Pelko, joka muuttuu toivoksi

Lääke, joka voi parhaimmillaan laajentaa lapsen ruokavaliota oikein urakalla ja saada lapseni voimaan paremmin. Toisaalta se voi olla myös toimimatta tai jopa viedä ojasta allikkoon. Siinä vasta myyntipuhe lääkkeelle, ajattelin 2vkoa sitten. Me kuitenkin päätimme, että lääke tulee Leolle kokeiluun, koska tässä kohti sitä alkaa olla valmis kokeilemaan kaikkea. TÄMÄ kirjoitus on syntynyt päivää ennen lääkkeen aloitusta ja silloin pelko tulevasta oli suuri ja huoli myös.

Nyt lääke on ollut käytössä sen 1,5vkoa kasvavalla annoksella. Itkua, kipua, jatkuvaa halua syödä, haluttomuutta syödä, älyttömän huonoja öitä, miten sattuu toimiva vatsa ja vaikka niin mitä. Lääkkeen kanssa alku vaikutti hyvin epätoivoiselle ja meinasin sen lopettaakin. Onneksi päädyin siinä kohti vilkaisemaan lääkkeen mukana saamiani lappuja, joissa mainittiin lääkkeen aloitettua oireet saattavat pahentua hetkellisesti, pahastikin. Joten jatkoimme olemattomilla yöunilla, ruokapöydässä pelleillen, kiukutellen ja muutenkin huonolla tuulella.

Eilen aamulla kiinnitin huomiota, kun aamupuuron jälkeen ei kiukuttanutkaan. Päiväkotiin jätin lapsen, joka ei huutanutkaan sinne jäädessä. Iltapäivällä hain lapsen, jolla ei ollut pienintäkään tarvetta tulla kitisemään pahaa oloa minulle vaan hän esitteli traktoria pitkän tovin. Hoitaja kertoi päivästä “Hän oli tänään kovin.. tyytyväinen? Iloinen hän on aina, mutta tässä päivässä oli jotain erilaista. Tyytyväisyyttä ja erilaista iloisuutta?”. Normaalin itkuhuudon sijaan kotimatka meni iloisesti höpötellen ja leikki-mansikalla leikkien. Illalla ruoka maistui, ilta oli kitinä-vapaa ja lapseni voi hyvin. Nukuimme koko yön yhdellä mini-heräämisellä. Aamulla lapseni on touhunnut omiaan; lukenut kirjoja, rakentanut palapeliä ja leikkinyt aivan yksinään duploilla välillä leikkejään minulle esitellen. 

Tuntuu, kuin lapseeni olisi laskeutunut sisäinen rauha, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Vielä on turha vetää johtopäätöksiä huomisesta tai lääkkeen sopivuudesta tai yhtään mistään, mutta kyllähän tämä pientä toivekkuutta herättelee! Toki on mahdollista, että kuu on tällä hetkellä vain oikeassa asennossa ja se tekee tämän kaiken, mutta nautin nähdessäni lapseni parempi vointisena kuin kenties koko elämänsä aikana. 

Nyt ei auta kuin toivoa, että suunta on tämä. Tällä hetkellä minulle riittää, jos lapseni vointi pysyisi tällaisena; en vielä ala edes haaveilemaan ruokavalion kasvamisesta tai yhtään mistään muustakaan. Nyt mennään tällä ja nostetaan annosta hiljalleen kohti täyttä määräänsä 🙂