ALLERGIAPERHE; väsymys ja univaje

Me olemme hetken eläneet ”tavallista perhe-elämää”. Joku voisi kysyä, että mikä muka on tavallista. Tällä kertaa yritän tavallisella tarkoittaa elämää, jossa kivut eivät vaivaa lasta 24/7, öisin nukutaan ja jokaisella aterialla saadaan vatsa aikalailla täyteen. Tämä kaikki on sitä tavallisuutta, jota itse kaipaisin meidän arkeen. Oikeastihan ei voida määrittää tavallista; jokaiselle se tavallinen on erilaista ja omanlaistaan.

ALLERGIAPERHE; NUKKUMINEN EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS

Eilen illalla Leo nukahti n. 20 minuutissa. Itse kävin vierelle nukkumaan kympin aikoihin ja heräsimme yhdessä viiden jälkeen aamulla. Ei yhtäkään herätystä yöllä! Ja näitä samanlaisia öitä on ollut nyt useampi perätysten. Myönnän muutamana aamuna nipistäneeni itseäni, koska en ole voinut uskoa tätä todeksi. Olen pitänyt jo pitkään luksuksena niitä öitä, joina olemme Leon kanssa heränneet ainoastaan 1-3 kertaa. Niin lähinnä nämä yöt katkeamattoman unen merkeissä tuntuu uskomattomalle ja epätodelliselle.

Nyt meillä nukutaan ja menneenä kesänä meillä nukuttiin pätkä ennen syksyn ongelmia. Nukkuminen ei ole todellakaan ollut itsestäänselvyys meidän perheessä. Meillä on valvottu ja heräilty todella paljon. Pahimpina aikoina meillä heräiltiin niin paljon, etten välttämättä aamulla ollut varma olinko ehtinyt nukahtaa kertaakaan. Ne pienet pätkät, jotka meillä nukuttiin, niin Leo nukkui liki pysty asennossa sylissäni ja minä nukuin istuvilteen. Jälkikäteen voi vain miettiä tämän vaarallisuutta, mutta mitä vaihtoehtoja minulla oli? Olla nukkumatta kokonaan. Kävelimme kilometri kaupalla, koska Leo sai paremmin nukuttua liikkuvissa vaunuissa sekä kantorepussa. Liikkeessä, ulkona. Mikään vaunujen hytkyttely ei auttanut, vaan piti olla ihan kunnon liikettä. Hetkittäin meillä nukuttiin öitä, kun heräsimme vain 5-10 kertaa. Isompana jo niitäkin, kun heräsimme vain 2-5 kertaa. Vuoden iässä nukuimme hetken parempia unia, kun pidimme kokonaan taukoa kiinteistä ja Leo sai pelkkää korviketta. Ennen tämän vuoden kesää kokonaisia öitä oli mahtunut ihan pari; niitä oli yleensä edeltänyt viikkojen valvomiset.

Tähän voidaan lisätä se henkinen taakka, kun toista sattui ja toisella oli kurja olla. Se kaikki itku, hytkyttely ja lohduttaminen on jättänyt arpensa. Sitä huomaa olevansa todella herkkä muidenkin lasten, varsinkin vauvojen itkulle. Leon vauva-aikaan kuuluu öitä, kun olen itkenyt lapseni kanssa; sitä toivotonta olotilaa, kun ei voi auttaa toista ja samalla omaa väsymystäni. Kylmääviä muistoja.

UNIVELKAA KERTYI, PALJON

Jossain kohti sitä kävi kirjaimellisesti pelkäämään öitä. Silloin piti yrittää edes esittää nukkumista, yrittää pitää kiinni päivän ja yön erosta. Muistan ne ajat, kun toivotin lapselleni hyvät huomenet ennen aamu neljää, kun olin kyllästynyt esittämään nukkumista. Kuudelta saatoimme olla ensimmäisillä päiväunilla; osan saman ikäisistä herätessä klo 10 olimme parhaimmillaan jo kolmansissa hetken mittaisissa päiväunissa. En halunnut käydä illalla nukkumaan, koska tiesin joutuvani aivan pian nousemaan.

Univelka yksinkertaisesti kasvoi. Se väsymys ensimmäisen vuoden aikana oli jotain sanoin kuvaamatonta ja siksi muistot siltä ajanjaksolta lieneekin niin olemattomat. Ja kun ei se valvominen ja heräily jäänyt siihen ensimmäiseen vuoteen vaan sitä on nyt takana jo neljä vuotta enemmän tai vähemmän. Hetkittäin meillä helpottaa, nukutaan täydempiä öitä ja lataillaan akkuja. Valitettavasti ne akut eivät vain lataudu kovin äkkiä. Nytkin, kun olemme hetken nukkuneet paremmin, niin huomaan kuinka väsynyt olen! Se väsymys alkaa nyt hyökätä, kun saa vihdoin nukkua. Elimistöllä menee pitkään toipua monen vuoden univelasta. Ja sille täytyy antaa armoa; hyväksyä, ettei muutama hyvä yö korjaa niitä kaikkia vuosia.

Jos voisin jotain tehdä uudestaan, niin vaatisin apua kovemmin. Vaatisin, pyytäisin, itkisin ja pyytäisin. Istuisin neuvolan tuolissa niin kauan, että saisin jotain konkreettista apua. Soittaisin erinäisiin paikkoihin, kunnes saisin apua. Pyytäisin sitä ympärilläni olevilta ihmisiltä, en jäisi yksin. Toisaalta apua pitäisi myös saada herkemmin; pitäisi riittää, kun kertoo neuvolassa pelkäävänsä öitä ja nukkuvansa istuvilteen lapsi sylissä. Minä olen jaksanut, vaikka univelka on ollut hurjaa ja väsymys kovaa. Silti olisin mielelläni ottanut edes jotain konkreettista apua tai edes jonkun, joka olisi kuunnellut.

Pyydä apua:

  • Neuvolasta (ota vastaan kotipalvelu, psykologi jne)
  • Lasta hoitavalta lääkäriltä
  • Jaa öitä jonkun kanssa mahdollisuuksien mukaan
  • Turvaudu läheisiin
  • Palkkaa lastenhoitaja, jos mahdollista ja tarvitset hengähdystauon itselle tai vaikka yön nukkuen

Älä anna väsymyksen voittaa, tee jotain ennenkö olet aivan loppu. Täältä kovasta väsymyksestä uskon olevan kova tie nousta jälleen oikeasti jaksavaksi.

AKKUJEN LATAUSTA

Me olemme allergiaperhe, me olemme uineet todella syvällä ja me olemme valvoneet ihan liikaa. Nyt meillä nukutaan ja todellakin otetaan tästä vaiheesta kaikki irti. Uskon, että moni allergiaperhe pystyy jakamaan näitä fiiliksiä. Ja varmasti moni muukin lapsiperhe; oli syy valvomiselle tai heräilylle mikä tahansa, niin se kuormittaa oikeasti.

Toivon, että meillä olisi nyt jostain pysyvämmästä kyse. Jostain suuresta harppauksesta eteenpäin ja yöunet olisivat tulleet pysyvämmin kuvioihin, vaikka allergiaperhe olemmekin todennäköisesti vielä pitkään ja siihen todennanäköisesti kuuluu säännölliset huonommat jaksot. Se olisi kuitenkin aika huikeaa, jos nyt saisimme paljon hyviä öitä ja se voisi olla tie toipua tästä kertyneestä väsymyksestä. Aika näyttää, että onko meidän vihdoin aika alkaa nukkumaan vaiko ei. Mutta tästä hetkestä nautimme; kestää se sitten hetken tai pidempään. Kaikille muille valvojille ja heräilijöille ja väsyneille vanhemmille tahdon toivottaa voimia. JA ROHKEUTTA PYYTÄÄ APUA, kun sitä tarvitsee <3 Meidän vanhempien ei tarvitse selvitä yksin, vaikka olemme aika selviytyjä-moodiin meneviä.

Kaksi vuotta sitten kirjoitettu blogikirjoitus: 

Äärimmäinen väsymys 

Tällöin meillä oli hetken aikaa helpompia ajanjakso ja silloinkin väsymys otti vallan.

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa niin rankalta. Onneksi teillä nyt menee jo paremmin. <3 Olisi kiva lukea vaikka postaus siitä mikä teillä on isän rooli lapsen hoidossa. Miksi sinä joudut hoitamaan valvomiset yksin?

  2. Mun mielestä toi valvominen on osittain täysin sun omaa vikaa jos et pystynyt vaatimaan lapsen isältä sitä että valvoo puolet ajasta lapsen kanssa. Aikamoisena luuserina kaikki pitävät lapsesi isää kun hän ei tunnu osallistuvan mihinkään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *