Kurkkaus äidin vaatekaappiin

Usein tulee kerrottua tuon taaperon uusista hankinnoista ja jutuista. Välillä kuitenkin sitä tahtoo kirjoittaa itsestään ja tehdä pienen kurkkauksen omiin uusiin vaatteisiinsa. Olen mainunnutkin joissakin postauksissa, että hiljalleen tämän äidin vaatekaappi alkaa saada uutta sisältöä.

Sitä aina miettii lapsen vaatteita, ostaa lapselle kaikkea uutta ja kivaa, mutta välillä on hyvä muistaa itsensäkin. Minulle ainakin tulee parempi olo, kun jaksan vetäistä jalkaan muuta kuin rikkinäiset verkkarit. Tämäkin kuitenkin on vaatinut sitä voimien palautumista ja edes pientä helpotusta kaikessa, jotta jaksaa edes toisinaan miettiä mitä itsellä on päällä. 

Stockmannilla oli -40% tuotteita joitakin viikkoja sitten ja minulla oli sinne lahjakortti, joten muutama vaate sieltä tuli kotiutettua sitten. Suurin rakkauteni tällä hetkellä on tämä Hilfigerin neuletunika. Sini-valko-raidallinen, lyhyt hihainen tunika. Niin mukava päällä ja olokin on ihan naisellinen pitkästä aikaa 🙂 Tämä onkin päässyt nyt aika paljon käyttöön.

Sitten tämä Papun kanto-mekko. Vielä en oikein itsekään tiedä pidänkö tästä vaiko en, vaikka tämä on kuukauden ehtinyt minulla olla. Pitäisi hankkia joku kiva vyö tuohon, niin josko sitten istuisi kivemmin. Tuonne rintojen alle jää tilaa ja se saa tämän jotenkin näyttämään omaan silmään hiukan hassulle. Joten seuraavaksi ostoslistalla olkoon joku kiva vyö 🙂 Ja sitten on nuo suurimmat rakkauteni, Vimman letti-legginsit päässyt tämän mekon kaveriksi. Sekä Converset, jotka ovat nyt alkaneet jälleen päästä käyttöön, kun varpaani on parantunut.

Tämä Onlyn tunika on nyt päässyt aktiiviseen käyttöön vihdoin. Olen tämän ostanut jo 2015 Leon ristiäisiin, mutta oikeastaan ristiäisten jälkeen tämä ei koskaan löytänyt päälle. Nyt kuitenkin olen löytänyt itsestäni tunikoiden ja mekkojen käyttäjän yht’äkkiä, joten tämäkin on päässyt käyttöön. Ja tämä on kyllä ihana päällä, ei purista yhtään mistään ja kevyt materiaali.

Viimeisimpänä minun luotto-housuni, jotka löytyy mustana sekä punaisena. Ihanan korkea malli, edessä hauskat vetoketjut ja mielestäni minulle oikean kokoiset kaikkialta. Minulla kun on yleensä housujen kanssa suuri ongelma, että jostain kohti ne eivät istu millään tai vähintäänkin ne ovat liian lyhyet. Mutta nämä ovat olleet luottohousuni jo jonkin aikaa, mutta silti hyvinkin siistit ja kivat vielä, joten kestäviksi voisi sanoa!

Tämän äidin ostoslistalla olisi:

  • Joku neljäs tunika tai mekko vielä
  • Uudet kivalla kuosilla varustetut legginsit
  • Värikkäämmät kengät, ehkäpä punaiset
  • Housuille kaveriksi uudet paidat
  • Vyö kantomekkoon

Nämä ovat kuitenkin sellaisia pitkän tähtäimen ostoksia – kyttäillen kirppiksiä sekä alennusmyyntejä. Välillä on kuitenkin mukavaa ostaa itselleen jotakin tai miettiä ylipäänsä, mitä sitä tänään pukisikaan itselleen päälle 🙂

Tästä voi huomata, että lapsen myötä äidinkin kaappiin on eksynyt Papua sekä Vimmaa, joista tällä äidillä ei ollut pienintäkään havaintoa ennen lasta. Mutta onhan nuo ihania! Aina välillä saa lukea niitä “mikä saa aikuiset pukeutumaan lasten merkkeihin?”. Itse en kuitenkaan ymmärrä tätä – mikä näistä tekee lasten vaatemerkkejä tai lasten kuoseja? Mielestäni aikuinen voi käyttää mm. lettejä siinä missä lapsikin!

Mitkä ovat sinun lemppareitasi tällä hetkellä omassa vaatekaapissasi?

P.S. Vielä on aikaa osallistua ARVONTAAN jos et ole sitä vielä tehnyt 🙂

Kommentit (2)
  1. Voisin pukea noi kaikki ja suuri osa löytyy jo kaapistakin! Mulla on pieni lettiähky ja oon pitkästä aikaa kaivanu Papun leggarit kaapinperältä, ne on ihanan jämäkkää kangasta!

    1. Mäkin haluaisin Papun polvipaikat ehkäpä. Ne näyttää kivoille. Ja ihan huippua kuulla, että ne myös ovat jämäkkää hyvää kangasta! Taisivat juuri nousta hankinta-listani kärkeen tämän kommentin valossa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *