RESEPTI: Vadelma-kaakaomakeiset

Miltä kuulostaisi vadelma-kookos-kaakaomakeiset? Äitini oli aivan ehdoton, etten voi puhua näistä suklaana, kun ei näissä ole edes kaakaovoita tai kaakaomassaa. Ja oikeassahan hän taitaa olla. Joten kunnioitetaan äitiä ja puhutaan kaakaomakeisista (vaikka paljastettakoon, että lapselleni nämä saattavat silti olla suklaa-nimikkeellä oleva syötävä).

KAAKAOMAKEISET; ei kaukana tavoitteesta

Tavoittelin aivan tosissani sitä, että lapseni olisi tänä vuonna saanut “suklaamunan” tai edes siltä näyttävän pääsiäisenä. Ruokavaliomme ei kuitenkaan taipunut tähän vielä kuukausi sitten, joten tämän vuoden pääsiäinen meni ilman hänelle syötäväksi sopivia suklaamunia. Pääsiäisestä on kuitenkin tultu kuukausi eteenpäin, ajatus on kehittynyt päässä ja vaihtoehtoja on tuumittu läpi; hetkittäin aktiivisemmin ja hetkittäin ei niin aktiivisesti. Sitten se lamppu syttyi päässäni lopulta; kookosrasva lapsuudesta tutut ropsaukset, mikä ettei! Ja niin syntyi meidän kaakaomakeiset. Kaakaovoihin ja kaakaomassaan lienee vielä pitkä matka, mutta sen sijaan kookosrasva sopii jo tässä kohti ainakin jotenkin ja samaten tomusokeri. Kaakaokin rajoitettuna. Ja niistähän nyt saisi edes jotain jo aikaan!

TUUMASTA TOIMEEN

Nämä kaakaomakeiset ovat syntyneet neljällä ainesosalla, koska näihin on haettu makua kuivatuista vadelmista. Eli perusmassa näihin saatiin aikaiseksi kolmella ainesosalla.

Ei siinä auttanut inspiraation iskettyä muu, kuin kaivaa esille kookosrasvaa, kaakaojauhetta, tomusokeria sekä kuivattuja vadelmia. Ja alkaa kokeilemaan millaisia sitä saisi aikaiseksi.

Rehellisesti voin kertoa, ettei Leo ole vielä kertaakaan saanut tätä kookosrasvaa mutta muuten kookos näyttäisi sopivan, joten optimistisella mielellä kokeilemme.. Tomusokeri on Lidlistä löytyvää, koska siinä ei ole perunaa tai mitään muutakaan tärkkelyksiä mukana. Kaakaojauheena meillä on kuvassa näkyvää; se meille lopulta päätyi testailtavaksi kun aloitimme varovaiset kaakaomaistelut joskus viime vuoden puolella. Ja kuivattuja vadelmia meillä on aina milloin mitäkin merkkiä; tällä kertaa tällaisia.

Reseptissä oleva kaakaomäärä ei ole mikään valtavan suuri, koska meillä Leo ei ole vielä päässyt kovin suuriin sietokykyihin. Kaakao on sellainen, jota voi laittaa oman maun mukaan; lisäämällä enemmän, saa hiukan vahvemman makuista. Tomusokeria voinee myös lisätä, jos haluaa makeampaa. Silloin massasta tulee hiukan paksumpaa, mutta se tuskin vaikuttaa kamalasti lopputulokseen. Ja näin “kaikkea syövänä” pakko sanoa, että itselle tehtynä ehkä kaipaisin hiukan enemmän molempia, jolloin kookosrasvan maku peittyisi vielä aavistuksen paremmin. Makuahan näihin voi ottaa melkein mistä tahansa; kuivattuja marjoja, kookosta, pähkinää, mikä ikinä itselle sopiikaan! Meillä valinta oli aika yksinkertainen, kun laajat rajoitteet ohjaa.

EI TARKOITUS HAASTAA FAZERIN SINISTÄ

Tämän reseptin tarkoituksena on kuitenkin pääasiassa osoittaa, että kolmella raaka-aineella saa aikaiseksi suklaalta näyttävää. Leo ei tiedä, miltä suklaan kuuluisi maistua, joten hänelle nämä upposi kuin häkä. Itse en ole syönyt maitosuklaata enää reiluun vuoteen ja vegaaniset versiot eivät tahdo upota, mutta tällaisen söin kyllä ihan hyvällä mielellä Leon kaverina. Toki kuten totesin, niin itselle lisäisin aavistuksen tomusokeria sekä kaakaojauhetta (tomusokerin nostaisin ehkä jopa 50g eli sama määärä kuin rasvaakin ja kaakaojauheen tuplaisin). Uskon kuitenkin, että sen oman “vahvuusasteen” löytää kokeilemalla. Tällä reseptillä tehtynä kookosrasva pienesti puskee makuna läpi, Leolle ei lainkaan häiritsevänä ja itselle hiukan, mutta se lienee peiteltävissä jos pystyy nostamaan sokerin sekä kaakaon määrää suhteessa. Meillä se ei kuitenkaan ole vielä vaihtoehto. Mutta kaakaomakeiset syntyivät kolmella ainesosalla ja kaiken huippuna aika pienellä määrällä kaakaota loppujen lopuksi.

Eli tämä ei todellakaan taistele maitosuklaan kanssa. Jos minulta kysytään, niin siihen ei pysty kukaan; maitosuklaa on maitosuklaa ja siihen ei yksinkertaisesti päästä vaikka mitä tekisi. Sen sijaan nyt sain tarjota omalle lapselleni ensimmäisen kosketuksen “suklaaseen” ja hän on hyvin tyytyväinen. Tämä olkoon jälleen muistutus siihen, kuinka vähällä loppujen lopuksi saa aikaan herkkuja!

VADELMA-KAAKAOMAKEISET

Ainekset (14 annosta)

50 g
Kookosrasva
30 g
Tomusokeri
1 rkl
Kaakaojauhe
Maun mukaan kuivattua marjaa tai hedelmää, vanilijaa tms.
2 h 15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 2 h 00 min

Tee näin:

  1. Punnitse tomusokeri johonkin astiaan. Sekoita sokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää haluamasi lisuke (kuivatut marjat, kuivatut hedelmät, vanilija tms) sokeri-kaakaojauheen sekaan.
  2. Sulata kookosrasva kattilassa, matalalla lämmöllä sulaksi
  3. Ota kattila levyltä. Sekoita joukkoon sokeri-kaakaojauhe-valitsemasi makuaineseos. Sekoita massa tasaiseksi.
  4. Jaa seos karkkivuokiin.
sairaudet allergia reseptit ruokavaliot
Kommentit (2)
  1. Hei Vauhtihirmun elämää! Nää sun jakamat reseptit on oikein kivoja mutta kivaa olisi myös kuulla välillä jostain muusta. Esim miten teidän perhe-elämä näinä aikoina on sujunut noin muuten? Paljon kuulee nyt siitä miten ihmiset ovat “tulla hulluiksi” kun joutuvat päivästä toiseen katsomaan omaa puolisoaan sekä lapsiaan.😅 Mikä kuulostaa sinänsä hullulta että voiko oman perheen kanssa ajan viettäminen todellakin olla niin kamalaa?🙈 Miten teidän perheessä?

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      16.5.2020, 17:05

      Heips! Nyt on julkaistuna meidän kuulumisista postaus 🙂 Se on ollut jo hetken tuloillaan ja sinun kommenttisi siivittämänä se sai hiukan vauhtia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *