SILJA LINE; allergiaperheen risut ja ruusut

Kesällä 2018 kävimme ensimmäisen kerran 23h risteilyllä Silja Linella; siitä jutun voit lukea tästä. Kesäkuussa 2019 teimme päiväristeilyn Helsinki-Tallinna välillä, kun kävimme shoppailemassa Leolle ruokaa. Nyt olimme viime lauantaina saaristoristeilyllä eli 11h risteily Turku-Maarianhamina. Reilu vuosi sitten emme uskaltaneet ruokailla laivalla, mutta tänä vuonna uskalluimme siihenkin. Tämä postaus pitää sisällään ruusuja aamupala-buffetista sekä risuja lasten leikkipaikasta allergiaperheen silmin.

ENSIN RUUSUT BUFFETISTA

Ensimmäisenä varasin matkan, kun saimme postissa ale-kupongin. Sen tehtyäni juttelin Silja Linen chatissa ihmisen kanssa, tiedustellen voisiko Leolle ehkä löytyä ruokaa aamupala-buffetista, jonka olin meille varannut. Chatissa ollut asiakaspalvelu antoi sähköpostiosoitteen, johon sain laittaa meidän tapauksessa sopivat ruoka-aineet. Pari päivää myöhemmin minulle vastattiin, että aamupala onnistuu ja tervetuloa buffettiin.

Pessimisti sisälläni tietenkin oli pakannut muiden eväiden mukaan myös aamupala-syötäviä mukaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Laivalla menimme buffettiin ja ohjeistuksen mukaan kysyin heti nimelläni pojalle ruokaa. Minua oli ikäänkuin osattu jo odottaa ja keittiöön käytiin ilmoittamassa saapumisemme. Hetki siinä meni ja Leolle tuotiin oma aamupala pöytään.

Leo sai kunnon herkkuannoksen; pensasmustikoita, vesimelonia, vadelmia sekä suuren puuroannoksen. Meidän sopivien listalla ei paljon enempää olisi voinut toivoa vaan tämä oli paljon enemmän, kuin uskalsin edes toivoa. Leo söi pensasmustikat, vadelmat, vesimelonit sekä muutaman lusikallisen puuroa; ei-niin-hyvä-ruokahalu oli nähtävillä tämänkin annoksen kohdalla. Mutta ei ainakaan loppunut kesken!

Myös minä sain herkulliset aamupalat. Saatoin sortua buffetissa muutamaan minulle ei-niin-sopivaan-ruokalajiin, mutta.. Minun vatsani onneksi sietää yksittäisen repsahduksen kohtuullisilla oirehdinnoilla. Mutta herkullista oli. Ja tarjolla oli myös mm. maidottomia maito-vaihtoehtoja jne. Eli hieno buffet kaikkinensa ja täydet pisteet sille; äidiltä sekä muutaman ruoka-aineen lapselta. Paljon kuulee sitä, että Silja Line onnistuu vaihtelevalla menestyksellä näissä, mutta me saimme onneksemme sen positiivisen kokemuksen.

SITTEN RISUT LEIKKIPAIKALTA

Positiivisten asioiden jälkeen on hyvä lähteä antamaan risuja reissullemme. Nimittäin leikkipaikalla koin pienen järkytyksen ja me poistuimme sieltä n. tunti ennen satamaan pääsyä, koska yksinkertaisesti se meni hiukan liian pelottavaksi allergisen lapsen äidin silmin katsellen.

Lasten leikkihuoneessa myytiin pirtelöä. Ei siinä vielä mitään, mutta sitä pirtelöä sai mitä ilmeisimmin juoda samalla kuin leikki. Haluatteko kuvitella tilanteen, jossa kuuden lapsen porukka saa pirtelöt käsiinsä; he juoksevat, touhuavat, pelaavat pelejä, laskevat niitä pirtelöitään lattioille ja hyllyille. Unohdetaan ne allergialasitkin alkuun! Varmaan aika moni pystyy kuvittelemaan päässään läikkyvät pirtelöt, jopa kaatuilevat pirtelöt, pirtelöä kaikkialla. Yksinkertaisesti sen sotkun, jonka sellainen toiminta aiheuttaa. Eli ylipäänsä tuntuu uskomattomalle, että lasten leikkipaikalla on lupa ruokailla ihan missä tahansa. Koska se sotku!

Sitten laitetaan ne allergialasit päähän. Pirtelöä lattialla, seinässä, lasten vaatteilla, leluissa.. Ja me emme edes jääneet Leon kanssa katselemaan lopputulosta vaan lähdimme aika nopeasti pois tilanteen iskiessä. Ei, emme voineet jäädä, koska todennäköisesti lapseni ei olisi kestänyt sellaista kuormitusta. Maito kuitenkin on meillä ollut paha ja pitkään aikaan emme ole sitä kokeilleet, joten tarkkaan tietoa reagoinnista ei ole. Eikä tehnyt mieleni alkaa selvittämään asiaa laiva-olosuhteissa.

Ainoa mietteeni oli, että miksi siellä lasten leikkipaikalla ei ollut vaikka muutamaa pöytäpaikkaa varattuna ihan tätä syömistä varten (pöytiä ja tuoleja oli, mutta kehoitus ruokailla niiden äärellä uupui ainakin mielestäni). Vaikkapa “Ruokailethan tässä ja jatkat vasta sen jälkeen leikkejä!” tai mitä tahansa. Ymmärrän, että kesken leikkien voi yllättää tarve tankata ja joillekin se on helpointa hoitaa siellä lasten leikkipaikalla (vaikkapa useampi lapsi, eri aikaa tarve tankkailulle jnejnejne ihan mitä tahansa). Muutama pöytä sinne sivustalle, jotka olisi tarkoitettu nimenomaan syömistä ja edellä mainittuja pirtelöitä varten. Perheiden ei tarvitsisi poistua leikkipaikalta, mutta sotku olisi vähäisempää ja myös allergisten lasten mukavat leikit voisivat jatkua ilman pelkoa.

Ja kyllä, olen laittanut myös Silja Linelle palautetta menemään asiasta ja kyselyä, että miksi näin.

MITEN RISTEILY SUJUI MUUTEN?

Luulen, että meillä oireiltiin myös laivalle itselleen. Mutta toisaalta herkkiksen kanssa se on odotettavissa; allergeenejä on tuoksuista ruoanjämiin kaikkialla, sisäilmaa unohtamatta. Siihen kun lisätään muu aistikuormitus ja lähtöjään jo ei-niin-hyvä-olotila, niin olihan se odotettavissa. Mutta meillä oli hauskaa! Ja niitä hauskoja hetkiä yksinkertaisesti tarvitaan tämän kaiken arjen ja sairastelun keskellä. Ennen seuraavaa laivareissua keräämme jälleen voimia ja voi olla, että se on ajankohtaista suunnilleen vuoden päästä aikaisintaan, mutta.. Seuraavakin kerta varmasti tulee.

sairaudet allergia lapsen-astma
Kommentit (8)
  1. Mira / Blinger shimmer -blogi
    11.9.2019, 07:53

    Ei-allergisenakaan ei kyllä olisi mukavaa saada pirtelöitä sun muita päällensä. Erikoista, että leikkipaikalla ei ole näinkin perusasiaa huomioitu – jo ihan siivouksenkin kannalta.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      15.9.2019, 18:55

      No siis nimenomaan tämä! Jo pelkän siivoamisen ja yleisen viihtyvyyden vuoksi minusta kummallista.

  2. satu - tsajut.fi
    11.9.2019, 08:52

    Ihana, että teille osui Siljan onnistuminen. Meille joitain vuosia sitten osui se toisenlainen kokemus. Olemme puhuneet risteilystä nyt syksyllä joten on hienoa kuulla, että homma on ilmeisesti siellä muuttunut 🙂

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      15.9.2019, 18:56

      Voi ei, että osunut huonompi kokemus teille! Meilläkin tämä on toki vain yksittäinen kokemus, mutta buffetin osalta tosissaan onnistunut. Sitä aina toivoisi, ettei tällaiset asiat olisi “tuuripeliä”..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *