SIITEPÖLYALLERGIA

Siitepöly, tuo niin montaa tähän aikaan vuodesta kiusaava asia. Ei tarvitse, kuin vilkaista Norkko.fi:tä ja tietää kyllä tasan tarkkaan, miksi se oma nenä vuotaa ja keuhkot on joutunut ahtaalle. Kun katsoo esim. Turun tilannetta (ja monen muun kaupungin tilannetta yhtälailla), niin tulevina päivinä voi odottaa olon muuttuvan vielä heikommaksi.

SIITEPÖLYALLERGIA OIREET

  • nuha
  • nenän kutina
  • nenän tukkoisuus
  • aivastelu
  • yskä
  • astmaoireilut
  • silmäoireet; punoitus, kutina, vetistely, kirvely
  • Mahdollisesti atooppisen ihottuman paheneminen
  • Väsymys

KOIVUN SIITEPÖLY RUNSASTA

Tällä hetkellä koivun siitepöly on runsasta maan etelä -ja länsiosissa, itäosissa koivun siitepöly on runsasta. Sitä tulee edelleen kaukokulkeutumana Ruotsista sekä Baltiasta ja sen lisäksi sen kukinta voimistuu tällä hetkellä koko aika omassa maassamme. Pohjois-Suomessa koivun kukinta on vasta odotettavissa jonkin ajan kuluttua.  Eli aivan vielä ei ole näkyvissä helpotusta meille, joilla koivu on suurin siitepölyallergeeni. Sen sijaan lepän kukinta alkaa olla eteläisessä Suomessa jo ohitse kokonaan ja heikentyy keskiosissa, mutta pohjois-Suomessa kukinta jatkuu vielä.

RISTIALLERGIAT

Koivulla on ristiallergioita jonkin verran ja osa siitepölyallergiasta kärsivistä oireilee näille (Allergia & iho & astmaliiton mukaan liki joka toinen koivun siitepölyallerginen reagoi ristiallergiana juureksille ja hedelmille). Ristiallergialla tarkoitetaan ruoka-aineita, joille reagoi pääasiassa ainoastaan siitepölykaudella, mutta toki osa voi reagoida näille ympäri vuoden. Tämä johtuu siitä, että monet hedelmät, vihannekset ja juurekset sisältävät siitepölyjen valkuaisaineita muistuttavia valkuaisaineita. Kun sitten siitepölyallerinen syö esimerkiksi kypsentämätöntä omenaa, niin suun limakalvot reagoivat, kuin olisivat kohdanneet koivun siitepölyä. Yleensä ristiallergioista tulevat oireet ovat lieviä, vaikkakin ikäviä. Mutta siitepölyallergia oireet johtavat hyvin harvoin vakavaan oireilun. Oireita ristiallergioista voivat olla esim.:

  • Suun ja nielun kutinaa
  • Korvien kutinaa
  • huulien ja suun limakalvojen pientä turvotusta
  • Silmätkin saattavat oireilla, jos esim. hedelmän mehua päätyy sinne käsien välityksellä
  • Raakojen juuresten käsittely, kuten esim. perunan kuoriminen voi aiheuttaa iho-oireita

Osalla, kun siitepölykausi on ohi, niin oireilua ei välttämättä tule enää lainkaan kyseisistä ristiallergioista. Osalla näistä tulee oireita ympäri vuoden. Monesti näiden ristiallergioiden kohdalla auttaa, kun se keitetään tai kypsennetään, koska tällä voidaan vähentää niiden allergisoivuutta reilustikin. Osalla auttaa esim. juuresten kohdalla jo pelkkä raastaminen, joka saa allergisoivuutta vähennettyä (proteiinirakenteet hajoavat ja sen vuoksi siitä voi tulla siedetympi).

Allergiaa aiheuttavia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä (listaus suoraan Allergia&Iho&Astmaliiton sivuilta)

  • peruna raakana
  • porkkana raakana
  • paprika
  • palsternakka
  • tomaatti
  • selleri
  • omena
  • päärynä
  • luumu
  • kiivi
  • persikka
  • pähkinä ja manteli

LÄÄKITYS KUNTOON

Ainoa keino selvitä siitepölyallergisena keväästä on aloittaa allergialääkitys hyvissä ajoin keväällä, jo ennen pahimpien oireiden alkamista ja lisätä lääkitystä kevään edetessä. Ainakin omalla kohdallani tämä on todellakin ainoa keino edes teoriassa selvitä. Nykyään apteekin hyllyltä löytyy käsikauppatavaranakin jo suurehko valikoima erilaisia antihistamiini-tabletteja, nenäsuihkeita ja silmätippoja, joilla hoitaa siitepölyallergia oireita. Sen lisäksi lääkärit pystyvät määräämään vielä montaa erilaista, jos apteekista saatavat eivät ole riittäviä.

Minulla menee antihistamiinitabletit, jotka juuri vaihdettiin lääkärin toimesta vahvempiin. Lisäksi menee nenäsuihketta sekä silmätippoja. Keuhkoille astmalääkettä, vaikka sitä ei muuten vuoden mittaan tarvitsekaan. Ja viime viikoilla jouduin jo hakemaan lääkäriltä kortisonikuurinkin, jolla hoitaa pahinta oloa pois. Eli, jos olo tuntuu pahalle ja mikään ei tunnu auttavan, niin kannattaa suunnata lääkärin puheille ja yrittää sieltä saada lisää apuja. Toki lääkärinkin eväät ovat rajalliset siitepölyallergian kohdalla.

SISÄTILOIHIN VAIN

Ihannetilanteessa sitä linnoittautuisi sisätiloihin, ei tuulettaisi lainkaan ja eläisi onnellisena neljän seinän sisällä. Tämä ei kuitenkaan kovin monella ole mahdollista; minunkaan työtäni on paha hoitaa sisätiloista käsin ja toisekseen minulla on lapsi, joka ei pysy sisätiloissa kokonaisia päiviä. Leo oireilee pienesti siitepölylle; nuhaa, silmien rähmimistä, aivastelua sekä yskää on havaittavissa, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät menoa haittaa. Mutta sisällä olisi hyvä olla, jos se olisi mahdollista.

Me ainakin uhmaamme olojamme ja ulkoilemme sen, mitä pystymme. Aurinko, valo ja lämpö antaa niin paljon voimaa tähän arkeen, joten pakkohan se on. Leo rakastaa metsässä juoksentelua, eväsretkiä erinäisiin paikkoihin, leikkipuistoissa touhuilua ja ylipäänsä ulkona touhuilua, joten en meinaa sitä häneltä viedä keväälläkään. Joten me menemme omien olojen rajoissa, vaikka siitepölyallergia meinaakin välillä viedä voiton. Sitten maataan illat sohvan pohjalla, mutta.. Sitten se on niin.

Viime vuonna siitepölyallergia vei minut päivystykseen (Ilta päivystyksessä -postaus) ja tänä vuonna hartaasti toivon, että pärjäisi ilman siellä pyörähtämistä. Peukut pystyssä ja parasta toivoen eteenpäin.

Kärsitkö sinä siitepölyallergiasta?

SIEDÄTYSHOITO

Minulle itselleni väläyteltiin siedätyshoitoa, kun kävin työterveydessä viimeisimmän kerran. Jos siihen tahtoo ryhtyä, niin täytyisi varailla lääkäriaikaa terveyskeskukseen loppukesästä ja yrittää saada lähetettä eteenpäin allergiapoliklinikalle. Olen itse miettinyt siedätyshoitoa jo useampana keväänä ja varsinkin, kun omat oireet tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta, niin voisihan se alkaa olla ajankohtaista lähteä siihen ja kokeilla toisiko se helpotusta näihin keväisiin.

Siedätyshoito voidaan tehdä pistos-, kielenalustabletti- tai kielenalusliuoshoidon muodossa. Ymmärtääkseni myös koivun osalta kielenalustabletin pitäisi olla tulossa vaihtoehdoksi tässä aivan pian ja se minua houkuttaisi jotenkin itseäni eniten. Pistoshoito vaatii sitä, että käydään aivan jatkuvasti sairaalalla hakemassa uutta piikkiä, varsinkin alussa. Ymmärtääkseni tablettihoidon pitäisi olla yksinkertaisempaa ja vaatia vähemmän niitä käyntejä. Toki aloittaa sen millä tahansa tavalla, niin siihen täytyy olla valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa. Tämä on kuitenkin itselleni vielä aika vieras aihe; olen vasta avannut googlen pari kertaa. Joten kokemuksia saa jakaa koivun siitepölyn siedätyshoidosta, jos on itse käynyt sen joskus läpi!

TSEMPPIÄ JOKAISELLE KANSSA OIREILEVALLE!

 

sairaudet allergia astma
Kommentit (6)
  1. Täällä tuttua kauraa nuo allergiat. Meillä aloitettiin helmikuussa lääkitys kun alkoi tulla maailmalta siitepölyä tänne Suomeen. Tosin katupöly ja kosteina aikoina vaivaa meillä home, joten tuntuu, että saa olla popsimassa lääkkeitä koko ajan. Lapsilla on vielä pakkanen ongelmana ja kulkevat hengitysilman lämmitin naamalla pakkasella.

    https://villananna.blogspot.com

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi
    28.4.2019, 11:33

    Mulle tulee oireita lähinnä heinästä, joinakin vuosina senkin aikaan selviää onneksi ilman allergialääkkeitäkin eli olen varsin onnekas tämän suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *