyt käsittelemään masennuksen syytä. Vaikka minulla on ollut useampi masennuskausi, jolloin olen saanut taas F32.1 diagnoosin (keskivaikea masennus), ei masennus ole minnekään lähtenyt kausien välillä. Se on ollut taustalla ja siellä se on edelleen.  Elämässä on tullut tilanteita, joissa se on päässyt nostamaan päätään niin korkealle, että se on tullut päälimmäiseksi tunteeksi. Matka masennuksen kanssa on pitkä. Välillä matka on ollut kivistä, notkahduksia täynnä ja välillä on ollut tasaisempaa matkaa.

Onko masennus edelleen tabu? Ajattelisin, että kyllä on. Sitä joutuu aika häpeillen edelleen sairastamaan, vaikka se on tauti, johon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan sairastuu joka viides ja yli puolella heistä se uusi. Joillakin se kroonistuu pysyvästi ja naiset sairastuvat siihen miehiä helpommin. Masennus on siis hyvin yleinen sairaus. Laitettakoon paino sanalle sairaus. Se on sairaus siinä, missä muutkin ja siihen liitetystä stigmasta on hyvä päästä eroon. Masennuksestakin voi puhua. Siitä oikeastaan pitää uskaltaa puhua.

Itsetutkiskelu kannattaa

Masennuskausien aikana olen istunut useamman kerran keskustelemassa psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mikä ahdistaa. Olen myös käynyt useamman kuukauden kurssin, missä käsiteltiin pajon masennuksen itsehoitoa. Nyt kun mietin, että mikä noiden masennuskausien aikana ahdisti, en osaa sanoa. Nykyiseen verrattuna ne elämäntilanteet olivat paljon helpompia. Joku vain oli huonosti ja en osannut sitä itsekseni ratkoa. Alakuloisuuden tunne vain lisääntyi lisääntymistään ja sitten lähipiiri huomasi minun olevan niin masentunut, etten enää nähnyt omin avuin reittiä siitä pois.  Minun on edelleen melko helppo tipahtaa takaisin kuoppaan, josta en pääse ylös. Hälytyskellot soivat  kuitenkin nykyään sen suhteen herkästi ja osaan jo tunnistaa masennuksen merkit nopeasti.

Masennus vs melankolia

MS-tautiin sairastuminen olisi ollut varsin otollinen aika masentumiseen. Vaikka masennus ei ole suoranaiseti ms-taudin oire, on tautiin sairastuneella korkeampi riski sairastua masennukseen. Jos olet lukenut blogia jo pidempään, on vastaan tullut surumielisiäkin postauksia. Eihän tähän tautiin sopeutuminen ole edelleenkään helppoa. On itkettänyt ja kiukuttanut. Olo on ollut pidempään melankolinen. Ero näihin tunteisiin ja masennukseen on se, että muutaman päivän päästä – joskus seuraavanakin päivänä olo tuntuu taas kohtalaisen tasapainoiselta. Elämään mahtuu paljon aiheita kiitollisuudesta ja nauruun. Kävin sairastuttani istumassa psykologin luona kaksi kertaa. Huomasimme hänen kanssaan, että minulla on työkaluja millä selvitä tästä ja näin todellakin on. Ne ovat olleet masennuksen ennaltaehkäisyä.
Mitä ne omat toimivat työkalut sitten ovat? Pitkä matkani masennuksen kanssa on tuottanut myös paljon positiivisa tulosta vaikeiden hetkien lisäksi. Vuosien harjoittelun tuloksena taito käsitellä asioita ja puhua niistä (tai kirjoittaa). Olen ehkä kasvanut hitaasti aikuisuuteen. Vuosi vuodelta huomaan, että ymmärrän elämää paremmin. Minun on pitänyt kokea se ymmärtääkseni sitä paremmin. Tarinat siitä, kuinka ihmiset elävät elämänsä onnellisena loppuun saakka on todellakin tarua. Elämä on täynnä tunteita laidasta laitaan. Euforisesta hyvänolon tunteesta raa’alta tuntuvaan negatiiviseen oloon. Ne ja kaikki tunteet niiden väliltä ovat osa elämää.

Meillä ei ole kuin ”nyt”

Blogia lukevat ovat myös nähneet useasti, kuinka kirjoitan hetkessä elämisestä. Mindfulness taitaa olla edelleenkin hittisana ja vaikka en sen buddhalaisista juurista perusta, niin se on asian ytimessä. Hetkessä eläminen. Juuri tässä, juuri nyt. Sen opetteleminen on yksi keino, millä olen jaksanut MS-taudin kanssa – ja opetteleminen jatkuu edelleen. Raa’altakin kuulostava tosiasia on, että meillä ei ole mitään muuta kuin tämä hetki – vaikka kuinka haluaisimme toisin. Aika sekunti sitten on jo menneisyyttä ja seuraavasta sekunnista ei tiedä. Vaikka me kuinka ajatellaan pystyvämme hallitsemaan elämäämme näin sairastuttuani koen päivittäin, että pystyn vaikuttamaan aika pieneen osaan elämästäni. Elämä on ennalta-arvaamatonta ja kai siinä toisaalta piilee myös sen kauneuskin.

______________________________________________________________________________
In English: ”  Journey with depression”


Is having depression still a tabu? I’d say yes. Even if (in Finland) 1 in 5 do get ill will depression there is still a certain stigma with it. It is an illness. Yes, illness. Same as any other illness and something that can be talked about.


I have had depression three times since I was in my early twenties. I have used antidepressant. I am not against them but they have never cured my depression. Rather just balanced my head so I can process the cause of depression. 


I have sat opposite of psychologist or psychiatric nurse discussing why I’m feeling anguish. I have participated self help course for depression for several months. Now when I think back my life situation was much easier what I am going through now. Something just was wrong and I could’t solved them by myself. Even if I do not currently have depression I have very strong tendency to get it. It is so easy to fall back down in the dark hole where I cannot get up on my own. I though now the warning signs and am very vigilant with them. 


I am somewhat surprised that I did not become ill with depression after getting MS diagnose Even if depression is not direct symptom of MS people with it are more likely to get it compared to ones without MS. If you have read my blog before, you might’ve noticed quite melancholy posts every now and again. I still struggle accepting this illness. I have shed many tears and been angry. I have been feeling blue for days. The difference to depression is that after few days I feel more balanced. There is so much gratitude and laughter in my life. I did see psychologist twice after my MS-diagnose. We both came to the conclusion that I have enough tools to manage. Those tools have prevented depression. 


What are those tools. Skill to deal with issues and feelings rising and talk about (or write). If you’ve read my blog before you might have noticed how I write  a lot about living in the moment.  Think mindfulness is still The Word and even if I don’t particularly dig it’s roots in Buddhism the idea behind it is right to the point. Living in the moment. Just here, just now. 


The truth about life is not easy to deal with. The naked truth is that we do not have anything else apart from this exact moment. Your life second ago is the past and you do not know what can happen in the next second.  Even if we think we can control our lives my illness has taught me that we really can not. It is very small portion and quite trivial what we can control. Life is unexpected and I suppose there is also the beauty of it. 



Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *