LÄÄKÄRILLÄ; Lääketieteellä ei ole enää enempää annettavana

Kun sitä matkustaa Turusta Tampereelle lääkärin perässä. Kun sitä hakeutuu lapsensa kanssa saamaan apuja Antioksidanttiklinikalta, jossa lääkärit kuitenkin katsovat asioita ehkä aavistuksen eri kulmasta kuin moni muu lääkäri, niin sitä uskoo saavansa apuja. Sitä menee sinne uskoen aivan vilpittömästi, että saa jotain konkreettista apua. Sitten sitä istuu siellä lääkärin vastaaonttohuoneessa, lääkärin todetessa muiden lauseiden seassa: ”En usko, että lääketieteellä on enempää annettavaa”

”EN USKO, ETTÄ LÄÄKETIETEELLÄ ON TÄSSÄ KOHTI ENEMPÄÄ ANNETTAVAA TAI MINULLA LÄÄKÄRINÄ”

Ensirektionani nielin kyyneliäni.

Lääketieteellä. Ei. Ole. Enempää. Annettavaa. SELVÄ. 

Tämä on jotain, jotain hyvin nimetöntä ja määrittämätöntä. Ja sitä tämä kaikki tulee olemaan jatkossakin. Laajat ulostenäytteet eivät näyttäneet juuri mitään (kuten eivät aiemminkaan), IgG-mittaukset eivät antaneet meille mitään vastauksia ja vain osa vitamiineistakin on heikolla tasolla. Toki B-vitamiinia, A-vitamiinia, Sinkkiä ja Seleeniä täytyisi saada nostettua; joskus, kun löytyy sopiva valmiste. Ei niillekään voi ennen sitä tehdä mitään; hitaasti alamme kokeilemaan B-vitamiinivalmistetta. Mutta ei niidenkään arvot millään muotoa selitä lapseni kohdalla mitään; ne lienevät korkeintaan seurausta suppeasta ruokavaliosta. Ja lääkärin sanoin; kaikki-ruokaisellakin voi jopa olla heikompia vitamiini-arvoja, kuin tällä laajasti allergisella lapsella tällä hetkellä. Leo syö aika ravinteikasta ruokaa, vaikka ruokavalio on suppea. Amarantti, tattari ja hirssi ei ole huonoja viljoja, riista on kelvollista lihaa ja marjat on aina hyvästä.

KAIKKI ON TEHTY

Laajat ulostenäytteet näyttävät, että bakteeritasapaino ei ole ihanteellinen, mutta ei se ole katastrofaalinenkaan. Tämän hetken ruokavaliolla suolistossa ei myöskään ole tulehdusta tai mitään muutakaan. Niiden näytteiden perusteella lapseni suolisto voi hyvin. Ne näytteet eivät antaneet syytä edelleen elämässä vaikuttaviin vatsakipuihin, vatsan epämääräiseen laidasta toiseen toimimiseen tai turvotukselle. Niiden testien perusteella ei voisi uskoa sellaisia ongelmia edes olevan.

Verikokeet eivät näytä allergiaa tai edes herkistymistä tai yhtään mitään. Tälläkin hetkellä silmät oireilee jollekin on-off meiningillä, kuten viime vuonnakin ja silti edes perus IgE -testit eivät näytä mitään. Mutta ei näytä myöskään IgGt.

Tehtyjen tähystysten löydökset ovat olleet loppujen lopuksi vähäisiä; toki refluksit on voitu todentaa ja herättää epäilys mastosytoosista jne. Mutta ei ne tähystyksetkään ole antaneet meille sen enempää tietoa. Eivät ne ole varsinaisesti kertoneet syytä tälle kaikelle oireilulle tai sille, miksei lapseni siedä ruoka-aineita.

Lääketieteellä ei siis ole meille enempää annettavaa. Lääketiede on antanut sen, mitä sillä on meille annettavanaan. Sen lisäksi olemme kokeilleet osteopaattia ja muuta. Ei hekään kyenneet sen suurempaa apua tuomaan.

NIELTYJÄ KYYNELIÄ SEURAA HELPOTUS

”Jollakin lapsista on puheentuoton vaikeuksia, toisella motorinen kehitys tulee perässä ja teillä suolisto on se, joka tulee perässä.” Ensin vertaus puheentuoton ongelmiin tuntui naurettavalle, mutta vuorokauden asiaa pyöriteltyäni.. Ehkä se ei olekaan niin naurettavaa. Jotkut perheet ravaavat puheterapiassa saaden apuja puheentuoton ongelmiin, toisessa perheessä toimintaterapeutista tulee ystävä jonka avulla lapsi oppii hyppimään ja kiipeämään, kun taas meidän perheessä allergialääkärillä vieraillaan enempi tai vähempi aina ongelman tai kymmenen kanssa saaden helpotusta. Meidän elämää varjostaa kipu ja suoliston ongelmat; toista perhettä kommunikaation vaikeus.

Helpotus on sana, jota voisin tässä kohti käyttää tavallaan. Ehkä tämä on merkittävä merkkipaalu myös sille omalle hyväksynnälle, josta olen useammassa postauksessa aiemmin puhunut. Tämä on meidän elämää, tämä on lapseni lapsuutta ja nämä pelikortit meille on annettu. Kukaan ei pysty sanomaan helpottaako tämä puolen vuoden kuluttua, vuoden kuluttua, kymmenen vuoden kuluttua vai onko lapseni läpi elämän allerginen erinäsille asioille ja suolistollaan reagoiva. Joko aika korjaa tämän tai sitten ei.

Lääkäri myös totesi, että todennäköisesti missään ei näy mitään, koska tällä hetkellä asioita tehdään niin hyvin kuin on mahdollista. Leon suolisto saa voida mahdollisimman hyvin, koska hän ei syö epäsopivia asioita ja huonot kokeilut lopetetaan nopeasti. Hänellä on toimiva lääkitys, joka mahdollistaa kelvollisen olon. Tällä ruokavaliolla, tällä lääkityksellä ja tällä tekemisellä lapseni voi niin hyvin kuin hän tällä hetkellä voi voida; hän jaksaa, hän kasvaa ja hän kehittyy. Toki hetkittäin on vaikeaa, ruokakokeilut on vaikeita epäonnistuessaan jne, mutta perustilanne on ihan ok.

EI AUTA KUIN JATKAA ETEENPÄIN

Tällä hetkellä olo on lähinnä rauhallinen ja helpottunut. En tule löytämään syytä lapseni oireilulle. Jokainen kortti tuntuu käännetylle; olemme käyneet monella lääkärillä ja siinä sivussa esim. osteopaatilla. Tällä hetkellä tuntuu, että olen valmis elämään tämän epätietämyksen kanssa, koska yksinkertaisesti kellään ei ole tarjota meille tämän enempää vastauksia. Kukaan ei osaa kertoa minulle, miksi lapseni hetkittäin itkee kivusta. Kukaan ei osaa kertoa, miksi tänään ripuloidaan ja huomenna ummettaa niin että sattuu. Kukaan ei osaa antaa vastausta, miksei valtaosa ruoka-aineista sovi. Kukaan ei osaa selittää, miksi on kaikkea epämääräistä oiretta. Kukaan ei osaa kertoa, miksi toisinaan refluksi riehuu tai miksi toisinaan nukkuminen on mahdotonta kivun takia. Yksinkertaisesti ei löydy vastauksia, yksinkertaisesti ei löydy ihmistä joka näitä vastauksia pystyisi meille antamaan tällä hetkellä.

Silti tilanne on se, että meillä on lääkäreitä, jotka näkevät ja uskovat tämän kaiken. Lääkäreitä, jotka tekevät kaikkensa taatakseen lapselleni mahdollisimman hyvän olon. Lääkäreitä, jotka ovat tehneet paljon töitä ja haluan uskoa heidän tekevän sitä jatkossakin lapseni eteen. Meillä varmasti lääkärikäyntejä mahtuu elämään vielä paljon, mutta juuri nyt hyväksyn sen tosiasian, ettei kenelläkään ole antaa meille vastauksia tämän enempää. Kellään ei ole mitään, millä korjata tilanneta varsinaisesti. Tämä vain on tätä, jostain syystä.

Lopetan tämän kirjoituksen sanoen: Helpotus, se on päälimmäinen tunne juuri nyt. Tuntuu, että vihdoin joku on sanonut rehellisesti sen, mitä ehkä moni on jo ajatellut; yksinkertaisesti tälle kaikelle ei vain ole löydettävissä syytä juuri nyt. Tämä on jotain, mutta mitä? Ei, sitä ei tiedetä. Ehkä nimeän sen meidän elämäksi, koska sitä se ennen kaikkea on. Meidän elämää, osa lapseni lapsuutta.

Kommentit (2)
  1. reilu järki käteen
    2.3.2020, 06:27

    Suosittelen lopettamaan eri lääkäreillä ravaamiset ja kuuntelemaan vain yhtä. Lääkärit kuitenkin osaavat asiansa eivätkä turhaan esitä eri vaihtoehtoja.
    Valitettavasti tämä ”lääkärishoppailu” alkaa vaikuttamaan Munchausenilta.

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      8.3.2020, 07:04

      Lyhyesti todeten; meillä jopa hoitavat lääkärit ovat monessa tilanteessa kehottaneet kääntymään kollegoidensa puoleen. Meidän tilanne ei ole ollut mitään, mitä löytyisi suoraan oppikirjasta tai mitään mitä edes kokeneet lääkärimme olisi joka päivä nähneet. Silloin on fiksua hakea niiden muidenkin mielipiteet. Meillä on käytännössä yksi lääkäri, jolla käymme kiistatta eniten ja joka aina kasaa kaikkien muidenkin ideat pakettiin. Yksi lääkäri, joka pitää lankoja käsissään vaikka kävisimme kuinka monella lääkärillä. Hoitava lääkärimme tietää aina, kun olemme menossa muualle ja tahtoo aina kuulla sieltä kuulumiset. Ehkä hiukan yksityisen versio kunnallisesta erikoissairaanhoidosta, jossa lääkäri voi konsultoida toisen puolen läääriä kohtuullisen helposti. Yksityisellä se ennemmin menee niin, että potilas liikkuu sen toisen lääkärin luokse.

      Ja loppuun vielä; taaskaan en lapseni lisääntynyttä oireilua kuvitellut, koska hiukan tämän postauksen jälkeen varmistui jälleen lapseni parasiitti. Joten..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *