Kuka meillä tekee kotityöt

Meillä ei laiteta kotitöitä exeliin, jotta ne menisivät varmasti tasan. En myöskään koe, että kotityöt riistäisivät mahdollisuuksiani harrastaa, kuten ilmeisesti moni suomalainen nainen, ja mieskin, kokee. Miten meidän perheessä sitten kotityöt on jaettu?

Kotityöt aiheuttavat käsittääkseni perheissä melko usein sananvaihtoa, riitoja ja jopa eroja. Siivous, pyykkäys, ruuanlaitto ja lastenhoito vievät paljon aikaa, puhumattakaan puutarhatöistä tai auton rassailusta. Jos kotityöt kuormittavat vain parisuhteen tai perheen yhtä osapuolta, voi tuloksena olla uupuminen. Pahimmassa tapauksessa parisuhteen toinen osapuoli uhriutuu ja hänestä kuoriutuu marttyyri, jos kotityöt vastentahtoisesti kaatuvat vain yhden ihmisen niskaan.

Naisten ja miesten työt

Kotitöiden jakaminen naisten ja miesten töihin tuntuu minusta vanhanaikaiselta. Paljon riippuu tietysti siitä, millaisessa taloudessa asuu (yksinhuoltajat hoitavat kaikki kotityönsä itse, eikä niille ole jakajaa!), ja millaisen mallin on saanut omasta lapsuudenkodista. Uskon, että meistä seuraavat sukupolvet eivät ajattele, että siivoaminen, ruuanlaitto, autonkatsastus tai vaikkapa pyykkihuolto olisivat jotenkin sukupuolikohtaisia.

Silti tutkimusten mukaan naiset tekevät edelleen suurimman osan kotona tapahtuvista kotitöistä, kuten siivoamisesta, pyykkihuollosta ja ruuanlaitosta. Kaikki tämä tehdään oman, usein vaativan työn, lastenhoidon ja muun elämän ohella. Ei siis ihme, jos harrastukset jäävät.

Kotitöistä, kuten siivoamisesta voi ilmeisesti myös pitää. Minulle ajatus on hyvin vieras. Näen kotityöt velvollisuutena, pakkona, jonain, joka nyt täytyy tehdä, jotta arki rullaisi eteenpäin ilman pöly/pyykki/nälkäkuolemakatastofeja. Toisaalta, onhan heitäkin, jotka harrastavat esimerkiksi liikuntaa vain siksi, että tietävät, että niin pitää tehdä, koska se on heille hyväksi. Vaikkei liikunta tuota heille tyydytystä, käyvät he kiltisti salilla ja lenkillä. Minulla sama ajatusmalli pätee kotitöihin: hoidan kotitöitä, koska ne on tehtävä.

Välillä huomaan kyttääväni, miten mieheni suoriutuu esimerkiksi pyykkien lajittelusta, mutta vuosien saatossa olen todennut, että hän hoitaa kotityöt ja lasten kasvatuksen yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minä. Muistan aina, kun yritin pinnistellä, etten olisi avannut suutani mieheni ollessa vauvan kanssa kotona, minun jo palattua töihin. Vauva oli nimittäin puettu joka päivä kulahtaneisiin sukkahousuihin ja bodyyn, vaikka kaapissa olisi ollut vaikka mitä ihania minun ostamiani hepeniä. Mitä sitten, jos hommat hoitaa vähän eri tavalla? Kunhan hoituvat.

Siivoaminen on pakkopullaa

Minulle kotitöiden tekeminen on siis silkkaa pakkopullaa. Näin on ollut aina. Jo lapsuudenkodissani huoneeni oli epäjärjestyksessä ja vanhemmat uhkailivat minua ties millä, kun en saanut pidettyä sitä siistinä. Pyykinpesu on ihan ok, mutta pyykkien kuivumaan laittaminen tai lajittelu ja kaapittaminen taas ovat minulle turhauttavia toimia. Silittämisestä selviää, kun ei silitä. Ruokaa on kiva laittaa viikonloppuna, jos siihen saa rauhassa keskittyä. Arkiruokien loihtiminen on mielikuvituksetonta ja välillä jopa ahdistavaa.

Onneksi olen kimpassa miehen kanssa, joka on erittäin hyvä niin siivoamaan, laittamaan ruokaa kuin tekemään muitakin kotitöitä, joten missään nimessä kotityöt eivät kaadu minun harteilleni. Meillä tekee se, kumpi ehtii tai kumpaa alkaa ensimmäisenä ärsyttää nurkkien sotkuisuus. Useimmiten tämä on mieheni.

Minulta puuttuu kotitöissä vaihde, jossa ikään kuin päivän mittaan tekisin koko ajan jotain pientä: nostelisin tavaroita paikoilleen tai järjestelisin vähän vaatekaappia. Joko kamani ovat räjähtäneenä ympäri kämppää tai sitten siivoan koko vaatekaapin kerralla, alusta loppuun saakka. Ja siihen meneekin sitten koko päivä. Saan melko usein noottia siitä, että jätän vaatteita lojumaan tai en laita tavaroista paikoilleen käytön jälkeen. Jostain syystä en myöskään osaa sulkea keittiönkaappien ovia..

Kotitöiden tekeminen on rakkaudenosoitus

Ajatelkaa, mikä rakkauden osoitus se on, kun tulen töistä siistiin kotiin, jossa odottaa ruoka! Saunakin on lämmitetty. Onko parempaa? Erityisen ihanaa se on jo siksikin, että mies tietää, etten erityisesti pidä kyseisten asioiden tekemisestä, ja hän tekee ne puolestani, minulle. Se on rakkautta se!

Koska kotityöt ovat itselleni lähtökohtaisesti asioita, joihin en tunne minkäänlaista vetoa, yritän päästä niissä mahdollisimman vähällä. Meillä on esimerkiksi jo vuosia käynyt siivooja. Kotitalousvähennyksen jälkeen kyseessä ei edes ole mikään luksuspalvelu. Itseasiassa maksan siivouksesta mielelläni, jotta itse vältyn siltä. Siivousfirman lisäksi kotiamme on käynyt siivoamassa oma äitini.

Ulkoistaisin kaikki kotityöt, jos voisin. Arvostan siistiä kotia, mutta silti priorisoin kaiken muun sen edelle. Lähden mieluummin lenkille, kuin jynssään lattioita. Lomilla yksi tärkeimmistä kriteereistäni on se, ettei minun tarvitse tehdä ruokaa, pyykätä tai siivota. Siksi en esimerkiksi ole halunnut lähteä nyt niin suosituille ”vuokrataan talo” –lomille, vaan kallistun hotelliin, jossa palvelut ovat valmiina.

Kuka meillä sitten tekee kotityöt? Mies siivoaa, laittaa ruokaa ja kuljettaa lapsia enemmän tällä hetkellä kuin minä. Minä taidan käynnistää pyykinpesukoneen hieman usemammin ja teen vaateinventaarion kahdesti vuodessa, mutta siinäpä meriittini sitten olivatkin. Ulkopuolinen siivooja on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä ja vapauttaa valtavasti aikaani ja energiaani muille, tärkeänä pitämilleni asioille. Myös stressi vähenee.

Onkohan minulla vielä mahdollisuus oppia pitämään kotitöistä? Onnistuisikohan asennemuutos sanoista “on pakko”, “pitää” sanoihin “voin” ja “saan”? Vai onko kotitöistä edes pakko pitää, jos ei tahdo? Miten teillä jaetaan kotityöt ja tuleeko niistä sanomista?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Tukkakriisin lopputulos + KUVAT

Tuu instaan: @ansaivo