Shokkirotaatio

SHOKKIROTAATIO

Heinäkuun alussa kirjoittelin rotaatiosta ja kuinka Leolle pitäisi jotain sellaista lähteä toteuttamaan (se postaus täällä). Sen jälkeen todettiin streptokokki, aloitettiin antibioottikuuri ja pelättiin koko ruokavalion romahtamista. Jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja nyt on menty käytännössä 13 ruoka-aineen shokkirotaatiolla. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa en tiedä onko lapsellani yhtäkään oikeasti täysin sopivaa ruoka-ainetta, mutta sen sijaan hänellä on 13 ruoka-ainetta joita toistaiseksi sietää tietyissä määrin. Toki tällä hetkellä lapsi oireilee jonkin verran, mutta nyt odotetaan toipumista antibiootti-kuurista ja sen jälkeen katsotaan, kuinka haittaavia oireita jää jäljelle. Ja toki on ymmärrettävää, että elimistö hetken pohtii miten reagoisi tällaiseen määrään kaikkea uutta; joko se on hämääntynyt näistä tai vaihtoehtoisesti se alkaa pian protestoimaan uusia vastaan. Aika näyttää.

AAMUPALA

Aamupalan kokoaminen on ollut kohtalaisen helppoa. Se mennään edelleen pääasiassa päärynäsose + murot + pensasmustikat linjalla. Murot ovat amaranttia tai hirssiä, aamusta riippuen. Hirssin olen saanut pieninä muroannoksina toistaiseksi pysymään mukana. Sen lisäksi aamupalaan on viime päivinä kuulunut vaihtelevasti banaania, tattarinäkkäriä tai vadelmaa. Tärkeintä on saada aamupalalla vatsa täyteen, jotta jaksaa touhuilla lounaaseen asti. Tämän tärkeys tulee korostumaan varsinkin, kun palataan päiväkotiin elokuun alussa. Puuro kuitenkin oli aika erilailla täyttävää, kuin esim. päärynäsose ja nyt haetaan sitten sopivaa aamupalaa.

 

 

 

LOUNAS

Lounas meinasi alkuun tuottaa harmaita hiuksia, kunnes päätin yksinkertaisesti lounaan koostuvan pääasiassa tattaripastasta sekä peuran-lihasta. Sen lisäksi lounaalla kokeillaan vaihtelevasti lisänä  kirjolohta, parsakaalia sekä vadelmia. Peura on lounaalla useammin lihapullina, mutta toisinaan paistina. Lounaalla kuitenkin tulee sen verran paljon muutakin, että lihapullat riittävät hienosti eikä välttämättä tarvitse olla paistia.

 

 

VÄLIPALA

Sitten päästään välipalaan, joka on ollut aina se vaikein jotenkin. Jotain täytyisi syödä, jotta jaksaa päivälliseen, mutta ei kuitenkaan liian tuhtia tee mieli keskellä iltapäivää. Välipalalla on nyt pyritty pärjäämään vuoropäivin viinirypäle + pensasmustikka ja vesimeloni + pensasmustikka -yhdistelmillä. Välillä, jos tuo lapsi vaikuttaa kovin nälkäiselle, niin lisänä syödään tattarinäkkäriä tai jopa sose + murot. Varsinkin vesimeloni kuitenkin tuntuisi täyttävän ihan mukavasti.

 

 

PÄIVÄLLINEN

Päivällisen pyrin koostamaan ilman pastaa. Sen vuoksi peuranlihat syödään pääasiassa paistina, joka on selkeästi täyttävämpää kuin jauheliha.  Päivällisellä syödään lihan lisänä vaihdellen sosetta + muroja, viinirypäleitä, tattarinäkkäriä, kuivattua päärynää tai vadelmia. Riippuu päivästä ja siitä, mitä on vuorossa syödä.

 

 

ILTAPALA

Iltapalalla tavoitteena on saada vatsa kunnolla täyteen, jotta yöllä ei iske nälkää. Tämä on se ateria, joka elää vielä toistaiseksi paljon, mutta yötä vasten pyrin antamaan niitä mahdollisimman sopivia; päärynäsosetta, hirssimuroja, pensasmustikoita ja tattarinäkkileipää. Tällöin on suurempi mahdollisuus sille, että yöllä nukuttaisiin, kun kivut ovat mahdollisimman vähäisiä.

 

 

RUOKA-AINEIDEN VALINTA?

Valitsin ruoka-aineita, jotka ovat sopineet aiemmin pitkän aikaa tai jääneet hiukan kysymysmerkeiksi aiemmilla kokeilukerroilla. Tällä hetkellä näyttäisi sille, että tein hyviä valintoja, koska tilanne ei ole aivan luisunut raiteiltaan ja olot ovat siedettäviä. Tällä hetkellä Leo syö: peuraa, lohta, parsakaalisosetta, päärynäsosetta, persikkasosetta, vesimelonia, viinirypäleitä, banaania, vadelmia, pensasmustikoita, tattaria, hirssiä ja amaranttia. Parsakaali, vesimeloni, viinirypäle ja vadelma on nostettu ruokavalioon aika isoina määrinä, kun taas esim. lohi ja persikka paljon pienempinä määrinä. Joitakin ruokia menee päivittäin, kun taas osaa menee 2-3 kertaa/viikossa vähän aikaisemmista kokemuksista riippuen. Leon historiaa miettien seuraavat 1-3kk tulevat olemaan ratkaisevia, että kuinka hyvin tämä toimii pidemmässä juoksussa. Yleensä hänelle kuitenkin menee aika kauan ennen kuin ruokavalio alkaa kaatua.

AJATUKSET

Shokkirotaatio oli ajatuksena älyttömän pelottava ja edelleen se mietityttää; lähinnä, että milloin tämä kaikki romahtaa ja ollaan vielä enemmän pulassa. Toisaalta sisäinen optimistini tahtoo ajatella, että tämä shokkirotaatio saattaa olla meidän ratkaisumme; parhaimmillaan tämän jälkeen Leon ruokavaliossa olisi 13 ruoka-ainetta. Ja olisihan se määränä sekä sisältönään jotain aivan huikeaa aiempaan verrattuna. Aiemmilla kerroilla, kun olemme kokeilleet shokkirotaatiota emme ole todellakaan päässeet näin pitkälle. Joten suuri askel on tultu eteenpäin ja nyt ei auta kuin pitää peukut pystyssä parasta toivoen.

 

sairaudet allergia
Kommentit (6)
  1. Susanna maalta
    18.7.2018, 13:46

    Toivon todella, että Leo saa pitää nämä 13 ruoka- ainetta. Tsemppiä!
    Tuli mieleeni, onko koskaan tutkittu, miten Leo saa eri ravintoa- aineita?

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      23.7.2018, 06:06

      Leolle tehdään säännöllisesti laajempia verikokeita, joissa katsotaan vitamiini-tasoja ja muita veriarvoja 🙂 Näitä tehdään muutamasti vuodessa, tilanteen ja lääkärin arvioidun tarpeen mukaan 🙂

  2. Susanna maalta
    25.7.2018, 13:45

    Mikä on ollut tulos? Saako Leo kaikki arvitsemansa ravintoaineet? Tietysti kasvustakin voi päätellä jotain. Tuntuu, että voiko noin rajoitetulla ruokavaliolla saada kaikki välttämättömät ravintoaineet. Turvataanko lapsen vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet jollakin valmisteella?

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      25.7.2018, 14:48

      Näinkin rajoitetulla ruokavaliolla voi saada kaiken tai ainakin pitää arvot hyvänä 🙂 D ollut meillä vaikein ja sekin nyt hyvällä mallilla jo muutaman kuukauden. Useamman kerran vuodessa kontrolloidaan vitamiinit laajemmin ja niissä ei ole tosiaan ollut ongelmia 🙂 Ja kasvu niin tasaista, että esim neuvola luopui kasvukontrolleista. Ja streptokokki ab-kuureineen sotkee tällä hetkellä pahasti kaikkea, joten aika näyttää miten ruokavaliolla sujuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *