Mahdollisuudesta tuli tulevaisuus

Olen monesti kertonut, kuinka olen tunteella elävä ihminen. Ihminen, joka kulkee sinne minne tuuli milloinkin kuljettaa. Joskus koko lähipiiri pyörittelee silmiään minun keksiessä uuden suunnan ja pohtii vain “miksi ihmeessä teet noin?!”. Jokainen valinta, jonka olen elämässäni tehnyt on aina johdattanut eteenpäin ja nyt tahdon kertoa viimeisimpien valintojen johtaneen TYÖPAIKKAAN. 

Syksy 2013

Kyllä vain, luit oikein. Aloitan kokopäivätyön päiväkodissa, ryhmäavustajana elo-syyskuussa. Pääsen tekemään työtä, josta tiedän nauttivani koko sydämestäni ja tällä hetkellä en voisi keksiä mitään parempaa työpaikkaa. Joten pääsen syksyllä tekemään unelmatyötäni. 

Mikä minut johdatti tähän? Tähän johdatti se, että lähdin työkokeiluun helmikuussa. Työkkärin suunnalta yritettiin kovin sanoa, että eikö olisi fiksumpaa hakeutua yksityiselle puolelle työkokeiluun. Lähipiirissäni useampi tokaisi “miksi lähdet tuommoiseen turhuuteen? Kotona saat saman rahan!”. Pidin pääni; tartuin työkokeilu-mahdollisuuteen ja päädyin soittamaan kaupungin päiväkotiin. Sain työkokeilupaikan, tein siellä parhaani, opin paljon uutta ihanilta lastenhoitajilta ja lapsilta. Lopetin työkokeilun ja sain puhelun “Kiinnostaisiko ryhmäavustajan työt toisessa päiväkodissa?”. Häkellyin, mumisin omiani puhelimeen ja en osannut sanoa mitään järkevää useamman valvotun yön jäljiltä. Maanantaina kävin tapaamassa ihmisiä ja keskiviikkona sain virallisesti puhelun; työ on sinun, jos tahdot. Ei siinä kohtaa tarvinnut enää kahdesti miettiä; kokopäivätyö, palkka alalle kouluttautumattomalle hyvä ja unelmatyö.

Syksystä 2012 kevääseen 2014 toimin henkilökohtaisena avustajana ala-asteella ja se oli jotain uskomatonta. Siitä työstä nautin joka päivä, huononkin yön jälkeen lähdin ilolla kohti työpaikkaa ja.. Se oli vain ihana työ. Olen mietiskellyt nämä vuodet, että voinkohan enää ikinä nauttia työnteosta samalla tavalla, koko sydämestäni. Nyt uskon, että siihen on tarjoutunut mahdollisuus – vaikkakin tällä kertaa ryhmäavustajana päiväkodissa.
Moni on sitä mieltä, ettei työkokeilun kautta voi saada töitä tai hyötyä siitä mitenkään kummemmin. Itse olen tämän kokemuksen jälkeen erimieltä. Hoitamalla työnsä hyvin, se voi auttaa saamaan oikeita töitä sen jälkeen.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *