Smoothiebowl ylijäämäpuurosta

smoothiebowl2

Aurinkoista huomenta!

Meillä asuu kotona innokas vapaa-ajan kalastaja ja viikottainen kalaan lähtö tapahtuu usein jo ennen kukonlaulua. Nyt sinä kuvittelet, että meillä herkutellaan viikottain ihanilla lähivesien antimilla, no kerronpa totuuden, että ei herkutella. Mies harrastaa hauenkalastusta (niillä on muuten oma monituhatpäinen facebookryhmänsäkin) ja tapana on, että pyydetyn kalan kanssa poseerataan (mielellään niin että kala on mahdollisimman lähellä linssiä suuremman efektin aikaansaamiseksi) sitten se mitataan ja päästetään takaisin luontoon. Eli ei näy juurikaan itsepyydetttyä kalaa meidän pöydässä..Pari kertaa on  mies tuonut hauen kotiin ja valmistanut pakastimeen haukimurekepihvejä. Pitkän taistelun tuloksena keittiö haisee viikon kalalta ja on pihvien paistaminen muutenkin melko työlästä hommaa, mutta hyviä ne kyllä on!  Itsepyydettyä kuhaa (vai oliko se siika?) ja ahventa olen nähnyt kerran keittiössämme.

hauenkalastaja

Mies tykkää syödä aina aamuisin puuroa ja keittää samalla sitä koko kattilallisen. Sinänsä ihana idea, että minua odottaa herättyäni valmis puuro kattilassa, mutta käytännössä puuro on jäähdyttyään vain muisto entisestä. Jokainen joka on joskus päässyt jäähtynyttä kaurapuuroa uudelleen lämmittämään tietää, että rakenne ei vaan ole enää entisellään. Minä olen melko tarkka puurostani, eikä siinä saa olla paakkuja. Muutaman kuukauden jäähtynyeen puuron kanssa tapeltuani (usein pöydät lainehtii maitoa, kun se ei vaan sekoitu jämäkän puuron joukkoon) ajattelin kehittää uuden tavan syödä ylijäämäpuuro, nimittäin Smoothiebowl ylijäämäpuurosta! Ja oli muuten hyvää! Itse valmistin Smoothiebowlin sekoittamalla puuron joukkoon omenamehua, mustaherukoita, mustikoita, luonnonjogurttia ja vaniljanmakuista heraproteiinijauhetta. Päälle pilkoin kiiviä ja ripottelin pistaasipähkinärouhetta, mehiläisen siitepölyä sekä mustikoita. Ensi viikolla kokeilen jotain muuta makuyhdistelmää. Sinä voit käyttää puuroosi mieleisiäsi marjoja, mehua ja superfoodeja sekä lisäksi tarvitset maustamatonta jogurttia.

Smoothiebowl ylijäämäpuurosta, yksi annos 400 kcal, 24g pro, 47g hh 10g rasvaa sekä 8 g kuitua

1 annos (300g) valmista, jäähtynyttä (kaura)puuroa

1 dl tuoremehua

1 dl marjoja

1 dl maustamatonta jogurttia (vegaaniversioon esim. kookoksella maustettua soijajogurttia)

3 rkl vaniljanmakuista heraproteiinijauhetta tai riisiproteiinijauhetta

päälle tuoreita hedelmiä ja marjoja sekä 1 rkl pähkinärouhetta

  • Laita kaikki ainekset päällisiä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.
  • Kaada kulhoon ja koristele.

 

tyhjä puurolautanen

Kommentit (1)
  1. Tämä on mainio ohje. Silloin harvoin kun puuroa jää, olen yleensä leiponut sämpylöitä, mutta tästä smoothiesta on tullut meillä suosikki 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *