Osa-aikavegaani – mun valinta (ainakin tällä hetkellä)

Osa-aikavegaanius on mun valinta (ainakin tällä hetkellä). Multa kysyttiin jälleen kerran lomakuvia instagramiin laittaessani, että millaista vegeruokaa löydän reissuissa ja mitä yleensä reissussa syön? Instagram-tilini on tosiaan nimeltään vegelinda ja kirjoitan vegetreenari-nimistä blogia, eikö näiden nimien takana siis pitäisi häärätä yksinomaan kasvisruokaa syövä henkilö? No, ajattelin antaa tähän nyt pitkän ja perusteellisen vastauksen.

Gnocchit ja riesling

Osa-aikavegaani käytännönsyistä

Voisin tituleerata itseäni osa-aikavegaaniksi, sillä ruokavaliooni sisältyy kasvisten lisäksi myös eläinperäisiä tuotteita, ei välttämättä joka päivä tai joka aterialla, mutta kuitenkin. Näin on ihan käytännön syistä ja myönnettäköön, osa-aikavegaaniuteni on myös makuasia. Esimerkiksi vuustoja eli kasvipohjaisia juustoja en oikein ymmärrä. Miksi syödä jotain juustonkaltaista mikä ei maistu millekään, eikä sisällä mitään terveydelle hyödyllistä, vaan lähinnä tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa? Toinen ongelmallinen ruoka-aineryhmä ovat kasvipohjaiset jogurtit, joista kelpuutan ruokavaliooni lähinnä soijapohjaiset valmisteet, joilla on maitotuotteisiin verrattava ravintoarvo. Monet kaurapohjaiset “gurtit” ovat lähinnä hiilihydraatinlähteitä, jotka täytyy täydentää proteiinilla ollakseen hyviä välipaloja liikkujalle. Koska treenaan tavoitteellisesti ja haluan syödä treeniä tukevaa ruokaa, täydennän kasvisruokavalioni arjessa kananmunilla, hapanmaitotuotteilla sekä lomilla ja silloin tällöin arjessa kalalla ja äyriäisillä. Kasvimaitoja olen oppinut käyttämään ja kahvini vaalennankin mieluiten kauramaidolla ja lihankorvikkeet olen sisällyttänyt ruokavaliooni varsin mutkattomasti kasvisruokataipaleeni alusta saakka.

Vegepizza Kroatiassa

Lihaton vuodesta 1997

Lopetin lihansyönnin vuonna 1997 eli kun olin 15-vuotias, tuolloin vegaanius oli suosittua ystäväpiirissäni, jossa pohdittiin paljon ympäistöasioita ja eläintenoikeuksia. Alkuun olin täysin vegaani, mutta totesin piakkoin, että kotikaupunkini vegeruokavalikoima saati omat kokkaustaitoni eivät pitkälle riittäneet. Lisäsin pian ruokavaliooni maitotuotteet ja kananmunan ja reseptejä löytyi heti paljon enemmän ja kouluruokaakin oli taas tarjolla. Yliopistoaika kului pitkälti vegeillessä, oi niitä Unicafen vegeruokia on edelleenkin ikävä! 8-vuotta sitten esikoistani odottaessani laajensin ruoka-ainevalikoimaani kalalla ja äyriäisillä ja ruokavaliooni alkoi löytyä erilailla rentoutta ja liikkumavaraa.

Fetasalaatti

Vegaanina perhelomalla? Kokeiltu on, ei onnistu!

Olen harmillisen usein havainnut, että kasvisruokaa (saati sitten täysin vegaanista ruokaa) ei yleensä ulkomailla ns. perusravintoloiden ruokalistoilla ole (tai no jos patonkia ja vihreää salaattia ei lasketa mukaan). Kyllä se vaan niin on, että me skandinaavit elämme ihan omassa vegekuplassamme, josta mm. Keski- ja Etelä-Euroopassa ei tiedetä mitään. Monissa maissa kasvisruoka mielletään kasvista sisältäväksi ruoaksi, missä saattaa jopa olla lihaa mukana tai ainakin ruokalajin pitää sisältää maitoa ja kananmunaa. Yritä siinä sitten saksaksi tai italiaksi sönköttää, että ei eläintuotteita minulle pliis, kun ei ole yhteistä kieltä.

Olen yrittänyt vegeillä Italiassa, ei tule mitään, juustoa on joka paikassa. Itävallassa vieraillessani minulle tarjottiin lähinnä alkupaloja ja keittoja ja nälkähän niistä jäi. Kroatiassa taas kasvisruoka on ihan tuntematon käsite, listalla on joko lihaa, kalaa tai pizzaa – ota tai jätä.

Japanissa vuonna 2008 matkustellessani nykyisen aviomieheni kanssa oli pinna vähän kireällä kun metsästettiin tuntikaupalla kasvisruokaa tarjoavaa ravintolaa, no ei löytynyt..Viikko meni vegesushia syödessä ja aika tylsää oli. Ilta päättyi usein mökötykseen ja ruokapettymystä paikkailtiin jälkiruoalla. Ehkä nyt on toisin, mene ja tiedä.

tofuannos
Chimichurritofua omasta grillistä

Saisiko olla vegeä lapset?

Olen lukuisat kerrat käyttänyt lomilla tuntikaupalla aikaa vegeravintoloiden etsintään ja kiljunut innosta, kun olen sellaisen löytänyt. Reissaan 90 % perheeni kanssa, johon kuuluu minun lisäkseni sekaani (tosin kasvispainotteisesti syövä) aviomies ja lapset 5- ja 8-vuotta. Esikoiseni on äärimmäinen nirsoilija (en tiedä mitä me vanhemmat ollaan tehty väärin!) ja siinä riittää haastetta jo riittämiin, että saadaan hänet kylläiseksi. Kuopus taas on kaikkiruokainen ja hän syö mitä eksoottisempia ruokia, mm. etanat ovat hänen suurinta herkkuaan.

Muutaman kerran olen lomalla valinnut omasta mielestäni huikean kasvisravintolan illallispaikaksi ja lopputulos on se, että lapset närppii vegeannoksiaan ja katselee kaihoisasti naapuriravintolan suuntaan..Olen todennut, että vegeä heille ei kannata tässä vaiheessa tuputtaa, kun ei ne osaa sitä arvostaa..

Kala-annos Kroatiassa

Terveellisyys ja helppous on tärkeää

Olen huomannut, että etenkin ravintoloissa ja ulkomailla ruokaillessa ruokavalio on mahdollista toteuttaa paljon terveellisemmin, kun voi tilata kala- ja äyriäisruokia. Lakto-ovoruokalajit ovat lähinnä juustolla ja kermalla kuorrutettuja kasviksia ja toisessa ääripäässä ovat vegaaniset superkevyet keitot tai salaatit, joilla ei vatsa täyty. Oma terveys ja läheisten hyvinvointi ovat mulle prioriteetteja ja siksi valintani on usein ravintolassa kala-ateria.

Tyttö ja kalmariannos

Osa-aikavegaani eli kasvispainotteinen ruokailija

Kasvispainotteinen, lihaton ruokavalio on siis mun juttu. Kotona Suomessa on helppo toteuttaa treeniä tukevaa kasvisruokavaliota, kun valmistaa ruokaa itse ja marketit ovat pullollaan kasviproteiinituotteita sekä erilaisia kasvimaitotuotteita. Ongelmia ilmenee toki välillä, kun pitäisi ehtiä ja jaksaa valmistaa vegaanista ruokaa itselle ja toista ruokaa muulle perheelle. Useimmiten se onnistuukin, mutta toisinaan arki on kiireistä ja aikaa on vain yhden ruoan valmistamiseen, siinä tilanteessa lakto-ovoruoat ovat hyvä kompromissi. Kyllä meidän lapset syövät toki kasvisruokiakin, mutta vaihtelun vuoksi ruokavalioon sisältyy kasvisten lisäksi eläinperäisiä ruoka-aineita.

Liikkujan ruokavalio on toki mahdollista teoriassa toteuttaa vegaanisena, mutta käytännössä 100 % vegaaninen treeniruokavalio on vaan mahdoton yhtälö ainakin minulle tässä elämänvaiheessa. Kannustankin kaikkia lisäämään kasvisruokaa omaan ruokavalioonsa vaikka ateria kerrallaan ja olisi hienoa, jos pääsisimme eroon tästä vastakkainasettelusta vegaanit vs sekaanit. Kasvisruoan lisäämisellä ja lihan vähentämisellä/välttämisellä on positiivisia vaikutuksia paitsi omalle terveydelle niin myös ilmastolle ja tämän valinnan voi meistä suomalaisista ihan jokainen arjessaan silloin tällöin tehdä ilman sen kummempaa päätöstä vegaaniksi ryhtymisestä.

Tuorepuuro maistuu mulle usein aamupalaksi

Peace and love, 

 

 

 

treeni-ja-ravinto kasvisruoka ruokavaliot proteiini
Kommentit (12)
  1. Niin totta, olen kanssasi täsmälleen samaa mieltänyt viimeisessä lauseessa kiteytät asian mielestäni loistavasti! Jokainen vegevalinta on kotiinpäin, jos asiaa haluaa niin ajatella, mutta perhelomaa tai tai muita hetkiä on turha pilata pitämällä periaatteeista liian tiukasti kiinni. Arjen stressiä samasta syystä on myös ihan turha lisätä. Toivottavasti et ole saanut negatiivista palautetta ajatustesi kanssa, mielestäni asenteesi on erinomainen eikä myöskään omasta (tai lastensa!) terveydestä ole syytä yhtään tinkiä.
    Ihanaa loppulomaa teille❤️

    1. Jep. Äitinä tilanne on hieman eri kuin esimerkiksi, jos elelsin yksin ja matkustelisin ilman lapsia. Stressi vähenee huomattavasti, kun antaa itselleen luvan syödä kalaa ja äyriäisiä esimerkiksi juuri tälläkin Kroatian lomalla. -Linda

  2. Miten sattuikaan, että juuri tänään mietin tällaista aihetta itseeni liittyen, ja kun avaan somen niin ensimmäisenä tuli tämä tekstisi esille. Oma ruokavalioni aika lailla saman tyyppinen aika lailla samoista syistä, hyvä kirjoitus, kiitos tästä!

    1. Kiva kuulla Sarianna! -Linda

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *