Supernaisen tunnustuksia

Ihailen naisia, jotka saavat paljon aikaan. Tiedättekö, keitä tarkoitan? Nämä Supernaiset ovat kadehdittavia.  He ovat kauniita, menestyviä, kunnianhimoisia ja fiksuja, mutta silti lempeitä naisia ja äitejä. He huolehtivat itsestään ja luovat upean uran, samalla tuottaen älykästä jälkikasvua. Heillä tuntuu olevan loputtomasti energiaa käydä joogassa, harjoitella maratonille, laittaa terveellistä ruokaa ja hoitaa päivätyönsäkin siinä ohessa, kun ostelevat uusimpia muotivaatteita. He ovat täydellisiä! Miten heidän aikansa riittää tuohon kaikkeen? Mikä heidän salaisuutensa on?

Arvioimme ulkoapäin toistemme elämiä ja saavutuksia. Arviomme perustuvat mielikuviin, sosiaaliseen mediaan ja usein yksittäisiin havaintoihin. Kaikilla, myös mielikuviemme supernaisilla on samat 24 tuntia vuorokaudessa, kuin muillakin. Heidänkin lapsensa kiukuttelevat, välillä he nukkuvat huonosti, heillä on joskus huono iho ja riitoja puolison kanssa. He kärsivät toisinaan alhaisesta itsetunnosta, turvotuksesta ja ahdistuvat. Myös nämä naiset hukkaavat välillä motivaationsa, itsensä ja kontrollin. Heidän elämässään saattaa olla vastoinkäymisiä, joista muut eivät tiedä mitään.

Itselläni tulee hetkiä, jolloin elämänlangat menevät solmuun, ajatukset tukkivat aivot ja ahdistus tulevista tai tekemättömistä töistä täyttävät pään. Riittämättömyyden tunteet vanhempana ja äitinä tai ahdistus jostakin uudesta, menneestä tai nykyhetken riittävyydestä tekee voimattomaksi tai vihaiseksi. Mietin välillä itsekin, ihan tosissani, miten ehdin kaiken: tehdä kahta työtä, liikkua usein, kuskata lapsia harrastuksiin(minulla on sentään vain kaksi lasta), hoitaa kotia(jotenkuten) ja parisuhdetta(ihan hyvin), päivittää sosiaaliseen mediaan treenivideoita(liian usein?) ja valmistaa herkullisen terveellisiä perhepäivällisiä. Olla äiti, vaimo, opettaja, personal trainer, bloggari ja vielä nainen, joka pyrkii huolehtimaan omasta terveydestään ja ulkonäöstään. Toisaalta koen, etten joudu ponnistelemaan liikaa, jotta minulla löytyisi aikaa näille kaikille asioille, jotka elämääni kuuluvat. Ne ovat kaikki minulle tärkeitä asioita, joille haluan ehdottomasti aikaani antaa.

Ajattelen, että meidän tulisi elää arvojemme mukaan. Tehdä ja toteuttaa elämässämme niitä asioita, jotka ovat meille ja läheisillemme tärkeitä. Ihmiset pitävät kuitenkin tärkeinä hyvin erilaisia asioita. Toiselle ne ovat ulkonäkö, menestys, ura tai hyvinvointi, toiselle lapset, perhe, terveys tai oma mökki. Yhteistä näille kaikille tärkeille asioille on se, että nämä ovat, tai ainakin niiden pitäisi olla myös sellaisia asioita, joille niiden yksilölle tarjoaman merkityksen myötä löytyy myös aikaa.

Miten sitten elää omien arvojensa mukaan? Ensin täytyy tietenkin tunnistaa omat arvonsa ja mikä vielä tärkeämpää, laittaa ne tärkeysjärjestykseen. Jos perhe-elämä, liikunta, työ, terveellinen ruoka ja itsensä toteuttaminen ovat itselle tärkeitä asioita(niin kuin ne minulle ovat!), niin niille kyllä löytää aikaa. Niille löytyy aikaa tai sitten niille järjestetään aikaa, koska ne ovat minun elämäni TOP-vitosessa.

Ja sen jälkeen jää vielä luppoaikaakin. Päiviini mahtuu monta hetkeä, jolloin roikun esimerkiksi somessa tai teen, ”en mitään järkevää”. Pyrin kuitenkin pääasiassa tekemään asioita, jotka ovat minulle jossakin mielessä tärkeitä. Arvojensa vastaisesti eläminen on ainakin pidemmän päälle hyvin kuluttavaa.  Jos siisti koti on sydämen asia, niin aikaa tulisi löytää siivoamiselle. Tai sitten pitää palkata siivooja. Likaisessa ja sotkuisessa kodissa vuodesta toiseen eläminen kalvaa kauniista ja puhtaasta pitävän sydämen verille ja saa ärtyneeksi ja ahdistuneeksi.

Minulla on onnea, että saan jakaa arkeni toisen kanssa ja myös tukiverkko on lähellä tarvittaessa. Lapsillani on läsnäolevin ja paras isä, jonka tiedän. Sama mies on aina kannustanut minua omien unelmieni toteuttamisessa ja antanut minulle, aikaa, tilaa ja rakkautta, mahdollisuuden elää omien arvojeni mukaan. Lasten on minusta kuitenkin hyvä nähdä se, etteivät vanhemmatkaan ole täydellisiä. Se auttaa heitä hyväksymään oman epätäydellisyytensä.

Treenaaminen on ollut minulle aina intohimo ja siksi sille on löytynyt aikaa aina. Myös pikkulapsivaiheessa ja ruuhkavuosina. Nykyään liikkua ehtii hätä- tai parhaassa tapauksessa lasten harrastusten aikana tai aamuisin ennen töihin menoa, ruuat suunnittelen etukäteen niin, ettei epäterveellisiä valintoja tarvitse kiireessä tehdä ja työt pyrin hoitamaan tehokkaasti ja ripeästi, mutta hyvin.

Kaikella tällä ehtimisellä ja aikaansaamisella on myös kääntöpuolensa. Olen luopunut monista asioista. En juurikaan siivoa ja arkiruokaakin laitan melko mielikuvituksettomalla otteella. Telkkaria en katso, paitsi lasten kanssa. Ystäviä tapaan todella harvoin, mikä kyllä toisinaan harmittaa minua. Ymmärrän kuitenkin, ettei kaikkea voi saada. Baareissa käyn, ööö koskahan viimeksi. En silitä vaatteitani, shoppaile juurikaan tai ole kovinkaan innostunut sisustaja. Nämä olisivat varmasti tärkeitä asioita, mutta minun arvojärjestyksessäni ne eivät koputtele kärkisijoja.

Toivon, että myös ihailemani supernaiset elävät arvojensa mukaan, eivätkä suorita elämäänsä muille tai itselleen. Elämä on liian lyhyt sen pohtimiseen, miltä elämä näyttää somessa tai muiden silmissä. Elämä on myös liian lyhyt hukattavaksi sellaisten asioiden parissa, jotka ovat itselle merkityksettömiä tai jopa haitallisia. Omaa ajankäyttöään kannattaa pohtia. Kuluvatko minun 24 tuntiani niihin asioihin, jotka ovat arvojärjestykseni TOP-vitosessa? Supernaiset elävät ehkä juuri sellaista elämää, kuin aina ovat halunneetkin. Siihen vain sattuu kuulumaan kaikkea ja paljon. Omien elämiemme supernaisina me tiedämme, mikä on juuri meille tärkeää.

<3 Anna