Tukkakriisin lopputulos ja kuvat

Vielä kerran: tukkakriisi. Kerroin tällä viikolla tukkakriisistäni tässä postauksessa. Kampaajakäynnin jälkeen lopputulos ei ollut sitä, mitä olin ajatellut. Hiukset olivat harmaan sinertävät ja tunkkaisen tummahkon sävyiset.

Hiukset tänään aamulla klo 9. Pohjaväri on samea ja viileän harmaat raidat ohimolla korostuvat turhan selvästi.

Postaukseen tulleen palauteryöpyn perustella en ollut kokemusteni kanssa yksin. Ilmeisesti todella moni oli kokenut vastaavan tilanteen. Jopa äitini soitti, ja kertoi vuosien takaisesta kampaamokäynnistä, jonka tuloksena olivat kuulemma kammottavat keltaiset palkkiraidat, joita hän oli mennyt korjauttamaan toiseen kampaamoon.

Suurin osa ei ollut kehdannut sanoa kampaajalle, että “ei, nyt ei ole kyllä yhtään kiva!”. Vain harvat olivat saaneet suunsa auki heti kampaajan käsittelyn jälkeen, ja useassa tapauksessa hiuksia oli menty korjaamaan toiselle kampaajalle. Alkuperäinen kampaamo menetti asiakkaan, usein lopullisesti.

Kampaamossa oli luettu blogipostaukseni

Minä opin tästä tapauksesta, että pitäisi olla rohkeampi ja sanoa kampaajalle suoraan, ja mieluiten heti, että ei pidä  lopputuloksesta. Toisaalta, sain myös muutaman kommentin siitä, että on raukkamaista kirjoittaa blogissa asiasta jälkeenpäin. Jotkut olivat sitä mieltä, että hiukseni laittaneen harjoittelijan ja kampaamoyrittäjän on todella ikävä lukea asiasta täältä blogista.

Itseasiassa he lukivat asiasta blogista. Sain nimittäin edellispäivänä kampaamosta viestin.

Viestissä todettiin, että heistä oli ikävä kuulla, ettei lopputulos miellyttänyt. Harjoittelijalle palautteeni oli kuulemma todella arvokasta, eikä kukaan sellaisesta pahastu. Kampaamosta kerrottiin, että valituksia tulee jopa 30 vuotta alalla olleille kampaajille. Viesti jatkui erittäin ystävälliseen ja asialliseen sävyyn: “Meillä on tavoitteena saada tietysti jokainen asiakas tyytyväiseksi. Aina saa ja pitää antaa palautetta, niin hyvässä kuin pahassa! Mikäli tahdot, harjoittelijamme korjaa hiuksesi haluamallasi tavalla aivan veloituksetta. Mukavaa viikon alkua ja kiitos asiallisesta tekstistäsi blogissa.”, päättyi viesti.

Mitä mahtavaa asiakaspalvelua ja asiakaslähtöisyyttä! Ammattitaitoista suhtautumista omaan työhön ja yrittämiseen! Arvostan todella paljon.

Kampaajan uudelleenkäsittelyssä

Viestin perusteella rohkaisisin siis kaikkia muitakin avaamaan reilusti suunsa ja kertomaan mielipiteensä lopputuloksesta kampaajalle. Toisaalta muistuttaisin myös siitä, mistä puhuin jo edellisessä postauksessa: on pystyttävä kertomaan kampaajalle, mitä haluaa ja mitä ei halua, varsinkin, jos kampaaja on uusi. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia!

Ja tänään olin siis sitten taas kyseisessä kampaamossa, samaisen harjoittelijan tuolissa. Harjoittelijaa ohjasi sama kampaaja, kuin edelliselläkin kerralla. Tunnelma ei, ainakaan minun puoleltani ollut ollenkaan kiusallinen, päinvastoin. Sain lämpimän ja ystävällisen vastaanoton. Kahden tunnin kuluttua peilistä katsoi onnistunut lopputulos ja omannäköinen tukka. IHANAA!

Hiukset heti tämänpäiväisen kampaajakäynnin jälkeen klo 11.
Nappasin kuvan nopeasti koulussa oppituntien välissä.

Harjoittelija kertoi, että oli heti ensimmäisen käyntini jälkeen jäänyt pohtimaan, että soittaisinko maanantaina, etten ollut tyytyväinen. Hänkin oli siis aavistanut, ehkä kehonkielestäni, etten ollut ensimmäisellä kerralla aivan vakuuttunut hiuksistani.

Minusta harjoittelija osoitti erittäin ihailtavaa ammatillista kypsyyttä. Hän pystyi ottamaan vastaan hienosti palautteeni, tunteeni ja ajatukseni. Hän ei kokenut asiaa henkilökohtaisena loukkauksena, päinvastoin. Minusta hän toimi mallikkaasti! Voisin hyvin mennä hänen asiakkaakseen jatkossakin.

Minun hiukseni ovat nyt kirkkaat ja luonnollisen vaaleat. Tunkkaisuus ja selkeät palkit ohimolla ovat poissa. Hiuksia raidoitettiin jonkin verran lisää siten, että kokonaisilme on nyt liikkuva ja kaunis. Hiuksia voi pitää nyt myös kiinni korkealla ponnarilla.

Olen todella tyytväinen, että tukakkriisini sai näin hyvän lopputuloksen. Erityiskiitos Hiusten Olohuoneelle, joka suhtautui koko  asiaan erittäin ystävällisesti. Taitoa ja näkemystä teiltä ei puutu, ja tulen mielelläni jatkossakin asiakkaaksenne. Sitäpaitsi kampaamossanne vallitsee tosi hyvä fiilis.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Pankkikortti kopioitu! – Väärinkäyttöyritys ulkomailla.

Tuu instaan: @ansaivo

kauneus hiukset hiusvarit harmaat-hiukset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *